Thursday, 3 December 2020
Facebook
Twitter

Onko eurooppalainen koronastrategia täysin väärä? – Matkailu-, ravintola- ja hotelliyrittäjä ei ole se pahin koronalingon heiluttaja

Koronan ensimmäisen aallon alkuvaiheessa rajojen sulkemisessa ja tiukoissa matkailurajoituksissa oli vielä tolkkua.

Tämä on vahvistanut muiden muassa Berliinin sosiaalitutkimuskeskus (WZB).

Sen mukaan kuolleisuusluvut olivat 60 prosenttia alhaisempia niissä maissa, joissa korona ei vielä ollut levinnyt ja jotka turvautuivat heti maaliskuussa tiukkoihin matkustusrajoituksiin.

Koko matkailualan maine kärsi erityisesti Euroopassa kovan kolauksen, koska yksi keskeinen viruksen ”linkoaja” oli Alppien hiihtoturismi.

Nyt tilanne on toinen.

Matkustamista, hotelleissa yöpymistä tai ruokaravintoloissa syömistä ei enää voida kestävin perustein leimata erityisen pahoiksi viruksen levittäjiksi.

Se havaittiin esimerkiksi Saksassa jo kesällä.

Saksalaisten suosiman matkailukohteen Kroatian koronaluvut eivät räjähtäneet käsistä Istriassa, missä on eniten turisteja, vaan Zagrebissa ja muissa suurkaupungeissa. Virus levisi erityisen tehokkaasti paikallisten pitämissä yksityisissä juhlissa.

Sama koski Baleaarien saariryhmää. Espanjan toinen aalto lähti leviämään Madridissa, ei Mallorcalla. Ja sielläkin kyse oli siitä, ettei sääntöjä noudatettu

Kun korona on kaikkialla, oleellista on turvallisuussääntöjen noudattaminen, ei se, missä niitä noudatetaan tai se, matkustavatko ihmiset paikasta toiseen.

Jotakuinkin tätä mieltä on myös Suomen THL:ää vastaava Saksan Robert-Koch-Institut tuoreessa strategiapaperissaan.

Jos etäisyydet säilytetään, hygieniasta huolehditaan, maskeja käytetään, suuria yleisötapahtumia vältetään ja testauskapasiteettia on riittävästi, tilanne saadaan hallintaan.

Siksi terveysviranomaisten ja poliitikkojen pitää nyt olla herkkänä, kun uusista matkustusrajoituksista päätetään ja vanhoja toivottavasti puretaan.

Ruokaravintoloiden tai hotellien toiminnan vaikeuttamiselle alkaa olla vaikea löytää hyviä perusteita.

Sama koskee matkailun kategorisia rajoitustoimia.

Jos niitä tulee Euroopassa lisää tai uudestaan, taloudelliset vahingot kasvavat kohtuuttomiksi ilman, että myönteiset terveysvaikutukset ovat yksiselitteisen myönteisiä.

Kokonaan oma lukunsa on Euroopan ja USA:n välinen lentoliikenne.

Poikani lensi viime lauantaina erikoisluvalla takaisin töihin New Yorkiin. Lontoosta Atlantin yli lähtenyt kone ammotti tyhjyyttään.

Vastaavia ”tappiolähtöjä” USA:n metropoleihin on pelkästään Lontoosta edelleen monta kertaa päivässä. Kovin pitkään tällainen hulluus, jolla on kovin vähän tekemistä koronan torjumisen kanssa, ei voi jatkua.

Lähde: kauppalehti.fi