Hallitus antoi ehdotuksen ravintoloiden aukiolon rajaamiseksi tiistai-iltana.

Hallitus antoi tiistai-iltana eduskunnalle esityksen ravintoloiden sulkemisesta koronaviruksen torjumiseksi. Jos eduskunta käsittelee esityksen nopeasti, se voisi olla voimassa jo ensi lauantaina, 28. maaliskuuta.

Esitys on julkaistu valtioneuvoston eli hallituksen verkkosivuilla(siirryt toiseen palveluun). Tässä viisi keskeisintä kohtaa:

1) Useimmat ravintolat kiinni toukokuun loppuun

Lakiesitys antaa hallitukselle mahdollisuuden rajoittaa ravintoloiden aukioloa poikkeusolojen aikana, toukokuun loppuun asti. Sulkeminen ei kuitenkaan koskisi eräitä henkilöstöravintoloita, esimerkiksi vanhainkotien, koulujen ja päiväkotien sekä muiden laitosten ruokaloita.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) totesi tiistaina, että rajoitukset voidaan tarvittaessa purkaa jo aiemmin.

2) Myös terassit kiinni

Esityksessä todetaan, että rajoittaminen koskee myös ravintoloiden ulkotiloja, eli myöskään terassille tarjoilu tai anniskelu ei onnistuisi. Väliä ei myöskään ole sillä, onko ravintolassa pöytiin- vai itsetarjoilu.

3) Noutoruokaa voi edelleen hakea

Esityksessä todetaan, että ravintolat voivat edelleen myydä ruokaa ulos. Myös ruuan toimituspalvelut voivat edelleen toimia.

Ravintolaan ei kuitenkaan voi jäädä syömään.

4) Hallitus harkitsi ravintoloiden aukioloaikojen rajaamista

Esitystekstissä todetaan, että hallitus harkitsi myös vaihtoehtoja ravintoloiden totaaliselle sulkemiselle. Esimerkiksi harkittiin, että ravintolat saisivat olla auki vain päiväsaikaan. Tämän ei kuitenkaan katsottu olevan tarpeeksi tehokas toimenpide: ”Tarve sosiaalisten kontaktien vähentämiselle koskee myös päiväsaikaa tapahtuvaa toimintaa”, tekstissä sanotaan.

5) Suomi seuraa muiden maiden jäljissä

Esitystekstissä vedotaan myös siihen, että aukioloaikoja on jo rajoitettu monessa maassa koronaviruksen takia. ”Ravintolat suljettu esimerkiksi Itävallassa, Tanskassa, Ranskassa, Kreikassa, Unkarissa, Luxemburgissa, Alankomaissa, Puolassa, Romaniassa, Sloveniassa ja Slovakiassa”, siinä sanotaan. Lisäksi Saksa on rajoittanut aukioloaikoja.

Linkki