Savonlinnaan odotetaan vilkasta matkailukesää – kansainvälisten matkailijoiden määrän uskotaan kasvavan

Ennakkovarausten perusteella ensi kesästä on tulossa viime kesää parempi. Toisin kuin monessa muussa maakunnassa, Etelä-Savossa matkailun osuus bruttokansantuotteesta kasvoi viime vuosina.

Esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlat houkuttelee seudulle ulkomaalaisia yöpyjiä. Arkistokuva Olavinlinnasta. 
ADA LASSURI

Savonlinnan Seudun Matkailu kartoitti alueen yrittäjien mietteitä tulevasta kesästä. Kyselyn tulosten perusteella osa odottaa sesongista parempaa kuin edellisestä vuodesta.

Etenkin kansainvälisten ryhmien varauksia on enemmän kuin aikaisempina vuosina. Esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlien odotetaan houkuttelevan paikalle matkailijoita ulkomailta.

Myös tilauslennot Saksasta ja Hollannista tuovat Savonlinnaan ulkomaalaisia yöpyjiä.

Kaupunki ja seudun yritykset ovat panostaneet matkailuun paljon, selviää Savonlinnan kaupungin tiedotteesta.

Pandemia, Ukrainan sota, energiakriisi ja inflaatio ovat olleet matkailualalle suuri haaste. Tästä kertovat esimerkiksi Hotelli Punkaharjun ja Taideluola Retretin viimeaikaiset konkurssit.

– Retretin haasteellinen tilanne on ollut tiedossa jo yli vuoden, joten konkurssi ei tullut yllätyksenä alueen toimijoille. Matkailun näkökulmasta paikka oli kiinni jo viime kesänä, joten muutoksia tämän kesän tarjontaan se ei tee, toteaa Savonlinnan Seudun Matkailun toimitusjohtaja Jaana Komi tiedotteessa.

Matkailun osuus bkt:sta nousi

Visit Finland julkaisi viime viikolla raportin, jossa käsitellään muun muassa matkailun osuutta maakuntien bruttokansantuotteeseen (bkt).

Selvityksen perusteella vuosina 2019–2021 matkailun osuus bkt:sta nousi Suomessa eniten Etelä-Savossa. Osuus nousi kahdessa vuodessa 3,9 prosentista 4,7 prosenttiin.

Matkailun osuus bkt:sta on Etelä-Savossa maan kolmanneksi suurin: edelle yltävät vain Ahvenanmaa ja Lappi.

Raportin mukaan Etelä-Savo on yksi niistä harvoista maakunnista, jossa osuus on selvästi korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa. Samalla työllisten määrä matkailutoimialoilla kuitenkin laski.

Suurin osa Etelä-Savon matkailukysynnästä koskee kotimaan matkailua.

Raportin toteutti Tilastokeskus, ja vuoden 2021 luvut perustuvat ennakkotietoihin.

Lähde Yle