Saturday, 5 December 2020
Facebook
Twitter

Mira on asunut kolmessa maanosassa – listaa nyt ulkomailla asumisen hyvät ja huonot puolet

Miinus: Kaveri- ja ystävyyssuhteiden lyhytikäisyys

Olemme asuneet perheenä Espanjassa ja Brasiliassa sekä parissa eri kaupungissa nykyisessä asuinmaassamme Malesiassa. Liikkuvaisen elämäntavan ikävimpiä puolia on se, että pysyviä kaveri- ja ystävyyssuhteita on todella vaikea luoda ja ylläpitää.

Silloinkin, kun pysyy itse useampia vuosia paikallaan, toiset muuttavat: elinpiirissämme valtaosa elää samantyylistä elämää kuin me, jossa asuinpaikkaa vaihdetaan työn perässä, usein maasta toiseen.

Brasiliassa asuessa sai lomilla reissata eri puolilla Etelä-Amerikkaa. Perun Machu Picchu oli yksi maanosan kohokohdista.

Brasiliassa asuessa sai lomilla reissata eri puolilla Etelä-Amerikkaa. Perun Machu Picchu oli yksi maanosan kohokohdista.­KUVA: PEPPE MANCUSO

Varsinkin lapsille tämä on raastavaa. Monet kaveruudet kestävät vain vuoden tai kaksi, niin usein porukka ympärillä vaihtuu. Elämän pituisia ystävyyksiä ei juuri pääse syntymään.

Monien jäähyväisten jälkeen on iskenyt myös laiskuus solmia niitä uusia kaveruuksia; miksi nähdä sitä vaivaa, kun jompikumpi kuitenkin kohta muuttaa.

Plussa: Sujuva kielitaito, joka kohenee joka päivä

Jos olisimme asuneet vain yhdessä maassa kolmen sijasta, kielitaitomme ei olisi lainkaan tällä tolalla kuin se on nyt. Se, että voi jutella sujuvasti useammalla kuin yhdellä kielellä, on arvokkainta ja hyödyllisintä, mitä ulkomailla asutut vuodet ovat meille tuoneet.

Kotona puhumme suomea ja espanjaa, tai laiskuuspäissämme suomen, espanjan ja englannin sekoitusta. 13- ja 7-vuotiaat lapset kommunikoivat kansainvälisten koulujen opettamalla englannilla jo kuin natiivit.

Eniten iloitsen lasten kielitaidosta, ja kadehdin sitä myös: en koskaan opi lausumaan esimerkiksi englantia tai espanjaa sillä tavalla kuin se heiltä luonnistuu.

Miinus: Ulkopuolisuus ja tilapäisyys

Mihin me oikein kuulumme – moneen paikkaan, vai emme oikein mihinkään?

Eri maissa ja vieraiden kulttuurien keskellä elämisen kääntöpuoli on se, että mikään niistä ei välttämättä tunnu ihan omalta. Aina tuntee olevansa ulkopuolinen.

Väliaikaisuus korostuu. Perheellämme on esimerkiksi hyvin vähän minkäänlaisia vakiintuneita perinteitä, ja joskus se surettaa. Joulu on ainoa juhla, jota vietämme jotakuinkin suomalaisen kaavan mukaan. Muuten luovimme asuin- ja olinpaikan, tilanteen ja inspiraation mukaan.

Jääkö lapsia vaivaamaan levottomuus tai juurettomuus? Ja ovatko ne lopulta edes vaivoja – tunne maailmankansalaisuudestahan on tutkitusti maailmanlaajuinen, alati kasvava trendi.

Jotain pysyvää lienee silti hyvä olla. Espanjassa meillä on yhä se koti, jossa vanhempi lapsista asui ensimmäiset kuusi vuotta ja nuorempi vuoden, ja jonne joka kesäloma menemme.

Plussa: Monikulttuurisuus on arkipäivää

Lasten koululuokalla on ollut parhaimmillaan väkeä kymmenestä eri maasta ja kuudesta maanosasta. Siihen joukkoon mahtuu montaa ihonväriä ja äidinkieltä, uskontoa ja tapaa.

En keksi toista yhtä tehokasta keinoa havainnollistaa lapsille sitä, että monikulttuurisuus on täysin tavallinen asia, eikä jotain ongelmallista tai pelättävää.

Erilaisuuden hyväksyminen ja ymmärtäminen ilman ehtoja ei ole mikään helppo nakki. Saattaa olla, että lapseni hallitsevat sen jo nyt paremmin kuin minä kenties koskaan, vaikka huomaankin koko ajan edistyväni. Suvaitsevaisuus, mistä niin paljon puhutaan, ei vielä oikein riitä: sanastahan kuultaa ikävästi se taka-ajatus, että olisi itse muita parempi.

Miinus: Suomi jää lapsille etäiseksi

”Mistä olet kotoisin” -kysymys on saanut lapseni monesti aivan hämilleen, etenkin nuoremman, jonka asuinmaa vaihtui ihan pienenä useampaan kertaan. Koulussa hän on värittänyt kotimaansa lippuun välillä Brasilian, välillä Espanjan värit.

”Miksi olen suomalainen, vaikka en ole edes asunut Suomessa?”, hän on ihmetellyt. ”Miksi ei saa itse valita, mistä maasta tulee?”

Suomalaisena vanhempana sitä toivoisi, että lapset kokisivat kaikesta kansainvälisyydestä huolimatta myös Suomen ja suomalaisuuden omakseen. Väistämättä ne ovat jääneet heille silti etäisiksi – vierailut maassa kerran tai pari vuodessa eivät asumista todellakaan korvaa.

Plussa: Mahtavat mahdollisuudet perhematkailuun

Maailman suurimmalla trooppisella kosteikkoalueella, Pantanalin tasangolla Brasiliassa, voi nähdä hevosen selästä muun muassa kaimaaneja ja isomuurahaiskarhuja.

Maailman suurimmalla trooppisella kosteikkoalueella, Pantanalin tasangolla Brasiliassa, voi nähdä hevosen selästä muun muassa kaimaaneja ja isomuurahaiskarhuja.­KUVA: PEPPE MANCUSO

Matkustelu on tällaisen elämäntyylin suola, sokeri ja punainen lanka. Jokainen muutto on avannut eteemme paitsi kyseisen maan, myös naapurimaiden ja koko maanosan matkakohteet – ja mahdollistanut helpon pääsyn moneen sellaiseen paikkaan, joihin muutoin olisi ollut todella kallista, aikaa vievää tai hankalaa mennä.

Olemme eläneet kokemus- ja elämysmielessä rikasta elämää ja nauttineet siitä puolesta suunnattomasti.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Lähde: Ilta-Sanomat