Tuesday, 29 September 2020
Facebook
Twitter

Haastattelututkimuksen yllätystulos: vanhemman jämäkkä ote pitää lapsen liikuntaintoa yllä, eikä jälkikasvun patistelussa ole mitään väärää

Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa varoitetaan asettamasta liikuntaa ja ruutuaikaa vastakkain.


Jyväskyläläisessä Rantosen perheessä liikutaan ahkerasti päivittäin. Kolme kouluikäistä lasta ja vanhemmat harrastavat kaikki omia urheilulajejaan. Lisäksi viikonloppuisin he käyvät usein perheen yhteisillä metsä- ja pyöräretkillä.

14-, 11- ja 8-vuotiaat lapset saadaan liikkeelle yleensä helposti.

– Ihan innokkaana he lähtevät. Joskus toki sanovat, että nyt ei jaksa, mutta sitten me vanhemmat yritämme positiivisesti kannustaa lähtemään liikkeelle, sanoo perheenäiti Kati Rantonen.

Perhe hymyilee ollessaan ulkona liikkumassa.
Korona-aikana Rantoset ovat liikkuneet perheen kesken normaalia enemmän treenien jäätyä tauolle.Jarkko Riikonen / Yle

Näin ei kaikissa perheissä ole. Arviolta puolet lapsista ei liiku riittävästi eli varhaiskasvatusikäiset vähintään kolmea tuntia ja kouluikäiset 1–2 tuntia päivässä.

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tuoreessa haastattelututkimuksessa selvisi, että paras tapa saada lapset liikkumaan on vanhempien osallistuva ja kannustava malli.

– Kannustaminen ja kehuminen innostaa lapsia liikunnan pariin. Lasten mielestä on myös tärkeää, että vanhemmat itse lähtevät mukaan liikkumaan, sanoo tutkijatohtori Arto Laukkanen.

Ryhmähaastatteluilla tehdyssä tutkimuksessa oli mukana 79 ensimmäisen, toisen ja kolmannen luokan oppilasta.

Jämäkästi ohjaten, muttei pakottaen

Lapsensa mieltymykset tunteva vanhempi voi tutkimuksen mukaan ohjata lasta liikumaan tarvittaessa jämäkästikin.

7–10 -vuotiaiden lasten haastatteluissa nousi esiin kokemuksia, joissa vanhemman kovalta tuntuva ohjaus koettiin hyväksyttävänä eikä se sammuttanut liikkumisen iloa.

Tulos yllätti tutkijankin, sillä yleensä liikunnan yhteydessä määräilyn on ajateltu vähentävän lasten liikuntainnostusta.

– Tutkimuksessa lapset kertoivat vanhemman vahvankin ohjailun lisäävän motivaatiota liikkua, jos vanhempi tunsi lapsen tarpeet ja mielenkiinnon kohteet, kertoo Laukkanen.

Mies hymyilee kuvassa.
Arto Laukkanen on tutkijana huolissaan lasten liikkumattomuudesta. Liikunnan vähyys näkyy hänen mukaansa jo urheilukentilläkin esimerkiksi hankaluutena kehittyä.Jarkko Riikonen / Yle

Vanhemman tulee tutkijan mukaan kuitenkin erottaa, missä kulkee lapsen mielessä raja pakottamisen ja hyväksyttävän ohjaamisen välillä. Liikuntaan pakottaminen laskee lapsen intoa liikkua.

Myös voimakas julkinen ja avoin kannustus vähensi tutkimuksen mukaan lapsen liikuntamotivaatiota.

– Jos vanhempi esimerkiksi pelissä tai turnauksessa kannustaa lastaan liian äänekkäästi ja intohimoisesti, lapsi saattaa kokea sen noloksi tai jopa häpeälliseksi. Se sammuttaa paloa liikkua, sanoo Laukkanen.

Ruutuajalla kiristäminen pahasta

Tietokoneella pelaaminen ja liikkuminen on tutkijan mukaan hyvä pitää erillään: ruutuajalla kiristäminen latistaa lapsen innostusta liikkua.

Lasten epämieluisat liikuntakokemukset liittyivät ruutuajan rajoittamiseen ja ulos käskemiseen.

– On aika tyypillistä yrittää saada lapsi liikkumaan sillä verukkeella, että rajoitetaan ruutuaikaa. Mutta se voi vieraannuttaa lasta liikunnasta. Perheessä on hyvä olla erikseen peli- ja liikunta-ajat.

Tutkimuksessa myös selvisi, että lasten liikuntaintoa auttaa pitämään yllä vanhempien ymmärtäväinen suhtautuminen ajoittaiseen kiinnostuksen puutteeseen.

– Jos lapsi joskus haluaa mieluummin lähteä kavereiden kanssa ulos kuin treeneihin ja vanhempi sallii sen, se näytti auttavan liikuntamotivaation säilymisessä pitemmällä aikavälillä.

Lapsen väliaikaisen liikuntainnostuksen lopahtamisen vähättely ja sivuuttaminen sen sijaan vähensi kiinnostusta liikkua.

Rantosen perheessä selkeät pelisäännöt

Rantosten lapsilla on ruutuajat, eikä niitä olla liitetty liikuntaan. Toisinaan perheessä tulee hieman vääntöä peliajoista.

– Erityisesti nuorimmaisen kanssa on ruutujoista saatu monet riidat aikaiseksi. Mutta emme ole kytkeneet asiaa mitenkään liikunnan harrastamiseen, kertoo Kati Rantonen.

Välillä vanhemmat joutuvat myös patistamaan lapsiaan treeneihin lähdössä.

– Ollaan sovittu, että jos joku laji aloitetaan, käydään kausi loppuun. Lajin pitää olla mieleinen, että innostus säilyy, kertoo perheenisä Mika Rantonen.

Vanhemmat ovat ohjanneet lapsiaan liikkumaan monipuolisesti jo pienestä pitäen. He toivovat lasten oppivan liikunnallisen elämäntavan.

– Me vanhemmat toimimme lapsille esimerkkinä. Emme esimerkiksi lähde aina kuskaamaan lapsia autolla harjoituksiin, vaan pyöräilemme sinne ja toimimme itse moottorina, kertoo Kati Rantonen.

Isä ja poika vetävät ulkona leukoja.
Rantosen vanhemmat kertovat kuinka lasten kanssa yhdessä liikkuessa lapsista oppii usein uutta.Jarkko Riikonen / Yle

Perheen kuopus Sisu Rantonen, 8, harrastaa pesäpalloa, jääpalloa ja painia. Hän lähtee mielellään urheilemaan.

– Siitä saa kuntoa ja ei ole tylsää! Paini on suosikkilaji.

Rita Rantonen, 11, käy paini- ja pesäpallotreeneissä neljä kertaa viikossa. Häntä ei vanhempien ole tarvinnut patistella treeneihin.

– Saa raitista ilmaa ja tulee hiki. Liikunnasta tulee myös hyvä mieli.

Perheen esikoisen Sara Rantosen, 14, lajit ovat joukkuevoimistelu ja paini. Hänen mielestään vanhempien kannustus ja esimerkki auttavat pitämään yllä kipinää urheiluun.

– Pidän urheilusta, koska siinä saa haastaa itseään.

Linkki

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *