Thursday, 3 December 2020
Facebook
Twitter

Voiko ensi kesäksi suunnitella lomamatkoja? THL:n Mika Salminen näkee tunnelin päässä pientä valoa, “Jos kaikki menee hyvin rokotteiden kanssa”

Edessä on talvi, ja se on hengitystieinfektioiden kausiaikaa. Tämä on herättänyt huolta myös koronapandemian kiihtymisen suhteen.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen eli THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kuitenkin rauhoitteli ihmisiä Ylen Ykkösaamun haastattelussa tänään torstain lähetyksessä.

– Meillä on kohtalaisen stabiili tilanne. Tietysti tapauksia tulee joka päivä, ja se ei ole hyvä asia. Kuitenkaan viimeisinä viikkoina ei ole ollut nopeaa kasvua, jota pelättiin kovasti. Siinä mielessä tilanne on hyvä, ja sairaaloissa tilanne on kohtuullinen. Ylikuormittumista ei ole vielä nähtävissä.

Salmisen mukaan epidemia leviää tällä hetkellä enimmäkseen Suomen rajojen sisäpuolella. Tartunnoista 95 prosenttia on kotimaassa saatuja.

– Tätä on seurattu aika tarkasti pari kuukautta. Elokuun jälkeen tilanne muuttui ihan täysin niin, että kotoperäiset tartunnat ovat niitä, jotka vievät epidemiaa eteenpäin.

Yöelämän rajoitukset ovat purreet

Suomen tilanne on kuitenkin parempi kuin monessa muussa Euroopan maassa THL:n mukaan. Salmisen mukaan se on auttanut, että monet ihmiset ovat omaksuneet koronan torjuntaohjeet hyvin.

– Että kansalaiset pitävät etäisyyttä, huolehtivat käsihygieniasta, käyttävät maskeja, välttävät menemästä isoihin kansanjoukkoihin viettämään aikaa erityisesti sisätiloissa ja menevät testiin heti, jos vähänkin on oireita.

Myös viranomaisten toimenpiteet ovat Salmisen mukaan purreet, vaikka ne ovat herättäneet vastustusta.

– Se, että yöelämä on nyt vähän rauhoittunut, on selvästi näkynyt siinä, että meillä on vähemmän tilanteita, joissa on tullut isoja tartuntaketjuja. Niitä ei oikeastaan ole ollut sen jälkeen, kun nämä rajoitukset ovat tulleet voimaan.

“Jos nyt pannaan kaikki kiinni, se lista on pitkä ja kova”

Salminen ei kuitenkaan lähtisi entistä kovemmilla rajoituksilla niin sanotulle koronan “tukahdutuslinjalle”, kuten Uudessa-Seelannissa on tehty.

– Suomen strategia tähtää siihen, että estetään epidemian leviämistä kaikin järkevin keinoin ja samaan aikaan pidetään yhteiskunta pystyssä. Jos nyt pannaan kaikki kiinni, se lista on pitkä ja kova, ja me istumme kaikki kopissa yksin.

Eroon koronasta -asiantuntijaryhmä on nostanut muun muassa Uuden-Seelannin tiukat rajoitukset keskusteluun. Elokuussa julkaisemassaan muistiossa(siirryt toiseen palveluun) ryhmä toteaa, että ne maat, jotka ovat päämäärätietoisesti eliminoineet koronaviruksen leviämistä, ovat talouden näkökulmasta parhaassa tilanteessa.

Salminen ei usko, että Uuden-Seelannin malli toimisi Suomessa.

– Se on saari, joka on hyvin riippumaton muista alueista. Ei ole maan rajaa, eikä ole jatkuvaa rajojen yli liikkumista, jota joka puolella Euroopassa on. He ovat käytännössä myös pitkälti estäneet omien kansalaistensa pääsyn maahan. Tämmöistä ei voi minun mielestäni ajatella. Nämä ovat kaukaa katsottuna houkuttelevia ajatuksia, mutta minusta Suomen linja on ollut toimiva.

Rokottaminen ei ole rahasta kiinni

Maanantaina kaksi lääkeyhtiötä kertoivat merkittävästä edistysaskeleesta koronarokotteen kehittämisessä.

Suomessa rokotteesta tulee näillä näkymin ilmainen kaikille.

– Suomi pyrkii siihen, että valtaosa väestöstä rokotettaisiin. Varsinainen rokotestrategia määritellään lähiviikkoina, mutta meillä on optio useaan rokotteseen. Niiden pitäisi riittää meidän tarpeisiimme. Tämä ei ole rahasta kiinni ollenkaan.

“Pitää katsoa eteenpäin”

Onko mahdollista, että ihmisten elämä palaa entiselleen, jos rokote antaa suojan koronaa vastaan?

– Ei tämäkään pandemia kestä ikuisesti tällaisena missään nimessä. Pitää katsoa eteenpäin koko ajan. Ei pidä lähteä sellaiseen ajatteluun, että kaikki on huonosti ikuisesti.

Talvi, siis hengitystieinfektioiden kulta-aika on vasta alkamassa. Jos noudatetaan Salmisen neuvoa ja katsotaan eteenpäin, tulee talven jälkeen taas kesä.

Voisiko ensi kesäksi jo suunnitella lomareissuja samaan tapaan kuin ennen koronaa tehtiin?

– Jos kaikki menee hyvin rokotteiden kanssa, on toivoa, että ainakin osa meistä voisi olla sellaisessa mallissa ensi kesänä, mutta kyllä näihin liittyy huomattavaa logistiikka, järjestämistä ja tuotantoa. Vaikka nyt on hyviä ensiuutisia, menee useita kuukausia, ennen kuin ensimmäiset rokote-erät ovat täällä.

Lähde: Yle