Thursday, 1 October 2020
Facebook
Twitter

Oulu

[fusion_text]Oulu01

 

Oulu (ruotsiksi Uleåborg) sijaitsee Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa.

Vuonna 1605 perustettu Oulu on Pohjois-Suomen vanhin ja väkiluvultaan Suomen viidenneksi suurin kaupunki. Väkiluku oli 31. elokuuta 2015 197 863 asukasta ja pinta-ala (1. tammikuuta 2015 3 880,62 km², josta 3 031,61 km² on maata, 82,15 km² sisävesiä ja loput 766,86 km² merta.

 

 

Historia

8. huhtikuuta vuonna 1605 Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n perustama Oulu on Pohjois-Suomen vanhin kaupunki. Oulun nousukausi alkoi vuonna 1765, kun kaupunki sai ulkomaankaupan mahdollistavat tapulikaupunkioikeudet. Koko 1800-luvun ajan Oulu oli ylivoimaisesti Suomen suurin tervanviejä. Vuonna 1822 tulipalo tuhosi koko keskustan, ja arkkitehti Carl Ludvig Engel laati kaupungille uuden ruutukaavan. Oulu on palanut historiansa aikana kymmenen kertaa.Oulu02

Nykyisin Oulu tunnetaan etenkin teknologiakaupunkina ja Pohjois-Suomen talousveturina. Vuonna 1982 perustettu Oulun Technopolis oli Pohjoismaiden ensimmäinen teknologiakylä.

Aikaisemmin Oulu tunnettiin tervakaupunkina. Oulun keskeinen vientituote oli 1800-luvulla terva. Kainuun talonpojat toimittivat tervansa pitkin Oulujokea Toppilan kaupunginosassa, Toppilansalmen pohjoisrannalla sijainneeseen Tervahoviin. Tervaporvarit olivat Oulun kaupungin johtavat kauppiassuvut, jotka kävivät ulkomaankauppaa tervalla. Vienti- ja tuontikaupan lisäksi tervaporvarit harjoittivat laivanvarustusta ja sahatoimintaa.

 

Nähtävyyksiä

http://www.visitoulu.fi/fi/kulttuuri/nahtavyydet/toripolliisi/-/set_active_node/280/

 

Toripoliisi

Toripoliisi patsas pitää kadut turvallisina Oulun kauppatorilla. Toripoliisi-patsas pystytettiin partioineiden persoonallisten poliisien kunniaksi ja se on yksi keskeisimmistä Oulun tunnusmerkeistä. Siksi valokuvienottaminen tämän historiallisennähtävyyden äärellä on hyvin tavallista. Pikkutoripolliiseja on myynnissä Oulun pääpoliisiaseman neuvonnassa.

 

Keskusta ja kävelykatualue Rotuaari

Oulun keskustan kadut ja kävelykatualueet muodostavat kaupungin olohuoneen. Kauppurienkatu ja Kirkkokatu ovat pääostosalueita erikoisliikkeineen ja tavarataloineen. Alueilla on tasokasta ja monipuolista ruokailu ja kahvilatarjoilu paikkoja. Rotuaarin aukiolla järjestetään kulttuuritapahtumia ympäri vuoden.

 

Kauppatori

Kauppatori, eli Oululaisittain Torinranta, on kaupungin vilkkain tapahtuma-alue. Kaupunki palvelee kansalaisia ympäri koko päivän vanhoilla makasiineilla, aittaravintoloissa, kahviloissa, käsityö-, vaatetus sekä sisustusliikkeissä.

 

Lähteet: Wikipedia[/fusion_text][separator style_type=”none” top_margin=”20″ bottom_margin=”20″ sep_color=”” border_size=”” icon=”” icon_circle=”” icon_circle_color=”” width=”” alignment=”center” class=”” id=””][fusion_text][ai1ec cat_name=”Oulu”][/fusion_text]