Thursday, 1 October 2020
Facebook
Twitter

52 863 euroa ja 94 tuntia Joonatan Voltti, 32, ryhtyi Airbnb-sijoittajaksi ilman omistusasuntoa tai säästöjä.

Ei sijoitusasuntoa, ei omistusyksiötä, ei asuntosäästöjä. Näistä lähtökohdista Joonatan Voltti, 32, ryhtyi asuntosijoittajaksi viisi vuotta sitten.

Joonatan Voltti oli yöpynyt itse useamman kerran Airbnb-asunnossa vuodesta 2013 alkaen, mutta hänelle ei ollut juolahtanut mieleenkään, että hän voisi kokeilla Airbnb-vuokraamista itse. ”Oma kotihan on pyhä ja vieras ihminen voi vaikka rikkoa paikat”, Joonatan ajatteli. Nyt hän tietää paremmin.

– Kaveripariskunta kertoi, että he ovat kokeilleet Airbnb-vuokrata kotiaan ja se oli sujunut hyvin. Joten mekin päätimme kokeilla, Voltti kertoo.

Hän teki vaimonsa kanssa Airbnb-ilmoituksen vuokrakaksiostaan Helsingissä. Kiinnostuneita löytyi heti. Pari vuokrasi asuntoa kesälomalla 2015, kun he olivat itse mökillä.

Kesän jälkeen pariskunta osti ensimmäisen omistusasuntonsa, kolmion Helsingistä. Seuraavaksi he kokeilivat vuokrata kotinsa vierashuonetta.

– Kotona piti olla vieraan takia vähän varpaillaan ja skarppina. En voinut tietenkään maata kalsareissa sohvalla.

Pariskunta vuokrasi vierashuonetta keskimäärin 55 euron yöhintaan yhden tai kaksi yötä viikossa neljän kuukauden ajan. He tienasivat siitä bruttona noin 450 euroa kuukaudessa. Vaihtuvat vieraat kotona alkoivat tuntua kuitenkin raskailta.

– Neljän kuukauden kohdalla saimme yhden huonon arvostelun. Se oli meille merkki siitä, että touhu alkaa maistua puulta ja se näkyy vieraille. Arvostelut ovat Airbnb-vuokrauksessa tosi tärkeitä.

En voinut tietenkään maata kalsareissa sohvalla.

Joonatan Voltin tuorein Airbnb-vuokrakohde on 33 neliön asunto Helsingin kantakaupungissa.
Joonatan Voltin tuorein Airbnb-vuokrakohde on 33 neliön asunto Helsingin kantakaupungissa. ELLE NURMI

240 euroa yöltä

Seuraavaksi pariskunta kokeili Airbnb-vuokrata Joonatanin veljen ja kaverin asuntoa ajankohtina, jolloin he olivat muutenkin poissa kotoa.

– Se oli mielestäni tuloihin nähden liian työlästä varsinkin, kun olin samaan aikaan päivätöissä ja koko ajan piti olla kuitenkin vuokralaisten tavoitettavissa.

Kesällä 2016 pariskunnan oma koti oli Airbnb-vieraiden majoituspaikkana jopa kolme viikkoa neljän viikon kesälomasta, kun pariskunta oli itse mökillä.

– Silloin emme tienneet, että heinä-elokuu on Airbnb-vuokrauksen parasta sesonkia. Aloitimme kolmion vuokrauksen 100 euron yöhintaan ja nostimme koko ajan hintaa. Silti majoittujia tuli koko ajan lisää. Lopulta hinta oli 240 euroa yöltä, mutta tulijoita löytyi silti.

Pariskunta tienasi neljän viikon aikana bruttona 3500 euroa.

– Yhtenä aamuna piti lähteä kuudelta aamulla ajamaan mökiltä kaupunkiin siivoamaan asuntoa vieraita varten, mutta 240 euron yöhintaa vastaan sen viitsi tehdä.

Mökiltä oli vain tunnin ajomatka Helsinkiin.

Aloitimme kolmion vuokrauksen 100 euron yöhintaan ja nostimme koko ajan hintaa.

Joonatan Voltti on ollut Airbnb-sijoittaja viisi vuotta ja sitä ennen Airbnb-asuntojen käyttäjä kaksi vuotta.
Joonatan Voltti on ollut Airbnb-sijoittaja viisi vuotta ja sitä ennen Airbnb-asuntojen käyttäjä kaksi vuotta. ELLE NURMI

Yksi vuokrauskerta, kolme tuntia työtä

Kahden ja puolen vuoden Airbnb-vuokrauskokeilujen jälkeen Joonatan Voltti totesi vaimonsa kanssa, että Airbnb-vuokraus on heidän makuunsa liian työlästä.

– Jos asunnossa asuu itse samaan aikaan, Airbnb-vuokrauksen hoitaminen menee paremmin oman asumisen ohessa, mutta jos asunto on muualla, siinä on enemmän työtä.

Joonatan Voltti on laskenut, että yhden Airbnb-vieraan tai porukan majoittaminen on kolmen tunnin työ. Puolisen tuntia kuluu Airbnb-ilmoituksen ja kalenterin päivitykseen, puolisen tuntia viestintään vieraan kanssa, puolisen tuntia pyykinpesuun ja puolitoista tuntia asunnon siivoamiseen ja lakanoiden vaihtoon.

Kaksi työsuhdeasuntoa

Kaiken Airbnb-vuokrauksesta oppimansa turvin pariskunta päätti kokeilla seuraavaksi kalustelun asuntonsa vuokraamista työsuhdeasunnoksi.

Myytyään omistuskolmionsa pariskunta osti kaksion samalta alueelta. Vajaan vuoden kuluttua he muuttivat omistuskaksiostaan seuraavaan asuntoon ja julkaisivat sisustamastaan asunnosta vuokrailmoituksen Oikotie- ja Vuokraovi-palveluissa.

Vuokralainen löytyi ja pariskunta vuokrasi kaksion työsuhdeasunnoksi vuoden määräajaksi.

Vajaan vuoden kuluttua he muuttivat pois toisesta omistuskaksiostaan ja vuokrasivat senkin työsuhdeasunnoksi. Pariskunta on päätynyt lopulta itse asumaan kahteen eri vuokrakotiin, joista toinen on Helsingissä ja toinen Turussa.

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: KAUPPALEHTI
Mietitkö osakesäästötilin avaamista? Muista ainakin nämä viisi asiaa, kun aiot tehdä ensimmäiset osakekauppasi

Nyt Joonatan Voltti kokee, että kalustettujen asuntojen pitkäaikaisvuokraus työsuhdeasunnoiksi on heille sopivin asuntosijoittamisen muoto. Kun yksi vuokralainen on vuoden jälkeen lähtenyt ja toinen muuttanut asuntoon vasta kuukauden kuluttua, asunto on ollut välillä Airbnb-kohteena.

– Kiinnostus työsuhdeasuntoja kohtaan on pientä. Kuukaudessa meihin ottaa yhteyttä 0–3 kiinnostunutta. Airbnb-vuokrauksella saa paikattua tyhjiä kuukausia.

Joonatan Voltti tietää, että asunnon fiilis ja pienet yksityiskohdat vaikuttavat paljon vieraan vuokrauskokemukseen.
Joonatan Voltti tietää, että asunnon fiilis ja pienet yksityiskohdat vaikuttavat paljon vieraan vuokrauskokemukseen. ELLE NURMI

52 863 euroa vuodessa

Pitkäaikaisvuokrauksen tuotto on Joonatan Voltin mukaan lähes yhtä hyvä kuin aktiivisessa Airbnb-vuokrauksessa, mutta työmäärä paljon pienempi.

Vuonna 2019 pariskunta tienasi pitkäaikaisvuokrauksen ja Airbnb-vuokrauksen yhdistelmällä bruttovuokratuloja 52 863 euroa. Summasta he maksavat asuntojen kulut, lainojen lyhennykset ja verot. Työmääräksi kertyi 94 tuntia.

Leijonanosa tuloista kertyi kalustettujen asuntojen pitkäaikaisvuokrauksesta. Joonatan Voltin laskelmien mukaan 94,1 prosenttia vuoden vuokratuloista tuli kalustetun asunnon pitkäaikaisesta vuokrauksesta. Se työllisti vuoden aikana yhteensä 52 tuntia.

Vain 5,9 prosenttia vuoden vuokratuotoista kertyi Airbnb-vuokrauksesta, mutta työtä se vaati 42 tuntia. Tosin pariskunta tarjosi Airbnb-vieraille vain yhtä asuntoa runsaan kuukauden ajan ja omaa vuokrakotiaan pariin kertaan.

– Jos Airbnb-vuokrausta tekisi aktiivisesti, siitä voisi varmaan tienata yhtä paljon kuin kalustettujen asuntojen pitkäaikaisvuokrauksesta, mutta Airbnb-vuokrauksessa on paljon enemmän työtä.

Joonatan Voltti korostaa sitä, ettei pariskunta ole ansainnut yli 50 000 euron bruttovuokratuloja vuodessa ilman työtä. Hän on avannut aihetta tarkemmin blogissaan.

– Olemme soveltaneet kaiken seitsemän vuoden aikana oppimamme esimerkiksi siitä, millainen vuokrailmoitus on hyvä, millaiset kuvat asunnosta pitäisi olla ja miten asunto kannattaa sisustaa.

Heille ei ole kertynyt ikäviä kokemuksia vuokralaisista.

Sisustamiseen pariskunnalla on oiva apu, sillä Joonatan Voltin vaimo on ammatiltaan sisustussuunnittelija. Vuosien varrella parille on kertynyt monenlaista hiljaista tietoa aiheesta.

– Jos asunto on pieni, siinä on vähemmän siivottavaa. Mitä siistimmäksi asunnon jättää vieraille, sitä siistimmäksi he usein jättävät sen lähtiessään.

Joonatan Voltti aikoo kokeilla vaimonsa kanssa seuraavaksi elämää ilman vakituista kotia.
Joonatan Voltti aikoo kokeilla vaimonsa kanssa seuraavaksi elämää ilman vakituista kotia. ELLE NURMI

Kohta ilman kotia

Viime kuukausien aikana pariskunta on vuokrannut Helsingin ja Turun vuokra-asuntojaan Airbnb-vieraille. Heidän kaksi omistusasuntoaan Helsingissä ovat pitkäaikaisvuokralaisten työsuhdeasuntoja.

Seuraavaksi lapseton pariskunta aikoo kokeilla elämää ilman vakituista kotia. Siksi he ovat irtisanoneet molemmat vuokra-asunnot.

– Tykkäämme matkustella ja olemme kokeilleet samaa aikaisemmin. Silloin tavaramme olivat kahdessa pahvilaatikossa auton takaluukussa.

Kumpikaan pariskunnasta ei ole päivätöissä. Vaimo tekee töitä freelancerina ja Joonatan Voltti irtisanoutui päivätyöstään vuosi sitten työuupumuksen takia. Nykyään Voltti käy puhumassa paljon Airbnb:stä ja elämästä sekä kirjoittaa aiheesta blogia ja kirjaa. Hän on julkaissut nettisivuillaan myös Airbnb-majoittajan pikaoppaan.

Joonatan Voltti korostaa, että Airbnb-sijoittamiseen liittyy paljon työtä.
Joonatan Voltti korostaa, että Airbnb-sijoittamiseen liittyy paljon työtä. ELLE NURMI

Airbnb-vuokrauksella 20 000 euroa

Joonatan Voltin laskelmien mukaan pariskunta on tienannut Airbnb-vuokrauksella vuodesta 2015 alkaen bruttona yhteensä noin 20 000 euroa. He ovat majoittaneet vieraita yhdeksässä eri kohteessa.

– Yhdellä pienellä Airbnb-asunnolla Helsingissä voisi tienata varmaankin yli 20 000 euroa vuodessa, mutta me emme ole halunneet jatkaa Airbnb-vuokrausta pitkäaikaisesti, koska siinä on niin paljon työtä. Huomattavasti vuokratuloja tärkeämpää minulle on ollut saamani opit erilaisista vuokraustavoista.

Käytännössä erilaisilla asuntosijoittamisen muodoilla on helpointa tienata Suomen suurissa kaupungeissa. IL Raha kertoi syksyllä, kuinka lähes joka toisen asunnon arvo laskee Suomessa.

Omalla esimerkillään Joonatan Voltti haluaa kuitenkin osoittaa muillekin, että asuntosijoittamista voi kokeilla omistamatta sijoitusasuntoa tai edes omistusasuntoa. Isoja säästöjäkään se ei vaadi.

– Suosittelen Airbnb-vuokrausta kenelle tahansa, joka on kiinnostunut kokeilemaan sitä ja josta on mukavaa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Sosiaalinen puoli on Airbnb-vuokraamisessa iso, vaikkei vieraita edes tapaisi itse. Heidän kanssaan pitää kuitenkin viestitellä ja olla saatavilla. Airbnb-vuokrauksessa pitää olla myös valmis näkemään vaivaa. Mikään asunto ei tuota rahaa itsestään.

Sujuvaa englantia vuokranantajan ei tarvitse Voltin mielestä kuitenkaan osata, sillä nykyään on Google translator tarvittaessa apuna.

Linkki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *