Wednesday, 23 September 2020
Facebook
Twitter

Skopjen kone toi viikonloppuna Turkuun runsaasti koronavirustartuntoja – ministeriö tiedottaa aiheesta

Turun kaupungin terveystoimi ja Tyks testasivat lauantaina Skopjesta palanneen lentokoneen matkustajat, joita oli yhteensä 157. Useilla lennolla olleilla on todettu koronavirustartunta.

Tilanne on niin vakava, että sosiaali- ja terveysministeriö pitää tiedotustilaisuuden aiheesta kello 19.30.

Ministeriön mukaan tiedotustilaisuudessa kerrotaan koronavirustestauksista lentokentillä ja rajanylityspaikoilla sekä toimenpiteistä, joilla viruksen leviämistä torjutaan.

Tilaisuudessa on mukana Turun ja Vantaan kaupunkien sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajia.

Lue lisää: Virustartunnan saaneista 26:sta alle puolet jäi Turun seudulle – kaikki koneessa olleet altistuivat

Riskimaista tulevat pakolliseen testiin ja karanteeniin – Kiuru kuvaa toimia koviksi

Turun Sanomien saamien tietojen mukaan Tyks olisi ollut valmis tiedottamaan tartuntojen määrästä jo sunnuntaina, mutta sosiaali- ja terveysministeriö olisi halunnut viivyttää tiedon julkistamista maanantaihin.

Lehden tietojen mukaan muun muassa sairaanhoitopiirin ja aluehallintoviraston johto ovat tänään maanantaina keskustelleet Varsinais-Suomeen mahdollisesti kohdistuvista toimista.

Kaikki Pohjois-Makedonian Skopjesta Turkuun lauantaina matkustaneet suostuivat testiin.

Välimerellä sijaitsevan Balkanin niemimaan alueella ja erityisesti Pohjois-Makedoniassa koronatilanne on huono.

Turussa on jo aiemmin todettu useita tartuntoja Balkanilta palaavilla matkustajilla.

Pohjois-Makedoniassa on tähän mennessä diagnosoitu 11 839 koronavirustartuntaa. Uusia tapauksia diagnosoitiin eilen 85. Maassa on reilut kaksi miljoonaa asukasta.

Turkuun tulee suoria lentoja myös Puolan Gdanskista. Puolassa on tähän mennessä diagnosoitu yli 52 000 koronavirustartuntaa.

Lähde: ts.fi