Thursday, 26 November 2020
Facebook
Twitter

Mat­kal­la lä­hi­ym­pä­ris­tös­sä – Pyö­räl­lä mat­kus­taes­sa mai­se­man kokee uudella tavalla

Vasan toimittaja Kaisa-Reetta Seppänen lähti pyöräillen minilomalle lähiympäristöön. Hän oppi, että kotiympäristössä on paljon koettavaa.

On aikainen kesäaamu. Kuten yleensä, olen jättänyt pakkaamisen viime tippaan. Aamukahvi kädessä ja musiikit korvilla fiilistelen tulevaa minilomaa, yön yli kestävää pyöräretkeä.

Katkaisen bambuhammasharjan kahtia, jotta saan sen mahtumaan pieneen koteloon. Hammasharjan lisäksi kotelossa on särkylääkettä, laastaria ja aurinkovoide. Luotan jonkun muun tuovan hammastahnaa. Tarkistan vielä huomisen säätiedotuksen. Aurinkoista.

Puolen päivän aikaan tapaamme ystävien kanssa Valdemarin rannalla. Seurueessa on mukana kaksi rovaniemeläistynyttä ulkomaalaista matkaopasta, sekä itävaltalainen vaihto-oppilas. Polkaisemme pyörät kohti Vanttauskoskea rauhallista Ylikörkön tietä pitkin. Kilometrien karttuessa tuntuu kuin olisin kaukana kotoa. Turistina kotikaupungissa.

Pyörällä edetessä mieli ehtii levätä maisemassa ja ihastella ojien kukkia, vastaan tulevia maatiloja, satunnaisia taloja ja satumaisia maisemia tien kaarrellessa korkeammalla.

Maisemaan uppoutuen

Vanttauskoskella seikkailemme metsäpolun kautta Kaihuansuvannon kupeessa olevalle laavulle. Sytytämme tulet ja uimme ennen ruokailua. Tätä tunnetta rakastan; liikunnan jälkeisen väsymyksen, uimisen ja kylläisyyden tunteen tuomaa raukeaa oloa. Jään pitelemään tulia, kun levähdyspaikallemme laskeutuu päivälevon peitto. Kellahdan pitkäkseni laavulle kuuntelemaan hiljaisuutta.

Päiväunien jälkeen matka jatkuu. Olemme jo matkan hyvällä puolella, poljettavaa on enää parikymmentä kilometriä.

-

KUVA: KAISA-REETTA SEPPÄNEN

Yöttömän yön auringon punertava ilta aukaisee Juotasniemen kohdalla niin lumoavan maiseman, että unohtaa tekevänsä yhtään mitään fyysistä, vaikka loppumatkasta onkin jyrkimmät ylämäet. Pysähdymme kaverin kanssa ottamaan kuvia samalla, kun toiset lupaavat mennä laittamaan tulet lähellä olevalle laavulle, jossa aiomme yöpyä.

Syömme illallista kahdelta aamuyöllä. Ulkona on vaaleanpunaista, tummanvihreää ja tyyntä. Nukahtaessa linnut tuntuvat laulavan kilpaa ja kovaäänisemmin kuin ikinä.

Sadepäivä laavulla

Aamulla heräämme sateeseen. Tänään on määrä lähteä, sillä itävaltalaisen Julianin täytyy ehtiä junaan. Ehdin miettiä, että onneksi ei sada koko aikaa. Sen jälkeen taivas puhkeaa katkeamattomaan rankkasateeseen. Opin, että koronatilanteen vuoksi sääennusteiden paikkaansapitävyys on heikentynyt lentoliikenteen hiljentymisen takia.

Seurueen viisaimmat, sateeseen varautuneet, lähtevät polkemaan kohti Rovaniemeä. Jäämme ystävän kanssa kahden pitämään sadetta. Päivä kuluu katsellessa elokuvia puhelimesta ja tulia pidellessä.

Aamulla sateen laannuttua lähdemme Auttin kylän kautta kohti Rovaniemeä. Pieni tie, jota poljemme kohti Vanttauskoskea avaa idyllisiä maisemia ylä- ja alamäkineen. Olen yhtä hymyä maisemassa, auringon paistaessa. Kesäsade pyyhkäisee ohi jättäen taakseen kolme sateenkaarta.

Auton kyydissä nämä tiet jäisivät ohitse viliseväksi maisemaksi päämäärän välissä. Pyörällä liikkuessa ympäristön aistii ja kokee. Reitin varrella merkitsen mieleen monta paikkaa, jonne aion palata. Matkailu tosiaan avartaa.

Lähde: lapinkansa.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *