Keskellä eteläistä Hämettä lainehtii yksi Suomen suosituimmista sukelluskohteista.
LOPPIJärven vesi näyttää hämmästyttävän kirkkaalta. Rannassa se on paikoin turkoosinsininen, syvemmällä sävy muuttuu lämpimänvihreäksi. On hiljaista, vain sukeltajan hengitysäänet rikkovat pinnanalaista rauhaa. On viileää, veden paine tuntuu sukeltajanpuvun läpi.
Pohjalla kivikasan päällä lepäävässä Niinan ja Scottin rakkauskivessä lukee Ur my rock. Narun päässä pohjassa killuu pieni, vihertävä möykky. Mitä ihmettä, pääkallo!
Paikka on Iso-Melkutin Lopella. Sukeltajien paratiisi.
Harvinaisuus Suomessa
Tie käy kapeammaksi ja kapeammaksi ennen kuin se sukeltaa metsään. Puisessa kyltissä lukee Sukeltajat.
Kohta mäntyjen keskeltä avautuu aukio. Aukiolla on autoja parkissa puiden katveessa siellä täällä. Aina tilaa ei ole näin paljon. Iso-Melkutin kun on Etelä-Suomen suosituimpia sukelluspaikkoja.
Järveä hehkuttavat paikalliset ja muualta sukeltamaan tulleet. Loppilainen erämaajärvi on kirkasvetisyydessään harvinaisuus Suomessa.
Sankan puuston keskellä lepäävän Iso-Melkuttimen kirkkauden havaitsee jo rannalta. Näkyvyys voi olla vuodenajasta riippuen neljästä jopa kahdeksaan metriä.
Iso-Melkutin on viiden parhaan joukossa
Onko Iso-Melkutin todella sukeltajan paratiisi?
– Ainakin harrastajasukeltajan, vakuuttaa Riihimäen Urheilusukeltajien varapuheenjohtaja Jouni Tuomola.
Iso-Melkuttimessa viihtyvät kokeneemmatkin sukeltajat, mutta heille ei välttämättä erämaajärven syvyys riitä. Järven maksimisyvyys on 27 metriä.
Seuralle Lopella sijaitseva erämaajärvi on kotijärvi. Siellä moni seuran laitesukelluskurssin käynyt kokeilee ensi kertaa sukeltamista järvessä. Iso-Melkutin on myös seuran viikkosukellusten vakikohde.
Tuomola ja Riihimäen Urheilusukeltajat ehkä näkevät Iso-Melkuttimen ruusunpunaisten lasien läpi. Kysytään Iso-Melkuttimesta Sukeltajaliitosta.
– Se on helppo ja hyvä kohde, vastaa oitis koulutuspäällikkö Mika Rautiainen.
Kun Sukeltajaliitto teki jäsenilleen kyselyn suomalaisista sukelluskohteista, Iso-Melkutin nousi viiden kärkikohteen joukkoon.
Rautiainen hehkuttaa sitä, että Iso-Melkuttimen sukelluspaikan ääreen pääsee autolla ja portaita alas rantaan. Kuivapuvun, happipullojen ja muiden varusteiden kanssa ei ole kevyt liikkua.
Mika Rautiainen kehuu vuolaasti myös Riihimäen Urheilusukeltajia, jotka ovat tehneet työtä sen eteen, että sukeltajilla on helppo toimia Iso-Melkuttimella.
Erämaajärven rantatörmä on jyrkkä. Sen reunalle on rakennettu puinen tasanne penkkeineen. Puiset rappuset vievät laiturille, josta avautuu kirkasvetinen Iso-Melkutin.
Pinnan alle taas kerran
On lämmin elokuinen ilta. Viikkosukellukseen osallistuu riihimäkeläisseurasta kymmenkunta sukeltajaa. Iso-Melkuttimeen on tullut tutustumaan myös muutama sukeltaja Vaasasta. Erämaajärvelle tullaan kauempaakin kuin Etelä-Suomesta.
Riihimäkeläinen Vili Mononen ja loppilainen Kristian Nurmi valmistautuvat parina sukellukselle. Molemmille Iso-Melkutin on hyvinkin tuttu. Sukelluksia on järvessä takana vähintään viitisenkymmentä.
Monosen kuivapukua on paikattu pyöränkumien paikoilla.
– Näihin tulee välillä reikiä. Tässä niitä sattuu olemaan aika paljon enemmän, kun tämä on vanha puku, esittelee Mononen.
Kun miehet ovat saaneet sukellusvermeet päälleen, lähtee kaksikko rauhallisin ja vakain askelin portaita alas laiturille. Laiturilta on vielä muutama askelma Iso-Melkuttimen syleilyyn.
Miehet ilmoittavat sukellussuunnitelmansa Jouni Tuomolalle ja painuvat pinnan alle.
Sukeltajan kaverit: tonttu, pääkallo ja rapu
Kun kaksikko Mononen-Nurmi palaa vajaan tunnin sukelluksen jälkeen pintaan, ovat miehet käyneet tervehtimässä varjon alla kököttävää puutarhatonttua ja pääkalloa. Ne eivät ole järvessä sattumalta, vaan sukeltajat ovat vieneet ne pohjalle muidenkin sukeltajien viihdykkeeksi. Ehkä ne auttavat myös suunnistamaan järvessä.
Uponneiden puunrunkojen lomassa voi nostaa kättä ravulle ja uida kilpaa kalojen kanssa. Vedenalainen harju, kivikasat ja kalat ovat luonnon omaa tarjontaa. Kaikki muu järveen kuulumaton on sukeltajien sinne tarkoituksella viemää.
– Tämä on tosi hyvä järvi. Yleensä näkyvyys on hyvä. Täällä on vähän kaikille kaikkea riippuen sukeltajan tasosta, Vili Mononen kehuu.https://images.cdn.yle.fi/image/upload//w_1198,h_674,f_auto,fl_lossy,q_auto/13-3-10368581.jpg
Myös Kristian Nurmi jaksaa kehua Iso-Melkutinta. Hän nostaa omalla listallaan järven Suomessa kolmen parhaan joukkoon.
Jouni Tuomola kertoo, että Iso-Melkuttimesta on Riihimäen Urheilusukeltajien korviin kantautunut paljon positiivista palautetta. Moni on ollut tyytyväinen siihen, että Etelä-Suomessa on moinen järvi.
Rannasta löytyvät myös laavu, vessa ja nuotiopaikka. Ne ovat suomalaisissa sukelluskohteissa harvinaista herkkua.