Wednesday, 23 September 2020
Facebook
Twitter

Suuri mahdollisuus Ruunaan matkailun kehittämiselle

  • Karjalainen
Lieksan Ruunaan kosket on valtakunnallisesti ja myös kansainvälisesti käymisen arvoinen luontokohde.

Metsähallitus teki merkittävän päätöksen, kun se sallii jatkossa myös yksityisten yrittäjien investointeja valtion retkeilyalueelle (Karjalainen, 6.11.). Tähän asti se ei ole ollut mahdollista. Nyt suunnanmuutos avaa portteja ja mahdollisuuksia Ruunaan matkailun kehittämiselle.

Rahan niukkuudessa painivalla Metsähallituksella itsellään ei ole ollut mahdollisuuksia kehitysinvestointeihin, ja tuskin tulisi olemaan jatkossakaan.

Kävijämittareilla mitattuna Ruunaan koskien vetovoima on hiipunut huippuvuosista. Silti Ruunaan kävijämäärä on yhä suurin valtion retkeilyalueista. Vuonna 2018 kävijöitä oli 83 800 henkilöä. Kymmenen vuotta sitten määrä oli 89 000, mutta oli välillä pienempikin kuin nykyään.

Hiipumista on selitetty muun muassa sillä, että tärkeintä matkailutuotetta eli puuveneillä tehtävää koskenlaskua ei ole pystytty uudistamaan. Tarvitaan vetovoimakipinä, jotta koskenlaskua halutaan tulla kokemaan uudestaan kesästä toiseen.

Toinen selittäjä on vaatimattomat majoituspalvelut, jotka nykyisellään eivät innosta kävijää viipymään alueella pitempään, vaikka kaikki muut puitteet ovat kunnossa. Voi retkeillä omatoimisesti tai ohjatusti, voi metsästää ja kalastaa, marjastaa ja sienestää, voi tutustua turvallisesti lähiluontoon.

Mitä muutos tarkoittaa? Ruunaalle halutaan lisää yrittäjiä ja yrittämistä luontomatkailuun. Jatkossa Neitikosken alueesta syntyy Ruunaan palvelu- ja aktiviteettikeskus. Kattilakoskea kehitetään kalastuskeskukseksi ja sinnekin sallitaan rajatusti uusrakentamista.

Lähde

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *