Friday, 30 October 2020
Facebook
Twitter

Levi on nyt syyslomien suosikkikohde – näissä kotimaan kohteissa on vielä tilaa

Koulujen syyslomakausi alkaa parin viikon päästä. Koronatilanteen vuoksi valtaosa viettää lomansa kotimaassa. Kyselykierros syksyisiin suosikkikohteisiin osoittaa, että majoitusta on yhä tarjolla – ja tekemistäkin löytyy.

– Levillä on yhä tilaa syyslomille, vaikka varauksia on 40 prosenttia enemmän kuin edellisinä vuosina tähän aikaan, kertoo Levin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Yrjötapio Kivisaari.

Suurin osa varaajista tulee kotimaasta. Heitä houkuttaa Leville monipuolinen tarjonta: rinteissä sekä ensilumen ladulla pääsee hiihtämään säilölumen turvin.

Luonnosta nauttiminen onnistuu retkeillen, maastopyöräillen ja vaikkapa ratsastaen.

– Meillä on tarjolla toistasataa aktiviteettia, sanoo Kivisaari.

Hän myös vakuuttaa, että Levin luonnossa on tilaa liikkua väljästi ja turvallisesti.

Revontulia

Pohjoisessa syyslomailevilla on myös mainio mahdollisuus bongata revontulia.

– Vuoden kierrossa on kaksi erityistä ajankohtaa, jolloin maapallon asento on erityisen otollisessa asennossa revontulien osumiselle maan magneettikenttään. Toinen aika niistä on syystalvella lokakuusta-marraskuun loppuun, kertoo Inari-Saariselän matkailun toimitusjohtaja Marja Kumpuniemi.

– Syksyllä revontulet heijastuvat järvien ja jokien pinnasta tarjoten toisenlaisen näkymän taivaan väriloistoon.

Pohjois-Lapin ensilumi sataa yleensä lokakuun aikana, joten Saariselällä lomaileva saattaa hyvällä tuurilla kokea useamman vuodenajan saman loman aikana.

Kumpuniemen mukaan Saariselältä löytyy syyslomille majoitusta vielä hyvin eri hintaluokissa. Kotimaiset matkailijat tekevät varauksensa hyvin lyhyessä aikaikkunassa.

Syyslomat ovat mainiota revontuliaikaa.
Syyslomat ovat mainiota revontuliaikaa.

Syyslomat ovat mainiota revontuliaikaa. ISMO PEKKARINEN/AOP

Uudistettu Iso-Syöte

Tunturihotelli Iso-Syötteen toimitusjohtaja Juha Kuukasjärvi kertoo, että varauksia lokakuun lopulle on tullut mukavasti. Tilaa kuitenkin vielä on.

– Koulujen syyslomille on tullut selvästi enemmän tiedusteluja kuin aikaisempina vuosina.

Suomen eteläisimmän tunturin huipulla sijaitseva hotelli avattiin syyskuussa uudistettuna, sillä se kärsi pahoja tuhoja joulukuussa 2018 tapahtuneessa tulipalossa.

Uudistunut hotelli löysi heti asiakkaita. Kuukasjärven mukaan kulunut syyskuu oli hotellin historian paras.

Tahkon monipuoliset aktiviteetit vetävät sinne paljon syyslomailijoita.
Tahkon monipuoliset aktiviteetit vetävät sinne paljon syyslomailijoita.

Tahkon monipuoliset aktiviteetit vetävät sinne paljon syyslomailijoita. KUOPIO-TAHKO MARKKINOINTI

Aktiivinen luontoloma innostaa

Suurissa hotelliketjuissakin näkyy liikunnallisten syyslomien suosio.

– Aktiivisen lomailijan luontokohteet ovat olleet kiinnostavia syysloman viettopaikkoja, mutta niissä on vielä jonkin verran tilaa erityisesti alkuviikosta, kertoo Sokos Hotellien markkinointijohtaja Outi Vitie.

Tällaisina kohteina Vitie mainitsee Vuokatin, Bomban ja Tahkon hotellit. Jos hotellimajoitus Tahkolla ei kiinnosta, on suositun kohteen keskusvaraamossa yhä tarjolla myös mökkejä ja lomahuoneistoja syyslomaviikoille.

– Syksyn ja syyslomien suosikkiaktiviteetteja ovat maastopyöräily, alamäkipyöräily, retkeily ja kaikenlainen ulkoilmaelämä, kertoo Salla Kotsalainen Kuopio-Tahkon markkinoinnista.

– Tahkon luontokohteista väkeä vetävät muun muassa huipulle johtavat Suomen pisimmät portaat, loppukesällä avattu Mäkiaution rotko sekä näköalatorni.

Kuusamon kansallispuistot kutsuvat syyslomalaisia.
Kuusamon kansallispuistot kutsuvat syyslomalaisia.

Kuusamon kansallispuistot kutsuvat syyslomalaisia. ISMO PEKKARINEN/AOP

Kolmeen rinteeseen Rukalla

Ruka-Kuusamon matkailun toimitusjohtaja Mats Lindfors kertoo syksyisen Rukan suosion kasvaneen vuosi vuodelta.

Silti syyslomalaisille löytyy vielä tilaa Rukan kaikista majoitustyypeistä: hotelleista, mökeistä ja lomahuoneistoista.

Rinteitä syyslomien ajaksi avautuu kolme, hiihtämään pääsee kahden kilometrin lenkkiä ja lapsilla on käytössään pulkkamäki.

Syyslomien aikaan Kuusamossa voi yhä harrastaa yhä niin patikointia, melontaa kuin maastopyöräilyäkin. Lisäksi tarjolla on sisäaktiviteettejä, kuten kylpylähemmottelua, keilailua kuin pakohuonepelejäkin.

Varaukset viime tipassa

Kylpylälomailu kiinnostaa muutenkin.

– Kylpylähotellit, kuten Ikaalisten kylpylä, Nokian Eden, Jyväskylän Laajavuori ja Imatran Valtionhotelli ovat meillä syyslomien suosituimpia kohteita, toteaa Scandicin viestintäjohtaja Johanna Uimonen.

Hän kertoo, että niissä kaikissa on vielä tilaa syyslomaviikoilla.

– Huoneet tulevat kuitenkin täyttymään. Näinä aikoina matkasuunnitelmat ja varaukset tehdään viime tipassa.

Hämeenlinna kuuluu syyslomalaisten suosimiin kaupunkikohteisiin.
Hämeenlinna kuuluu syyslomalaisten suosimiin kaupunkikohteisiin.

Hämeenlinna kuuluu syyslomalaisten suosimiin kaupunkikohteisiin. AOP

Kiinnostavia kaupunkeja

Sekä Uimonen että Vitie kertovat, että myös kaupunkikohteilla ja -hotelleilla on kysyntää syyslomien aikaa.

– Kaupunkikohteista suosittuja ovat olleet Kotka ja sen merellinen tarjonta sekä Turku. Myös Hämeenlinnassa järven rannalla olevaan hotelliimme olemme saaneet mukavasti varauksia syyslomalle, sanoo Vitie.

Tilaa silti vielä löytyy sieltäkin.

– Hämeenlinnan alueella on useita kiinnostavia kohteita kuten esimerkiksi Hämeen linna, Sibeliuksen syntymäkoti sekä Aulangon luonnonsuojelualue joissa on mukava tehdä lyhyitä päiväretkiä koko perheen voimin

Syksyisestä Helsingistä löytyy tekemistä ja nähtävää.
Syksyisestä Helsingistä löytyy tekemistä ja nähtävää.

Syksyisestä Helsingistä löytyy tekemistä ja nähtävää. HELSINKI MARKETING

Tampere ja Helsinki

Scandicin Uimonen kertoo, että kesällä kovassa nosteessa olleen Tampereen suosio jatkuu syksylläkin.

– Syyslomailijat majoittuvat mielellään Tampereen Scandic Rosendahliin, sanoo Uimonen.

Hotellin valttina on sijainti lähellä keskustaa mutta silti hyvien ulkoilumaastojen, kuten Pispalan portaiden, kupeessa.

Myös Helsinki on suosittu syyslomakohde muun muassa nähtävyyksien ja tapahtumatarjonnan ansiosta.

Scandicin Uimonen uskoo esimerkiksi Amos Rexissä lokakuussa avautuvan Egypti-näyttelyn kiinnostavan lomalaisia.

– Osa Helsingin hotelleistamme on yhä kiinni. Mutta auki olevista löytyy perheystävällisiä hotelleja, kuten Scandic Park ja Scandic Pasila, kertoo Uimonen.

Hänen mukaansa niissä on vielä tilaa syyslomien aikaankin.

Lähde: Iltalehti.fi