Ulkoministeriön mukaan Suomi käsitteli viime vuonna lähes 900 000 viisumihakemusta. Määrä on 14 prosenttia enemmän edellisvuoden määrään verrattuna.

Lisäksi Suomea edustavat muiden Schengen-maiden edustustot myönsivät Suomeen 5854 viisumia.

Venäläiset jatkavat edelleen innokkaasti Suomeen suuntautuvaa ostosmatkailua, ja ylivoimaisesti eniten Suomen-viisumeita haetaankin Venäjällä. Vuonna 2019 venäläiset tekivät 786 407 viisumihakemusta, joihin kielteisen päätöksen sai keskimäärin vain 0,7 prosenttia.

Pietari on edelleen vilkkain viisuminhakupiste. Siellä hakemuksia jätettiin 644 844 kappaletta. Lisäystä edellisvuoteen oli 19 prosenttia.

Muissa maissa haettuja viisumeita myönnettiin yhteensä 109 272.

Suomeen matkustaminen Kiinasta ja Arabiemiraateista on myös nousussa.

Viisumihakemukset Pekingistä lisääntyivät 15 prosenttia ja Shanghaista 18 prosenttia. Arabiemiraateissa viisumien haku on lisääntynyt 45 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna.

Kiovasta myönnettyjen viisumien määrä on laskenut 43 prosenttia. Se johtuu pääosin siitä, että suurella osalla ukrainalaisista on biometriset passit, joilla matkustaminen Schengen-alueelle on viisumivapaata.

Linkki