Sunday, 1 November 2020
Facebook
Twitter

Yli 500 hengen yleisötapahtumat nyt sallittuja ulkona, mutta kolmella ehdolla – lue, mitkä koronasta johtuvat rajoitukset ja suositukset yhä voimassa

Kokoontumisrajoituksista luovutaan kokonaan niin sisä- kuin ulkotilaisuuksissa lokakuun alussa, jos virustilanne ei pahene.

Yleisötilaisuuksia koskevia koronavirusrajoituksia lievennetään tästä päivästä alkaen. Nyt voidaan järjestää ulkotiloissa tapahtumia, joihin osallistuu yli 500 henkeä.

Muutos vaikuttaa esimerkiksi jalkapallo-otteluiden järjestämiseen, mutta se pätee myös muun muassa festivaaleihin, kesätapahtumiin ja muihin kulttuuritapahtumiin.

Yleisötilaisuuksia ei voida kuitenkaan järjestää aivan kuten ennen. Yli 500 henkilön yleisötilaisuus tai yleinen kokous voidaan järjestää alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa, jos se täyttää kolme seuraavaa edellytystä:

Yleisöä keihäänheiton kutsukilpailussa Harjun stadionilla Jyväskylässä 1. kesäkuuta 2020.
Yleisöä keihäänheiton kutsukilpailussa Harjun stadionilla Jyväskylässä 1. kesäkuuta 2020. Tommi Anttonen / Lehtikuva
  • Tiloissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, joiden kaikkien välille voidaan järjestää selkeä suojavyöhyke
  • Tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai omille alueille enintään 500 henkilön erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin, joihin jokaiseen on oltava omat kulkureitit, palvelut (tarjoilu, WC) sekä tapahtumahenkilökunta
  • Yleisön turvallisuus voidaan varmistaa noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja opetus- ja kulttuuriministeriön antamaa ohjetta(siirryt toiseen palveluun) turvaetäisyyksistä ja hygieniasta. Ohjeessa lukee muun muassa, että yleisötilaisuuksissa väkimäärä tulee rajata siten, että henkilöiden väliin jää vähintään 1–2 metriä

Mitkä rajoitukset ja suositukset ovat yhä voimassa?

Koronavirustilanteen takia asetettuja rajoituksia ja suosituksia on purettu ja lievennetty hiljalleen jo viikkojen ajan. Suomessa on kuitenkin yhä voimassa tukku rajoituksia ja suosituksia(siirryt toiseen palveluun), jotka vaikuttavat kansalaisten elämään.

Tänään voimaan tullut muutos yleisötilaisuuksista ei koske yli 500 hengen sisällä järjestettäviä tilaisuuksia – ne sallitaan elokuun alusta lähtien turvaetäisyyksin.

Tällä hetkellä sisätiloissa saa järjestää enintään 500 henkilön yleisötilaisuuksia turvaetäisyyksiä ja hygieniaohjetta noudattaen.

Kokoontumisrajoituksista luovutaan kokonaan niin sisä- kuin ulkotilaisuuksissa lokakuun alussa, jos virustilanne ei pahene.

Yleisöä laulaja Evelinan keikalla Suvilahti Summer -tapahtumasarjassa Helsingissä 11. kesäkuuta.
Yleisöä laulaja Evelinan keikalla Suvilahti Summer -tapahtumasarjassa Helsingissä 11. kesäkuuta.Emmi Korhonen / Lehtikuva

Suositus etätyöstä on yhä voimassa, mutta se päättyy elokuun alussa.

Matkustus ja rajaliikenne

Schengen-maiden sisärajavalvonta ja matkustusrajoitukset ovat edelleen voimassa suurelta osin.

Hallitus suosittelee yhä välttämään tarpeetonta matkustamista ulkomaille muutamaa maata lukuun ottamatta. Nämä maat ovat Norja, Tanska, Islanti ja Baltian maat, joiden kohdalla on luovuttu sisärajatarkastuksista.

Sisärajavalvonnasta ja matkustusrajoituksista luovutaan 13. heinäkuuta alkaen myös Suomen ja Saksan, Italian, Itävallan, Kreikan, Sveitsin, Slovakian, Slovenian, Unkarin ja Liechtensteinin sekä Schengeniin kuulumattomien Kroatian, Kyproksen ja Irlannin välillä – jos epidemiatilanne niin sallii.

Schengen-maiden matkustusrajoitukset jatkuisivat edelleen Suomen sekä Alankomaiden, Belgian, Espanjan, Luxemburgin, Maltan, Portugalin, Puolan, Ranskan, Ruotsin ja Tšekin tasavallan välillä, huvialusliikennettä lukuun ottamatta.

Hallitus tekee arvion matkustuksesta ja sisärajavalvonnan kokonaistilanteesta 10. heinäkuuta mennessä.

Ulkorajoilla rajaliikenteen rajoitukset jatkuvat 14. heinäkuuta saakka. Ulkorajoilla sallitaan paluuliikenne Suomeen, kauttakulkuliikenne Helsinki-Vantaan lentokentällä ja muu välttämätön liikenne.

Omaehtoista kahden viikon karanteenia suositellaan kaikille, jotka tulevat Suomeen. Karanteeniin ei tarvitse mennä, jos henkilö saapuu Norjasta, Tanskasta, Islannista, Virosta, Latviasta tai Liettuasta.

Koko Schengen-alueelta(siirryt toiseen palveluun) on mahdollista paluuliikenne Suomeen, työmatkaliikenne ja muu välttämätön liikenne.

Kotimaassa voi matkailla, mutta ihmisten tulee noudattaa koronavirukseen liittyviä terveys- ja turvallisuusohjeita.

Suomen kansalaista ei saa estää saapumasta maahan. Jokaisella on myös oikeus lähteä maasta, jos tätä oikeutta ei ole lailla rajoitettu.

Ravintolat, vanhukset ja sairaalat

Ravintoloiden, kahviloiden, anniskelupaikkojen on noudatettava useita rajoituksia. Ravitsemisliikkeet saavat olla auki kello 04–02 ja anniskeluaika on kello 9–01. Ravintoloihin saa ottaa sisään 75 prosenttia liikkeen suurimmasta asiakasmäärästä.

Asiakkailla tulee olla oma istumapaikka. Ravintolan sisä- ja ulkotilat pitää järjestää niin, että asiakkaat eivät altistu tartuntataudin leviämiselle. Asiakkaille pitää myös varata mahdollisuus käsien pesuun tai desinfiointiin liikkeeseen saavuttaessa.

Ravitsemisliikkeiden rajoitukset poistuvat 13. heinäkuuta alkaen, mutta tämänkin jälkeen jokaisella asiakkaalla on oltava istumapaikka.

Tiettyyn ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä ei enää ole. Hallitus on kuitenkin linjannut, että lähikontakteissa on hyvä noudattaa pidättyvää linjaa yksilöllistä harkintaa käyttäen ja riskitekijät huomioiden.

Eläkeikäinen mies istuu penkillä kauppakeskuksessa Espoossa.
Tiettyyn ikärajaan perustuvaa suositusta fyysisten kontaktien välttämisestä ei enää ole. Eläkeikäinen mies istuu penkillä kauppakeskuksessa Espoossa.Henrietta Hassinen / Yle

Ympärivuorokautisen hoidon yksiköiden (vanhustenkodit, vammaiskodit) varsinaisiin asiakastiloihin pääsy on rajattu edelleen pääsääntöisesti omaan henkilökuntaan. Suositus ei koske asiakkaalle välttämätöntä palvelua antavia kuten kuntoutustyöntekijöitä tai henkilökohtaisia avustajia.

Vanhuksille ja muihin riskiryhmiin kuuluville asiakkaille tulee järjestää mahdollisuus tavata turvallisesti läheisiään esimerkiksi ulkona tai erillisissä tapaamistiloissa.

Vierailut sairaaloissa on sallittu, mutta vierailujen järjestämisessä pitää käyttää alueellista harkintaa. Sairaalat vastaavat itse käytännön järjestelyistä kuten suojainten käytöstä ja tapaamispaikoista.

Lähde: yle.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *