Thursday, 3 December 2020
Facebook
Twitter

Tunnetko Rukan naapurin? Näin kaunista on Kuusamon Valtavaaralla

Kuusamon maastot tarjoavat monenlaista tekemistä lomailijoille. Esimerkiksi retkeilykohteita riittää.

Yksi hyvä vaihtoehto on Valtavaara, komea tunturi jonka 492-metrinen huippu on Pohjois-Pohjanmaan maakunnan korkein kohta.

Sinne nouseva reitti on Metsähallituksen luokituksen mukaan haastava, mutta maisemat tunturin laelta palkitsevat kyllä vaivan.

LUE MYÖS

Näin hurjasti Ruka on muuttunut! Kuvasarja lähes 90 vuoden ajalta

Valtavaaralle pääsee vajaan kuuden kilometrin mittaista rengasreittiä pitkin.

Valtavaaralle pääsee vajaan kuuden kilometrin mittaista rengasreittiä pitkin. ISMO PEKKARINEN/AOP

Valtavaaran huiputus -nimisellä rengasreitillä on mittaa 5,7 kilometriä, ja sen voi kulkea myös talvisin lumikengillä. Reitti alkaa Saaruan parkkipaikalta aivan Rukan asuntovaunualueen vierestä.

Valtavaaralle pääsee myös suositulta Karhunkierrokselta.

Retkeilijöitä Valtavaaran laella.

Retkeilijöitä Valtavaaran laella. ISMO PEKKARINEN/AOP

Tunturin huipulla voi levähtää päivätuvassa, joka on entinen palovartijan maja. Maksullisia palveluja ei ole.

Kasvillisuus tunturin laella on herkkää ja vaurioituu helposti. Sen vuoksi retkeilijöiden on syytä pysytellä merkityillä reiteillä.

 Valtavaara on osa vaarajonoa, johon kuuluvat myös Konttainen, Rukatunturi ja Pyhävaara.

Valtavaara on osa vaarajonoa, johon kuuluvat myös Konttainen, Rukatunturi ja Pyhävaara. ISMO PEKKARINEN/AOP

Valtavaaralle voi kavuta myös talvella.

Valtavaaralle voi kavuta myös talvella. AOP

Lumen kuorruttamana Valtavaaran päivätupa on kuin suloinen satumökki.

Lumen kuorruttamana Valtavaaran päivätupa on kuin suloinen satumökki

Lähde: Iltalehti