Thursday, 1 October 2020
Facebook
Twitter

Kysely: koronarajoitteet nakertavat joka toisen vastaajan henkistä hyvinvointia – menetetty vapaus kaihertaa niin, ettei luontokaan lohduta

Koronaviruksesta johtuvat rajoitukset vapaa-ajan viettämisen tavoissa aiheuttavat pahaa oloa monille suomalaisille.

Kaupunkitutkija Anu Bessonin kyselytutkimukseen vastanneista 300 ihmisestä yli puolet koki voivansa henkisesti huonommin vapaa-ajanvieton muutosten takia.

Bessonin tutkimuksesta selviää, että kodin ulkopuolella vietettävä aika on vähentynyt merkittävästi ja muiden ihmisten tapaaminen on pudonnut minimiin.

Suomalaiset siis noudattavat hyvin hallituksen antamia ohjeita liikkumisen rajoittamisesta. Helpoksi muutosta ei kuitenkaan voi sanoa.

Luonnossa liikkuminen on lisääntynyt, hyvinvointi ei

Bessonin kyselytutkimus tehtiin netissä noin kuukausi poikkeusolojen alun jälkeen. Vastaajat olivat vapaaehtoisia, aiheesta kiinnostuneita suomalaisia.

Suurin osa kyselyyn vastanneista kertoi viettävänsä aikaa kodin ulkopuolella tällä hetkellä puolesta tunnista tuntiin päivässä. Ennen koronaa kodin ulkopuolista aikaa oli suurimmalla osalla vähintään tunti päivässä ja joka viidennellä yli kaksi tuntia päivittäin.

Aikaa vietetään nyt erityisesti lähiluonnossa. Yli puolet vastaajista kertoi ulkoilevansa enemmän kuin ennen. Bessonin mielestä on kiinnostavaa, että vaikka luonnossa liikkumisen on useissa tutkimuksissa todettu helpottavan stressiä, nyt vaikutusta ei näy.

Tulos on samansuuntainen Bessonin Jyväskylän yliopistossa alkuvuodesta tarkastetun väitöstutkimuksen kanssa.

Sen mukaan luonto ei ole kaikille ihmisille rentoutumisen paikka, osalle se voi jopa aiheuttaa stressiä.

– Tämä oli loistava tilaisuus tutkia, miltä ihmisistä tuntuu, kun stressaavana pidetyssä kaupunkiympäristössä ei tarvitse olla – tai sinne ei edes pääse, Besson sanoo.

Poikkeusolojen aikana tehtyyn tutkimukseen vastanneista suurin osa kertoi kaipaavansa oleskelua kaupunkitiloissa. Useampi kuin joka kolmas ikävöi paljon esimerkiksi kaupoissa kiertelyä, kahviloita ja kulttuuritapahtumia. Seitsemän prosenttia vastanneista koki arjen suorastaan vaikeana ilman vapaa-ajanviettomahdollisuuksia kaupungissa.

Vastauksissa toistui myös suru vapaan liikkuvuuden ja spontaaniuden menettämisestä.

– Joku totesi yksinkertaisesti ikävöivänsä joukkoliikennettä, Besson kertoo.

Tuoko koronarajoitusten päättyminen ryntäyksen kirjastooon?

Tutkimukseen vastanneet kertoivat kaipaavansa koronaviruksen aiheuttamien rajoitusten aikana eniten muiden ihmisten seuraa.

Erityisesti ikävöitiin ystävien ja sukulaisten tapaamista, mutta moni haluaisi päästä muutenkin ihmisten ilmoille, esimerkiksi kauppoihin ja ravintoloihin. Jopa 13 prosenttia vastaajista kertoi ikävöivänsä kirjastossa käymistä.

Anu Besson.
Australiassa asuvan Anu Bessonin piti olla juuri nyt perheensä kanssa maailmaympärysmatkalla. Koronaviruksen takia unelmareissu tyssäsi Kuopioon.Minna Matintupa / Yle

Vaikka luonnossa voi yhä liikkua entiseen tapaan, kaipuu etenkin ohjatun ryhmäliikunnan ja joukkueurheilun pariin näkyi kyselyssä selvästi.

– Eräs vastaaja kiteytti, että vaikka liikkua voi yksinkin, zumba ei tunnu samalta opiskelijayksiössä kuin salilla, Besson kertoo.

Pienten lasten vanhemmat kertoivat kaipaavansa sosiaalisia kontakteja sekä lapsilleen että itselleen, toisaalta perheissä tarvittaisiin myös omaa aikaa. Tosin osa totesi, ettei arki ole pikkulasten kanssa juuri muuttunut poikkeusoloissa.

Maailmanympärysmatka vaihtui poikkeusolojen tutkimiseen

Vaikka sosiaalisessa mediassa jaetaan nyt kilpaa vanhoja kuvia ulkomaamatkoilta ja ikävöidään auringonlaskuja rantalomakohteissa, vain kolme prosenttia Bessonin tutkimukseen osallistuneista kertoo kaipaavansa matkailua.

Mökkeilyn tai pidempien eräretkien perään haikaili vain viisi prosenttia vastaajista.

– Ehkä matkat eivät olleet ihmisten päällimmäisenä huolena, koska kyselyn aikaan poikkeustilaa oli jatkunut vasta kuukausi, eikä vielä ole lomakausi, Besson arvioi.

Tutkijalla itsellään on toisin. Matkailun rajoittaminen mullisti totaalisesti Australiassa asuvan Bessonin ja hänen perheensä elämän.

Taaperoikäisen lapsen vanhemmat olivat säästäneet pitkään tehdäkseen kunnon irtioton arjesta. Bessonin puoliso irtisanoutui työstään ja perhe varasi viime vuoden puolella alkaneen maailmanympärysmatkan, jonka piti jatkua heinäkuuhun saakka.

Matkaan kuului joulun vietto Bessonin lapsuudenkodissa Kuopiossa ja helmikuussa ollut väitöstilaisuus Jyväskylässä.

Talven ihmemaan sijaan Suomessa odotti monta kuukautta kestänyt loskakausi, mutta se oli vasta vastoinkäymisten alkua. Kun matkan oli tarkoitus jatkua helmikuussa Väli-Amerikkaan, koronapandemia alkoi konkretisoitua lentojen peruuntumiseksi.

– Juuri nyt meidän pitäisi suunnitelman mukaan olla Costa Ricassa, mutta seikkailumme tyssähti Kuopioon, Besson kertoo.

Matkustusrajoitusten ja karanteenien takia Bessonien ei vielä kannata suunnitella edes kotimatkaa Australiaan. Toistaiseksi perhe asuu kimppakämpässä Bessonin vanhempien kanssa ja odottaa turvallisempaa aikaa matkustamiselle.

– Tällä hetkellä lähinnä naurattaa, mutta alkuun oli nauru kaukana, Anu Besson toteaa.

Lähteet: yle.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *