Tuesday, 29 September 2020
Facebook
Twitter

Voiko kesällä taas matkustaa? Professori: ”Kyse tulee olemaan eurooppalaisesta yhteispäätöksestä”

Pandemian loppuessa voi taas Suomessakin miettiä ulkomaille matkustamista. Kysymys on, milloin tämä tapahtuu?

Suomessa eletään vielä korona-arkea useiden rajoitusten kanssa, eikä vielä ole tietoa, milloin ja miten normaaliin arkeen palataan.

Monia varmasti kuitenkin mietityttää, onko realistista unelmoida kesälomasta Suomen ulkopuolella? Iltalehti teki maaliskuun lopussa laskelmat, joiden mukaan 120 ja 160 päivän epidemia-ajan mallinnukset antavat viitteitä siitä, että viimeistään heinäkuun lopussa ulkomaille matkustaminen ei olisi enää kiellettyä. Toki rajoitustoimenpiteitä voidaan vielä jatkaa pidemmällekin vuoteen.

Kuinka realistisilta nämä päivämäärät vaikuttavat nyt?

Ennen kuin matkailuun liittyviä rajoituksia puretaan, täytyy odottaa epidemian hiipumista Suomessa ja myös ulkomailla. Toistaiseksi Suomessa koronavirustapaukset ovat päivittäin lisääntyneet eikä muuallakaan Euroopassa kannata huokaista vielä helpotuksesta.

– Suomessa ei ole nähty vielä tautitapausten vähenemistä. Erityisesti vakavien tautitapausten, eli sairaala- ja tehohoitoon joutuneiden määrä täytyy vähentyä, ennen kuin esimerkiksi matkustusrajoituksia voidaan purkaa, sanoo Ilkka Julkunen Turun yliopiston virusopin professori.

Epidemian rauhoittumista on vaikea arvioida, mutta Suomessa siihen voi mennä Julkusen arvion mukaan ainakin vielä pari kuukautta.

– Hirveän vaikea ennustaa. Kiinassa radikaalit rajoitustoimenpiteet onnistuivat siinä mielessä, että viruksen esiintyvyys maassa väheni. Kun tautitapaukset olivat vähentyneet noin kuukauden ajan, maa avasi toimintojaan. Sitten kun Suomessa uudet tautitapaukset selvästi vähenevät, voidaan toimintojen avaamista miettiä. Vielä ei olla tässä pisteessä.

On myös otettava huomioon, että vaikka Suomen viranomaisten mukaan matkustamista ei tarvitsisi enää välttää, muiden maiden rajat voivat olla vielä turisteilta kiinni.

Julkunen arvelee, että maat avautunevat lomaliikenteelle jonkinlaisella yhteispäätöksellä.

– Kyse tulee varmasti olemaan eurooppalaisesta yhteispäätöksestä. Useammat maat avaavat rajansa tai liikenteensä yhtä aikaa, sitten kun tilanne on rauhoittunut useammassa maassa.

Tulee jättämään jälkiä

Itä-Suomen yliopiston matkailun verkkoliiketoiminnan tutkimuspäällikkö Juho Pesonen arvioi, että pitkällä tähtäimellä koronavirus tulee vaikuttamaan matkailuun.

– Aivan varmasti tulee matkailuun muutosta tämän jälkeen. Vaikea nähdä, että samanlaisena pysyisi, Pesonen kommentoi.

Toiset saattavat suunnata ulkomaille jo heti kun se on mahdollista ja toiset saattavat vältellä matkustamista pidempään.

– Kun tämä tilanne oli aluillaan, monet lähtivät ulkomaille riskeistä huolimatta. Samalla tavalla ihmisiä lähtee, kun rajoituksia puretaan.

Pesosen mukaan pitkällä tähtäimellä esimerkiksi turvallisuushakuisuus ja massakohteiden välttäminen tulee korostumaan matkailussa.

COVID-19 pandemia tulee myös jättämään tiettyjen kohteiden brändi-imagoon negatiivisia jälkiä.

– Kyllä varmasti tämä tilanne liitetään tiettyjen matkakohteiden brändi-imagoon useamman vuoden ajan. Aikaisemmissa matkailukatastrofeissa vaikutukset ovat nollaantuneet noin 2-4 vuoden aikana, Pesonen kertoo.

Linkki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *