Monday, 28 September 2020
Facebook
Twitter

Suomalaiset matkustavat nyt kotimaassa ennätystahtia – yrittäjiltä loppunut paikoin jopa työntekijät

Kesäkuu todella yllätti kaupungit ja yritykset vilkkaudellaan, ja matkailun odotetaan pysyvän runsaana jopa syyskuukausiin saakka.

Suomalaisten ulkomaanmatkojen peruuntuessa kotimaan matkailun suosio näyttäisi ponnistavan pinnalle, ja matkailukaudesta povataan pitkää.

Tuoreen 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjan teettämän kyselytutkimuksen mukaan kotimaanmatkailulle on juuri nyt kysyntää. 67 prosenttia vastaajista kertoo matkustavansa tänä kesänä Suomessa, kun vielä tämän vuoden maaliskuussa vastaava luku oli kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän.

Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistyksen puheenjohtaja Anne-Marget Hellén on tulevasta kesästä innoissaan. Hellén uskoo Suomessa matkailun saaneen koronatilanteesta uutta virtaa.

– Kotimaanmatkailu on ehdottomasti lisääntynyt ja lisääntymässä. Ihmisillä näyttäisi olevan sekä rahaa että halua tukea paikallista yrittäjyyttä. Nyt meillä on yhdessä matkailuorganisaatioiden ja -yritysten kanssa oiva tilaisuus näyttää, että kotimaan matkailun ei tarvitse olla jatkossakaan kenellekään mikään kakkosvaihtoehto, kertoo Hellén.

Korona pitää kotimaassa

Tänä kesänä kotimaan matkailussa on imua.
Tänä kesänä kotimaan matkailussa on imua.

Tänä kesänä kotimaan matkailussa on imua. IL-ARKISTO, AOP

Kyselytutkimuksen mukaan koronavirustilanne on vaikuttanut kotimaanmatkailusuunnitelmiin 45 prosentilla vastaajista. Reilu kaksikymmentä prosenttia vastaajista aikoo lisätä kotimaanmatkailua poikkeustilanteen takia, ja jopa viisitoista prosenttia sanoo, etteivät olisi muuten valinneet kotimaassa matkailua lainkaan.

Helléniä luvut eivät yllätä. Poikkeustilanteessa, jossa lomakauden alku viivästyi merkittävästi, tarve kotimaanmatkailukauden pidentämiseen ja ympärivuotisuuteen korostuu hänen mukaansa entisestään.

– Nyt on myös huomattu trendi, että ihmiset haluavat yhdistää urbaanin kaupunkiloman ja luonnossa patikoinnin. Tämä on ihan positiivinen ilmiö matkailun saralla, kertoo Hellén.

Hellén uskoo kotimaisella matkailulla olevan lukuisia hyviä puolia. Suomalaiset jättävät rahaa kotimaisiin yrityksiin ja tukevat paikallisuutta. Vastuullisuus ja paikallisuus korostuivat myös kyselytutkimuksen vastauksissa, ja keskeisimpänä syynä kotimaanmatkailusuunnitelmien muutokseen mainittiin nimenomaan halukkuus tukea suomalaista yrittäjyyttä.

Kaupungeissa ”positiivinen ongelma”

Senaatintorin jättiterassi on viimeisiä viilailuja vaille valmis.
Senaatintorin jättiterassi on viimeisiä viilailuja vaille valmis.

Senaatintorin jättiterassi on viimeisiä viilailuja vaille valmis. ROOSA BRÖIJER

Soittokierros maan matkailuyrityksiin paljastaa, että alkukesä on ollut hyvin vilkas matkailijoiden suhteen. Näin kerrotaan Visit Porin, Savonlinnan, Oulun, Tampereen ja Rovaniemen yksiköistä.

Jokaisesta kaupungista kerrotaan, että kesäkuu todella yllätti vilkkaudellaan ja matkailun odotetaan pysyvän runsaana jopa syyskuukausiin saakka. Niinpä monella yrityksellä tulee olemaan edessään kesäkauden uudelleenmäärittely, ja se edellyttää palveluiden pitämistä auki pidemmälle syyskesään.

– Yrityksiltä tämä vaatii palveluiden entistä parempaa tuotteistamista myös syyskesälle, korostaa Hellén.

Visit Tampereen matkailujohtaja Jari Ahjoharju kertoo matkailun piristyneen juhannuksen jälkeen entisestään.

– Särkänniemessä kävijämäärät ovat lähteneet nousuun, ja tänään juuri kuulin, että museoissa on ollut ihmisiä jonoksi asti, kertoo Ahjoharju.

Kotimaan matkailu kiinnostaa nyt myös aikaisemmin sitä karttaneita. Visit Savonlinnan toimitusjohtaja Jaana Komi kertookin, että Savonlinnan alueella on näkynyt aikaisemmasta matkailijaprofiilista poikkeavia matkustajia, kuten nuoria aikuisia ja lapsiperheitä.

– Savonlinna on saaristokaupunki, joten etenkin vesiliikenne on vilkastunut huomattavasti. Myös tunnetuimmat kohteet ovat vetäneet hyvin, kuten Olavinlinna, kertoo Komi.

Myös VisitOulun toimitusjohtaja Päivi Penttilä kertoo matkailijoiden, ja etenkin oululaisten löytäneen kaupungin.

– Niin kutsuttu staycation-ilmiö eli turismi omassa kaupungissa nostaa päätään täällä Oulussa, kertoo Penttilä.

Oulussa matkailijan tervetulleeksi toivottaa Toripolliisi.
Oulussa matkailijan tervetulleeksi toivottaa Toripolliisi.

Oulussa matkailijan tervetulleeksi toivottaa Toripolliisi. AOP

Myös Visit Rovaniemen toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen korostaa, että Lappi on nyt löytymässä aivan uudenlaisille kävijöille. Perheiden lisäksi Lapissa liikkuu nyt nuorempaa väkeä.

Myös rajojen avaamisella on myönteisiä vaikutuksia pohjoisemmassa Suomessa. Penttilä ja Kärkkäinen kertovatkin, että Pohjois-Norjasta matkaavia turisteja odotellaan kuin kuuta nousevaa kotimaan matkailijoiden lisäksi.

Kaupunkien suurimmassa ja tunnetuimmissa kohteissa matkailijoiden määrä on ollut jopa päätä huimaavaa. Tämä todistettiin Porissa viime viikolla, kun Visit Porin toimitusjohtajan Anna Kyhä-Mantereen mukaan Porin Yyteri veti viime viikolla puoleensa ainakin 50 000 aurinkoisista keleistä nauttivaa kävijää. Luku on Kyhä-Mantereen mukaan uskomaton.

– Lisäksi majoittajat ovat kertoneet, että varauksia tulee selvästi enemmän kuin aiempina vuosina, enkä muista, koska kesäkuu olisi ollut niin täynnä kuin se oli, lisää Kyhä-Mantere.

Jopa ennätyskesä

Yrittäjille runsastunut matkailu on ollut niin kutsutusti positiivinen ongelma. Kustakin kaupungista myönnetään, että lisärekrytointeja kesälle jouduttiin aloittamaan nopealla aikataululla ja monelle yrittäjälle tilanne on tullut todellisena yllätyksenä.

Viesti yrityksiltä on kuitenkin kiitollinen rankan kevään jälkeen.

– Kyllä yrittäjät nyt himoitsevat lisää tätä jopa tappiollisen kevään jälkeen. Nälkä kasvaa syödessä, summaa Visit Porin toimitusjohtaja Anna Kyhä-Mantere.

Ääni erilaisista matkakohteista ja yrittäjiltä on todella positiivinen kiireistä ja ruuhkista huolimatta. Kolin matkailu Oy:n toimitusjohtaja Veli Lyytikäinen kertoo, että Kolilla on tällä hetkellä käynnissä ennätyskesä.

– Yleensä heinäkuu on meillä suosituin, mutta nyt olemme jo kesäkuussa eläneet heinäkuuta, kertoo Lyytikäinen.

Tulijoita Kolille Lyytikäisen mukaan on. Parkkipaikkaa on jouduttu laajentamaan, työntekijöillä pitää kiirettä ja työpäivät venyvät pitkiksi. Hymy on kuitenkin herkässä kiireestä huolimatta.

– Ihmiset ovat lomatuulella ja löytäneet suomalaisen luonnon. Ei tässä voi valittaa, lisää Lyytikäinen.

Ilmakuva Pielisen rannasta Kolin eteläpuolella.
Ilmakuva Pielisen rannasta Kolin eteläpuolella.

Ilmakuva Pielisen rannasta Kolin eteläpuolella. AOP

Helsingin Suomenlinnan hoitokunnan kehittämispäällikkö Petteri Takkula komppaa osittain Kolin tilannetta.

– Suomenlinnassa liikkuu nyt tavallista vähemmän ihmisiä, sillä enemmistö matkailijoista olisi ulkomaalaisia. On kuitenkin huomattu, että kotimaisten kävijöiden osuus on noussut ja kesäkuu lähti hyvin liikkeelle, kertoo Takkula.

Väenpaljous on havaittu myös Teijon kansallispuiston kupeessa, Matildan kylässä. Hotelli Mathildedalin yrittäjän Krista Gustafssonin mukaan yksilömatkailu on lähtenyt selvästi nousuun heti koronarajoitusten höllentyessä, ja yrittäjän mukaan koko kylässä on ollut vilkasta etenkin viikonloppuisin. Hän suositteleekin kylästä kiinnostuneita tulemaan visiitille alkuviikosta.

– Hotellissa huoneet on myyty loppuun jo elokuuhun asti ja alkusyksykin näyttää lupaavalta varausten suhteen. Töitä kyllä riittää, mutta tästä nautitaan, kertoo Gustafsson.

Suomen yhdessä suosituimmassa kesäkaupungissa, Naantalissa, matkailun suhteen näyttää valoisalta, mikä ei kuitenkaan Bridget Innin hotelliyrittäjä Karoliina Öströmiä yllätä. Aurinkoinen Naantali kuhisee hotelliyrittäjän mukaan väkeä.

– Varauksia tulee, vaikka ulkomaalaiset matkustajat puuttuvat meiltäkin, mutta uskon kotimaassa matkustavien kompensoivan ulkomaisten matkailijoiden puuttumista, kertoo Öström.

Lähde: iltalehti.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *