Thursday, 3 December 2020
Facebook
Twitter

Aurinkopaneeleiden suosion hurja kasvu jatkuu – hinnat laskevat, mutta saako rahalle oikeasti katetta?

Monet kotitaloudet ovat tänäkin vuonna hankkineet talonsa katoille aurinkopaneelit. Yksi heistä on savonlinnalainen Jouni Koskela, joka asennutti aurinkovoimalan taloonsa keväällä 2019. Ensimmäinen vuosi on täyttymässä.

Voimalan hankintahinta jäi hiukan alle 10 000 euron. Maksettavaa kotitalousvähennyksen jälkeen jäi reilut 8 000 euroa. Ensimmäisen vuoden kokemukset ovat varovaisen rohkaisevia.

– Näyttää siltä, että emme pääse kymmenen vuoden takaisinmaksuaikaan, mutta hyvä mieli tästä ehdottomasti on tullut. Jos pystymme jatkossa käyttämään voimalan tuotannosta enemmän itse, kannattavuus vielä paranee, Koskela tuumii.

Koskeloiden 18 paneelia peittää katon pinta-alasta noin 30 neliötä. Ne ovat imeneet energiaa taivaalta reilut 3 500 kilowattituntia. Niistä perhe on käyttänyt itse 850 kWh. Loppu noin 2 600 on myyty sähköyhtiölle.

Itse käytetyn kilowattitunnin arvo on 13-14 sentin luokkaa, sillä säästöä kertyy sähkön hinnasta, sähkön siirrosta ja veroista. Myydystä sähköstä saa vain sähkön hinnan, keskimäärin noin viisi senttiä kilowattitunnilta.

Koskelan laskutoimitus valmistuu nopeasti. Itse on käytetty ensimmäisenä vuonna aurinkosähköä 130 euron verran, sähköyhtiölle myyty energiamäärä on samaa luokkaa. Tuotto ensimmäiseltä vuodelta on siis 260 euroa.

– Jatkossa pitää miettiä, että voisimme lämmittää käyttöveden päivällä, jolloin aurinko paistaa. Samoin hybridiauton latausta voisi hyödyntää vielä paremmin auringon paistaessa, Koskelaa tuumii.

Tehon lisäystä on tiedossa hieman myös taivaalta, sillä Koskela on saanut kaupungilta luvan kaataa tontilta kolme varjostavaa puuta.

Koskelan perheen katolla on 18 aurinkopaneelia, jotka tuottavat sähköä muun muassa hybridiautoon.
Koskelan perheen katolla on 18 aurinkopaneelia, jotka tuottavat sähköä muun muassa hybridiautoon.Petri Vironen / Yle

Ekoteosta kannattavaksi investoinniksi

Lappeenrannan ja Lahden yliopiston professori Jero Ahola pitää Koskelan saamaa energiamäärää varsin tyypillisenä. Investoinnin takaisinmaksuaikaa saa lyhennettyä lisäämällä omaa sähkönkäyttöä mahdollisimman suureksi.

Oman käytön kasvattamisessa haasteena tosin on se, että aurinkovoimalaa tuottaa parhaiten juuri silloin, kun sähkötarve on kotitaloudessa pienimillään.

– Jos aiemmin aurinkopaneeli oli ideologinen valinta niin tänä päivänä se alkaa olla jo taloudellisesti kannattava investointi, Jero Ahola sanoo.

Aurinkovoiman puolesta puhujat ovat käyneet jo pitkään taistelua lähes tuulimyllyjä vastaan. Suomalaisissa istuu sitkeästi käsitys, ettei kylmässä ja pimeässä Pohjolassa voi aurinkovoimala kannattaa. Faktat kertovat kuitenkin toista.

– Maailman parhaallakin alueella Chilessä saadaan vain kaksi, kaksi ja puoli kertaa tehoja kuin meillä. Meillä taas kylmä ilma ja se, että aurinko paistaa viistosta, on eduksi, Jero Ahola painottaa.

Jero Ahola muistuttaa, että aurinkovoimalan hankintaa voi perustella hyvin myös sillä, että se nostaa kiinteistön arvoa. Professorilla on myös vinkki aurinkovoimalan hankintaa suunnittelevalle.

– Kannattaa hankkia riittävän kookas järjestelmä kerralla ja laittaa niitä paneeleita katolle reilusti. Sähkön yksikköhinta tulee näin halvemmaksi. Meidän tutkimuksissa viiden kilowatin voimalla saavutettiin lyhin takaisinmaksuaika, Ahola kertoo.

Infografiikka aurinkosähkön pientuotantokapasiteetista.
Harri Vähäkangas / Yle

Määrä kasvaa kymmenien prosenttin vuosivauhdilla

Pientalojen aurinkovoimaloiden määrä on kasvanut nopeasti. Niiden yhteisteho on kymmenkertaistunut viidessä vuodessa.

Tällä hetkellä se on 277 megawattia. Vuoden 2016 lopussa pienvoimaloiden yhteisteho oli 27, 2017 lopussa 66, seuraavana 120 ja vuoden 201 lopussa 198 megawattia.

Vaikka joukossa on muun muassa liiketiloja, lukumääräisesti suurin joukko on omakotitaloja ja kesämökkejä.

– Tehon perusteella voisi arvioida, että lähes 50 000 talon tai mökin katolla on aurinkopaneeli, Fingridin kehityspäällikkö Jonne Jäppinen sanoo.

Sähköverkkojen siirtoyhtiöillä on tarkka tietoa alueensa pienvoimaloista, sillä ne asiakas tekee sopimuksen verkkoon liittymisestä verkkoyhtiön kanssa.

Suurista yhtiöistä Carunalla on 8800, Elenialla 5 500 ja Suur-Savon Sähköllä 1 500 asiakasta, jotka tuottavat sähköä omaan käyttöön ja verkkoon aurinkopaneelien avulla. Pienvoimaloiden määrä on kasvanuj kaikilla kymmenien prosenttien vuosivauhdilla.

Lähde: Yle