Saturday, 5 December 2020
Facebook
Twitter

Katri Kulmuni: Liikkumista rajoitetaan todennäköisesti lisää – toimia tulossa ehkä jo tänään tai huomenna

Keskusta on valmis tiukkoihinkin toimiin.

Valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) sanoi Ylen aamussa, että todennäköisesti suomalaisten liikkumista rajoitetaan lisää.

– Kyllä varmasti tänään ja huomenna tulee jo lisätoimia, Kulmuni vastasi kysymykseen siitä, kuinka pian maakuntien rajoja suljetaan.

Hän myös sanoi, että on mahdollista, että yökerhoja ja baareja suljetaan.

– Keskustan eduskuntaryhmä on aivan varmasti valmis kaikkiin tiukimpiinkin toimiin sen puolesta, että tästä kriisistä joskus selvitään.

Kulmuni totesi myös, että ihmisten ei ole nyt syytä matkustaa maan sisällä eikä ole syytä lähteä ihmismassoihin juhlimaan.

– On tärkeää, etteivät ihmiset kuljettaisi virusta ympäri Suomea.

Konkurssit ovat väistämättömiä

Valtio on luvannut yrityksille tukea, jotta yksikään firma ei ajautuisi konkurssiin. Kulmuni kuitenkin joutui myöntämään, että konkurssejakin valitettavasti nähdään.

Hän pyysi joustoa kaikilta ja vetosi varsinkin vuokranantajiin, jotta ne antaisivat yrittäjille helpotuksia. Vuokranantajien määrääminen lailla ei ole ainakaan heti mahdollista, koska se vaatisi lakimuutoksia.

Kulmuni lupasi, että yrityksille on tulossa suoraa tukea takauksien lisäksi.

– Ely-keskuksille ja Business Finlandin kautta kanavoidaan suoraa tukea muun muassa luoville aloille ja matkailuun, Kulmuni sanoi.

Hallitus kertoo kuntien tilanteesta kello 11.00. Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana.

Linkki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *