Thursday, 1 October 2020
Facebook
Twitter

Missä vika? Norwegian myy lentoja kesäkuulle vaikka kertoi sijoittajille koneiden pysyvän maassa ensi vuoteen – Näin yhtiöstä vastataan

Lentoyhtiö Norwegianin sivuilta voi tälläkin hetkellä ostaa lipun vaikkapa lennolle Helsingistä Malagaan kesäkuun puolivälissä.

Norjalainen lentoyhtiö Norwegian myy lippuja lennoilleen tavalliseen tapaan kesäkuun puolivälistä alkaen, vaikka yhtiö on esittänyt osakkeenomistajilleen saneerausohjelman, jonka mukaan kaikki kansainväliset lennot on peruttu huhtikuuhun 2021 asti. Osakkeenomistajat hyväksyivät ohjelman eilen yhtiökokouksessa.

Yhtiön lehdistökontakti Tarja Valde-Brown vahvistaa, että lennot todella ovat myynnissä.

”Tällä hetkellä lennetään joitakin Norjan sisäisiä reittejä, mutta seuraamme jatkuvasti tilannetta. Kun matkustusrajoitukset poistuvat ja lennoilla on kysyntää, aloitamme lennot niin pian kuin voimme, ottaen tietenkin huomioon myös erilaiset toiminnalliset valmiudet.”

Onko siis lentokapasiteettia mahdollista nostaa noinkin nopeasti, kun yhtiö on kuitenkin sanonut lentävänsä vain seitsemällä koneella ensi kevääseen asti?

”Tällä hetkellä on tosi haastavaa sanoa mitään tarkkaa päivämäärää, koska meillä ei ole tietoa siitä, koska matkustusrajoitukset poistuvat, mutta totta kai haluamme aloittaa lennot mahdollisimman pian.”

Valde-Brown lähettää vielä sähköpostitse saman vastauksen, joka on yhtiön virallinen vastaus kysymykseen, jota on kuulemma kysytty heiltä paljon. Siinä myös pahoitellaan tilannetta:

”Toivomme asiakkailtamme ymmärrystä näinä poikkeuksellisina aikoina.”

Jos joku rohkea nyt ostaa lipun Norwegianin lennolle kesäkuussa, saako hän rahansa takaisin, jos lentoa ei lennetäkään?

”Noudatamme lentojen peruutuksia koskevia sääntöjä ja määräyksiä, jotta asiakkaat voivat varata luottavaisin mielin lentojamme”, Valde-Brown kirjoittaa.

Verkkosivuilta löytyvien matkaehtojen mukaan hyvitys rahana tosiaan onnistuu. Yhtiö tarjoaa myös lentopistehyvitystä, jossa pisteitä saisi 20 prosenttia yli peruuntuneen lennon hinnan. Kuluttaja-asiamies on varoittanut, että lentopistehyvitykseen ei kannata suostua.

Lähteet: kauppalehti.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *