Thursday, 29 October 2020
Facebook
Twitter

Viidentoista asteen keskilämpötila sopii ihmiselle parhaiten

Ilmastonmuutos uhkaa kuumentaa isoja osia maapallosta ihmiselämälle kelvottomaksi.

Ilmastonmuutos uhkaa tehdä laajoista alueista ihmiselle elinkelvottomia. Kun kuivuus piinaa, puhdas vesi ehtyy ja maanviljelyksen edellytykset tuhoutuvat, ihmiset joutuvat hakemaan inhimillisiä elinoloja lauhkeammilta seuduilta.

Pahimmassa tapauksessa jopa miljardien ihmisten elinalueet muuttuvat yhtä kuumiksi kuin Sahara.

Näin varoittaa uusi tutkimus, joka on julkaistu Yhdysvaltain tiedeakatemian Pnas-lehdessä.

Tiedetään hyvin, että ilmaston lämpenemisellä tulee olemaan karuja seurauksia etenkin kehittyvissä maissa. Ilmastotieteilijöistä, antropologeista ja ekologeista koostuva monikansallinen ryhmä lähestyy nyt artikkelissaan asiaa aivan uudelta kantilta.

Tutkijat tarkastelivat ihmissivilisaatioiden historiaa suhteessa ­alueellisiin lämpötiloihin ja havaitsivat, että ihmiselle voidaan määritellä samankaltainen ekolokero kuin muillekin eläinlajeille: alue, jossa ihminen menestyy parhaiten.

Kautta historian, 6 000 vuoden takaa nykypäivään, suurin osa ihmiskunnasta ja maanviljelyksestä näyttää keskittyneen alueille, joiden vuotuiset keskilämpötilat asettuvat 11 ja 15 asteen välille. Noin 15 asteen vuotuinen keskilämpötila vastaa jokseenkin pohjoisen Välimeren oloja. Suomessa vuoden keskilämpötila on viitisen astetta.

Maapallolla on toinenkin otollinen lämpötilavyöhyke, In­tian ja Kaakkois-Aasian monsuunialue. Siellä asuu miljardeja ihmisiä ja vuotuiset keskilämpötilat asettuvat 20–25 asteen haarukkaan.

Nyt ilmastonmuutos siirtää näitä hyvän sään ekolokeroita pohjoisemmaksi. Samalla ne alueet, joissa maailman väestö kasvaa kaikkein nopeimmin, uhkaavat muuttua sietämättömän kuumiksi jo ennen tämän vuosisadan loppua. Muutos tapahtuu seuraavan 50 vuoden aikana nopeammin kuin 6 000 vuoteen.

Pahimmassa tapauksessa vuotuiset keskilämpötilat voisivat kohota jopa 29 asteeseen laajoilla alueilla Afrikassa, Lähi-idässä ja Intiassa. Näillä alueilla myös väestönkasvu on kaikkein nopeinta. Lämpötilat kohoaisivat sietämättömiksi lisäksi osissa Etelä-Amerikkaa ja Australiaa.

Tällainen keskilämpötila tarkoittaa, että kesäisin on säännöllisesti yli 40, jopa 50 astetta lämmintä. Nykyään tällaisia lämpövyöhykkeitä on lähinnä Saharan alueella, ja vain 20 miljoonaa ihmistä asuu näin kuumilla seuduilla. Näin lämmintä on esimerkiksi Saudi-Arabian Mekassa, jossa lämpöennätys on 51,4 astetta.

Jos pahin mahdollinen skenaario toteutuu, tutkimuksen mukaan jopa 3,5 miljardin ihmisen kotiseuduilla olisi vuonna 2070 liian tukalaa, jotta ihmiset voisivat niillä elää. Ei riittäisi ruokaa eikä vettä.

Pahin ennuste perustuu niin sanottuun RCP 8.5 -kehityspolkuun, jossa päästöt vain jatkavat nousuaan. Tutkijat huomauttavat, että kaikkein pessimistisin ennuste ei nyt onneksi näytä todennäköiseltä. Silti ilmasto tulee lämpenemään useita asteita.

Lähteet: tiede.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *