Saturday, 5 December 2020
Facebook
Twitter

Koronavirus muutti Etelä-Savon matkailunedistämisen suunnitelmia – messut Berliinissä peruttu, painopiste kotimaan matkailun markkinointiin

Alueen matkailutilannetta helpottaa se, että turisteista valtaosa on kotimaan matkailijoita.

Koronavirusvarautuminen vaikuttaa Etelä-Savon seudun matkailunedistämiseen monella eri tavalla.

Maakunnasta oli tarkoitus lähteä esittelemään alueen matkailumahdollisuuksia suurille matkailumessuille Berliiniin, mutta ITB Berliini -messut on peruttu koronaviruksen leviämisen vuoksi. Matkailujohtaja Maisa Häkkinen kehitysyhtiö Miksei Mikkelistä kertoo myös työmatkan Italian Milanoon peruuntuneen.

– Kyllähän tämä on paljon vaikuttanut, Häkkinen sanoo.

Alueen matkailutilannetta helpottaa se, että turisteista valtaosa on kotimaan matkailijoita.

– Olemme satsaamassa kotimaan markkinointiin aiempaa enemmän.

Häkkinen kertoo muutaman aasialaisen matkanjärjestäjän ottaneen Saimaan seudun vakituiseen tuotantoonsa, ja alueelle saatiin viime vuonna ensimmäistä kertaa hieman enemmän aasialaismatkailijoita. Koronavirustartunnat aiheuttavat nyt hyvään kehitykseen takapakkia, ja aasialaismatkailijoiden Saimaan-matkoihin tulee ainakin jonkinlainen tauko.

Linkki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *