Monday, 28 September 2020
Facebook
Twitter

Matkailu on kasvanut Lapissa nopeimmin lumettomaan aikaan

Talvi on edelleen kesää suositumpi, mutta tänä vuonna kesäsesonki kasvoi nopeammin kuin viime talvisesonki.

Lapin matkailun kasvu painottuu nyt talviajan ulkopuolelle. Tilastokeskuksen mukaan Lapin rekisteröidyissä majoitusliikkeissä yövyttiin touko–lokakuussa miljoona kertaa, mikä on seitsemän prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Viime talvisesongilla kasvua oli vain kolme prosenttia. Talviaikaan tosin yöpymisiä oli Lapissa kaksi miljoonaa eli kaksi kertaa enemmän kuin lumettomaan aikaan.

Euroissa mitattuna kesän kasvu oli vielä suurempaa. Kuuden lumettoman kuukauden aikana Lapin majoitusmyynti oli tänä vuonna peräti 16 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kasvu perustui suurelta osalta työmatkustuksen lisääntymiseen (+21%).

Talven majoitusmyynti ei kuitenkaan jäänyt paljoakaan kesäkauden jälkeen. Marraskuusta 2018 huhtikuuhun 2019 Lapin majoitusyritysten myynti kasvoi euromääräisesti yhdeksän prosenttia verrattuna vuotta aiempaan tilanteeseen.

Lapin liiton uuden matkailustrategian valmistelusta vastannut projektipäällikkö Kristian Sievers pitää tämän vuoden tuloksia lupaavina, mutta hänen mukaansa kasvuun vaaditaan lisää panostuksia.

– Lumettoman ajan matkailun kasvattaminen on Lapin matkailustrategian tärkein tavoite. Pitkäaikainen panostaminen markkinointiin, tuotekehitykseen ja yhteistyöhön on lumettoman ajan matkailun kasvun edellytys, Sievers sanoo markkinointiyhtiö House of Laplandin tiedotteessa.

Lähde

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *