Friday, 18 September 2020
Facebook
Twitter

Rajan ylittämiseen helpotuksia: Muukin kuin välttämätön työmatkaliikenne sallitaan

Schengenin sisärajojen yli pääsee työmatkaliikenteen lisäksi muu välttämätön liikenne 14. toukokuuta alkaen

Työmatkaliikenne Suomen ja muiden Schengen-alueen maiden välillä helpottuu. Valtioneuvosto päätti torstaina, että 14. toukokuuta lähtien Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä ei tarvita enää perustelua työmatkan välttämättömyydestä.

Näiden rajojen yli pääsee työsuhteeseen tai toimeksiantoon perustuvan työmatkaliikenteen lisäksi muu välttämätön liikenne. Muu välttämätön liikenne voi olla esimerkiksi hautajaiset ja häät tai saamelaisten elinkeinon ja kulttuurin harjoittaminen. Sisäministeriön mukaan päätöksellä helpotetaan myös lähiomaisten tapaamisia.

Suomen naapurimaista Schengen-maita ovat Ruotsi, Norja ja Viro.

Sisärajavalvonta jatkuu vielä yli kuukaudella

Valtioneuvosto päätti torstaina myös jatkaa Suomen rajaliikennettä koskevia rajoituksia 14. kesäkuuta asti. Sisärajavalvontaa jatketaan maarajoilla, satamissa ja lentokentillä. Päätös on jatkoa hallituksen maaliskuiselle päätökselle, jolla palautettiin rajavalvonta sisärajoille, suljettiin tietyt rajanylityspaikat ja rajoitettiin liikennettä ulkorajojen yli.

Sisäministeriön mukaan sisärajavalvonnan palauttamista koskevalla päätöksellä ei ole puututtu perustuslaissa turvattuun liikkumisvapauteen, jonka mukaan Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan. Ylen jutussa keskiviikkonakritisoitiin huonoa tiedottamista ja sisärajalla tapahtuneita käännytyksiä.

– Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta, ellei hänen matkustusoikeuttaan ole matkustuskiellolla tai muutoin lakiperusteisesti estetty. Vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei kuitenkaan suositella, ministeriö toteaa tiedotteessaan.

14 vuorokauden karanteeni maahan saavuttua

Ministeriön mukaan rajoitusten tarkoituksena on suojella ihmisten henkeä ja terveyttä ja ehkäistä koronavirusepidemian laajenemista.

Maahan saapuvan henkilön pitää olla 14 vuorokautta omaehtoisessa karanteenissa ja välttää tarpeettomia lähikontakteja. Ministeriö kertoo, että omaehtoisessa karanteenissa sallitaan liikkuminen työpaikan ja asuinpaikan välillä sekä muu välttämätön liikkuminen.

Tarkempia ohjeita rajan ylittämisestä löytyy Rajavartiolaitoksen verkkosivuilta(siirryt toiseen palveluun).

Lähteet: yle.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *