Saturday, 26 September 2020
Facebook
Twitter

Markku löysi Suomesta unelmiensa rannan – ja siitä saa monesti nauttia ihan yksin

Tiilikanselkä-nimisen järven rantaparatiisi on kohde, joka on retkeilijöille tuttu, mutta suuri yleisö ei siitä tiedä. Se sijaitsee Rautavaarassa, Pohjois-Savossa.

Markku Räsänen löysi jo 60-luvulla rantaparatiisin, josta saa nauttia ihanassa rauhassa.

Löytyisipä rantaparatiisi, jossa kaikki olisi juuri niin kuin pitääkin, mutta jota muut eivät olisi löytäneet.

Yhden niistä on löytänyt hartolalainen Markku Räsänen, joka löysi unelmiensa järvimaiseman jo 60-luvulla.

– Kummisetäni, joka harrasti purjelentämistä, oli lennellyt paikan yllä ja katsonut, että onpas alla hienon näköistä hiekkaa, tuonne täytyy mennä tutustumaan. Seuraavana kesänä menimme paikalle matkailuautolla, Räsänen kertoo.

Näky oli upea: valkoista hiekkaa, kristallinkirkasta vettä, ympärillä mustikkametsää.

– Ja mikä tärkeintä. Ei liikaa ihmisiä. Kaikki eivät halua mennä rannalle, jossa on muita hillumassa, Räsänen muistuttaa.

Suurelle yleisölle tuntematon

Tiilikanselkäjärven rantaparatiisi on kohde, joka on retkeilijöille tuttu, mutta suuri yleisö ei siitä tiedä.

Rautavaarassa Pohjois-Savossa sijaitsevan paikan lähellä sijaitsee muitakin ainutlaatuisia nähtävyyksiä.

On muita uimarantoja, luontopolku, leiriytymispaikkoja, nuoriso- ja luontomatkailukeskus Metsäkartano ja geologinen muodostelma Pumpulikirkko, joka on saanut nimensä suuresta haljenneesta hiidenkirnusta, joka muistuttaa kirkkosalia saarnatuoleineen.

Tekemistä siis riittää.

Järvien rannoilla voi bongailla järvimalmia, joka muistuttaa kahden euron kolikkoa.

– Kakarana keräsin järvestä järvimalmia ja väitin koulussa, että olin löytänyt kivikautisia metallirahoja. Meni läpi, kunnes opettaja tuli väliin, Räsänen muistelee ja nauraa.

Oletko sinä löytänyt syrjäisen, mutta upean rannan tai muun kotimaan matkailuhelmen, josta suuri yleisö ei tiedä? Lähetä vinkki ja kuva: maarit.rasi@is.fi.

”Nykyään mainostetaan vain turistikohteita”

Nyt Räsänen on valmis jakamaan salaisen paratiisinsa myös muiden iloksi. Moni nimittäin etsii hiljaisia paikkoja, myös poikkeuksellisen ajan tähden.

– Onhan se hyvä näin korona-aikaan, ettei rannalla ole välttämättä muita ihmisiä. Nykyään mainostetaan vain turistikohteita, joissa on pätkä hiekkarantaa ja hilluvia nuoria. Minulle luonto on se juttu, Räsänen muistuttaa.

Räsäsen suosikkikohteen löytää, kun kirjoittaa Google Mapsiin tai Google Earthiin Joutenlahdentie, Rautavaara. Alueella sijaitsee useita järviä, mutta erityisen kaunis on Tiilikanselkä-niminen järvi ja sen itäranta.

– Sinne pääsee autotieltä vain pientä polkua pitkin. Matkaa on noin 300 metriä. Siellä voi kävellä vaikka kelteisillään, eikä kukaan pahoita mieltään, Räsänen sanoo.

Yhdestä asiasta Räsänen haluaa suomalaisia kuitenkin muistuttaa. Luonnossa se, mitä mennessään tuo, tulee tuoda takaisin pois tullessaan.

– Roskia ei pidä jättää muiden siivottavaksi. Tällä säännöllä pärjää hienosti ja voi mennä toistekin puhtaalla omallatunnolla. Kun luontoon menee, sinne mennään myös nöyränä, eikä metelöidä ja huudeta.

Lähde: is.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *