Wednesday, 23 September 2020
Facebook
Twitter

Ulkomaalaisten matkailu Suomeen kasvoi hurjasti lähes miljardilla vuodessa – “Seitsemän tähden hotelleja tarvittaisiin lisää”

Ensi kesänä Suomea myydään matkailijoille tavallisen suomalaisen onnellisuuden lähteiden avulla.

Suomen matkailuvienti kasvoi toissa vuonna harpaten lähes miljardilla eurolla, kertoo matkailua edistävä Visit Finland.

Matkailuvienti oli vuonna 2017 Tilastokeskuksen mukaan lähes 4,6 miljardia euroa, joten kasvua tuli vuodessa lähes 27 prosenttia.

Yksi merkittävä kasvun vauhdittaja oli Suomen itsenäisyyden juhlavuosi, kertoo Visit Finlandin johtaja Paavo Virkkunen.

Juhlavuosi näkyi kansainvälisissä matkailujulkaisuissa, kuten National Geographicissä ja Lonely Planetissä, joissa Suomi nostettiin yhdeksi maailman mielenkiintoisista matkailukohteista, Virkkunen sanoo.

Suomeen tulee paljon matkailijoita Keski-Euroopasta, mutta eniten matkailu kasvaa Aasiasta, erityisesti Kiinasta.

Matkailun osuus Suomen bruttokansantuotteesta on 2,6 prosenttia. Matkailutoimialoihin lasketaan muun muassa majoitustoiminta, ravitsemustoiminta, liikenne sekä kulttuuri-, urheilu- ja virkistystoiminta.

Tiedot perustuvat Suomen matkailutilinpitoon, jonka Tilastokeskus on toteuttanut Visit Finlandin toimeksiannosta.

Puhdas luonto ja maailman onnellisin maa

Kiinnostus Suomea kohtaan jatkoi kasvuaan myös viime vuonna, sillä ulkomailta tulleiden matkailijoiden yöpymiset nousivat Visit Finlandin mukaan uuteen ennätykseen, 6,8 miljoonaan. Erityisesti talvikauden matkailijamäärät ovat kasvaneet.

Suomen matkailun vetonaula on vanha tuttu: tänne tullaan edelleen puhtaan luonnon ja puhtaan ilman takia.

Myös revontulet, erityisesti Lapin luonto sekä arktinen kesä ja talvi kiinnostavat, Paavo Virkkunen sanoo.

Aurinko näyttäytyy Pallaskeron takaa. Kuva: Kukka Ström / Yle

Suomen maine maailman onnellisimpana maana herättää kiinnostusta.

– Kasvavassa määrin kiinnostaa myös suomalainen elämäntapa, mistä suomalaiset ammentavat hyvinvointia, Virkkunen sanoo.

Erityisesti nuorten matkailukysyntä on hänen mukaansa suuntautumassa aitoihin kokemuksiin ja elämyksiin.

Tähän Suomen matkailua edistävä Visit Finland on tarttunut Rent a Finn (Vuokraa suomalainen) -kampanjallaan (siirryt toiseen palveluun).

Kampanjaan valitaan kahdeksan suomalaista, jotka isännöivät ulkomaisia vieraita muutaman päivän ajan kesä-elokuussa.

Visit Finlandille on Virkkusen mukaan tullut paljon videohakemuksia, joissa isäntä- ja emäntäehdokkaat kertovat, miten he poistavat stressiä ja lisäävät hyvinvointia luonnon avulla.

Maailmalta tänne saapuvat sosiaalisen median vaikuttajat pääsevät suomalaisoppaiden avulla elämään kuin paikalliset ja kokemaan, millaisia ovat tavallisen suomalaisen onnellisuuden lähteet.

Ja tietenkin kertomaan siitä sosiaalisen median kanavissaan ja näin houkuttelemaan tänne lisää matkailijoita.

 

“Laadusta on pidettävä huolta”

Elämysten, kokemusten ja kauniin luonnon lisäksi matkailija tarvitsee kyydin, majapaikan, ruokaa, juomaa ja huvituksia. Hyvä tai jopa erinomainen palveluinfrastruktuuri onkin Suomen valtti luonnon lisäksi, Paavo Virkkunen sanoo.

Parannettavaakin riittää, sillä Suomen osuus Pohjoismaiden ulkomaisista yöpymisistä oli viime vuonna vain 14 prosenttia.

Jos halutaan lisää maksukykyisiä matkailijoita, matkailupalvelujen riittävästä laadusta täytyy pitää huolta, erityisesti majoituksessa, Virkkunen sanoo.

– Muutama seitsemän tähden hotelli tai resortti olisi toiveissa, Virkkunen sanoo.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *