Sunday, 1 November 2020
Facebook
Twitter

Kesämökkejä menee nyt kuin kuumille kiville, yhdessä maakunnassa hinnat nousivat 40 prosenttia – ”Moni ajattelee tulevaisuudessa tekevänsä etätöitä mökiltä”

Lainoja kesäasuntoja varten haettiin huhtikuussa huomattavasti viimevuotista enemmän ja myös lainamäärät olivat suurempia, kertoo OP. Koronapandemia aiheutti vain väliaikaisen hidasteen.

Kesämökkejä menisi kaupaksi enemmän kuin niitä saadaan myyntiin, kertoo OPtiedotteessa.

Mökkisesonki alkoi lauhan talven ansiosta poikkeuksellisen aikaisin, ja koronakriisistä huolimatta, tai sen seurauksena, kauppa on käynyt OP:n mukaan vilkkaasti.

Pankin mukaan lainoja haettiin huhtikuussa yli 40 prosenttia viime vuotta enemmän. Kesämökkeihin haettavat lainamäärät ovat myös viime kevättä suurempia.

Kun viime vuoden huhtikuussa vapaa-ajan asuntoon haettiin keskimäärin 70 000 euron suuruista lainaa, tänä vuonna lainaa haettiin keskimäärin 90 000 euroa. Vapaa-ajan asuntoon haettavan lainan määrä on kasvanut huhtikuussa enemmän kuin alkuvuonna.

Kauppa käy nyt hyvin kaiken hintaisissa mökeissä. Järvien ja meren rannoilla sijaitsevien mökkien hintahaarukka eri puolella Suomea on 150–350 000 euroa.

“Mökin myyntiä harkitsevien kannattaa huomata, että tänä vuonna moni viettää kesälomansa kotimaassa. Markkinoilla kärsitään nyt tarjonnan puutteesta, eli kesämökkien kysyntä ylittää tällä hetkellä tarjonnan. Myös kuivan maan mökit kiinnostavat nyt ostajia”, sanoo OP:n asumisen palveluista ja asuntorahoituksesta vastaava johtaja Kaisu Christie tiedotteessa.

Nuorten ostajien osuus kasvussa

 Korkein keskihinta mökeillä on Uudellamaalla, jossa mökki maksoi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä reilut 145 000 euroa.

Varsinais-Suomessa mökin keskihinta oli liki yhtä korkea, 137 000 euroa. Pirkanmaalla mökin sai edullisemmin, keskimäärin noin 86 000 eurolla.

Etelä-Savossa mökkien hinta nousi viime vuodesta peräti 40 prosenttia ja oli tammi-maaliskuussa keskimäärin 106 000 euroa.

”Kun Uudenmaan matkustusrajoitukset poistuivat, sai mökkikauppa ikään kuin uuden lähdön. Tänä vuonna kausi alkoi tavallista aikaisemmin, ja vaikka korona aiheutti myyntiin väliaikaisen hidasteen, sesongin toinen vaihe on juuri nyt kovassa vauhdissa”, Christie sanoo.

“Moni ostaja hakee nyt mökkiä myös siksi, että ajattelee tulevaisuudessa tekevänsä etätöitä mökiltä. Tyypillinen ostaja on keskellä työuraansa eli 40-44-vuotias. Samalla näyttää yllättäen kasvavan myös nuorten ostajien eli 25-29-vuotiaiden ostajien osuus. Juuri nyt näyttää siltä, että mökkeily on alkanut taas kiinnostaa nuoriakin.”

OP Kodin kautta kesämökkejä myytiin tammi-huhtikuussa 30 prosenttia viime vuotta enemmän.

Lähteet: kauppalehti.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *