100 vaihto-opiskelijaa uhkasi jumiutua Lappiin, kun Liettua ryhtyi sulkemaan rajoja – Näin nuoret autettiin kotiin, vaikka matkailuyritykset pyristelevät: ”Tilanne oli jännittynyt”

Suomalainen matkailuyritys pani toimeksi, kun kävi ilmi, että vaihto-opiskelijat olivat vaarassa jäädä jumiin Lappiin. Keskiyöllä alkanut operaatio maksoi vaikeuksissa olevalle matkailuyritykselle yli 35 000 euroa.

Puhelin soi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kello 23.10, ja Mikko Koistiselle selvisi pian, että meneillään on kiperä tilanne. Noin sata Liettuassa Erasmus-vaihtoaan suorittavaa vaihto-opiskelijaa oli vaarassa jäädä jumiin Lappiin.

Koistinen on Aikamatkat-matkailuyrityksen hallituksen puheenjohtaja ja yksi yrityksen perustajista.

Liettua kertoi viime viikolla sulkevansa rajansa koronaviruksen vuoksi maanantaina. Lauantain ja sunnuntain välisen yön aikana matkailuyrityksen korviin kantautui huhu, etteivät edes vaihto-opiskelijat pääse maahan rajojen sulkeutumisen jälkeen – ei vaikka heillä on maassa opiskelupaikka ja asunto.

Vaihto-opiskelijat piti saada takaisin Liettuaan sunnuntaina 15.3. kello 23.59 mennessä. Aikaa oli alle vuorokausi, ja matkailuyrityksen käsissä oli sunnuntaina sadan henkilön porukka. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä he olivat syvällä Pohjois-Lapissa, Inarissa.

”Tilanne oli jännittynyt ja huolestunut”, Koistinen kertoo.

Kilpajuoksu ajan kanssa

Huhu sai Koistisen mukaan virallisen vahvistuksen sunnuntaiaamuna. Alkoi kilpajuoksu ajan kanssa.

Monia vaihtoehtoja käytiin läpi: Riittäisikö aika bussikuljetukseen? Voisiko Rajavartiosto tai muu viranomainen auttaa? Auttaisivatko lähetystöt? Aikamatkat turvautui lopulta lentoyhtiö Finnairiin, jonka kanssa matkailuyritys on aiemmin tehnyt tilauslentoihin liittyvää yhteistyötä.

”Kysyimme, voitteko tehdä humanitaarisen operaation.”

Kahden aikaan sunnuntaina selvisi, että Finnair saa koneen Kittilään. Tilauslennon maksoi Aikamatkat. Lento maksoi noin 35 000 euroa.

Lento lähti 19.46 sunnuntaina Kittilästä ja saapui Vilnaan kello 21.45. Rajojen sulkeutumiseen oli silloin aikaa kaksi tuntia ja vartti. Koistisen mukaan opiskelijat pääsivät suoraan lentokoneesta terveystarkastukseen ja karanteeniin.

Mitä olisi käynyt, jos lento ei olisi järjestynyt?

”Oltaisi pistetty porukka Saariselälle omaan majoitukseemme. Matkat on peruttu, joten he olisivat voineet olla siellä vaikka kuukausitolkulla.”

Työntekijät venyivät

Koistinen kertoo olevansa ylpeä siitä, miten Aikamatkojen ja Finnairin työntekijät venyivät, jotta vaihto-opiskelijat pääsisivät takaisin Liettuaan. Kummankin yrityksen liiketoiminta kärsii koronaviruksen vuoksi tehdyistä matkustusrajoituksista. Finnairilta tuli maanantaina uusi tulosvaroitus, ja yhtiön toimitusjohtaja Topi Manner totesi, että koronavirus on suurin kriisi lentoliikenteen historiassa.

Aikamatkojen Koistinen haluaa herätellä muita yrittäjiä.

”Näinä aikoina taloudellinen hyöty pitää siirtää taka-alalle. Ihmiset pitää laittaa etusijalle. Kyse on ihmishengistä. Tällaisina aikoina mitataan yrityksien todelliset arvot”, Koistinen sanoo.

”Eilinen osoitti, miten yhteen hiileen puhaltamalla voidaan ratkaista mahdoton tilanne.”

”Yrittäjä voi tehdä muutoksia vaikka samantien toisin kuin poliitikko. Jos tuntuu, että jokin asia pitää tehdä heti, se pitää tehdä heti, eikä vatuloida.”

Koronaviruksen leviäminen on iskenyt kovaa matkailualaan ja näkyy myös Aikamatkojen toiminnassa.

Koistisen mukaan yritys keskeyttää kaikki matkansa ja yrityksen työntekijät ovat siirtyneet etätöihin. Yritys aikoo palauttaa asiakkaille rahat peruutetuista matkoista, ”mukisematta, ilman peruutuskuluja”. Aikamatkat tekee Koistisen mukaan kaikkensa, jotta henkilökunnan työpaikat säilyvät.

”Kyllä me tästä päästään läpi.”

Linkki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *