Saturday, 5 December 2020
Facebook
Twitter

Korona kurittaa matkailua Meri-Lapissa – Sampo ei risteile ja Kemin lumilinnaa ei rakenneta

Kemin kaupungin matkailuyhtiö on päättänyt, että matkailujäänmurtaja Sampo ei risteile ensi talvena eikä Kemin Lumilinnaa rakenneta. Päätöksiä perustellaan epidemiatilanteella.

– Valitettavasti emme voi ottaa riskiä, että joku henkilökunnasta tai asiakkaista sairastuisi ja sitten keskeytyisi joko risteilykausi tai jotkut palvelut lumilinna-alueella, perustelee Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen.

Ympärivuotinen lumilinna pidetään auki niiltä osin, minkä viranomaisten ohjeet sallivat.

Päätös tarkoittaa, että yli sata sesonkityöntekijää jää ilman töitä.

– Meidän tosi pienestä vakituisesta porukasta on tälläkin hetkellä puolet lomautettuna. Sesonkiin palkattua henkilöstöä meillä on talvisin ollut yli sata. He jäävät kaikki tänä talvena palkkaamatta, Koutonen kertoo.

Lisäksi matkailuyhtiön tuloista suurin osa jää saamatta, joten yhtiö ei pysty esimerkiksi lyhentämään velkojaan.

– On päätetty, että lyhennyksiä ei tehdä. Tilanne on niin poikkeuksellinen, että on tehtävä uusia suunnitelmia niin maksujen kuin koko liiketoiminnan osalta, Koutonen toteaa.

Matkailuyhtiö on kuitenkin päättänyt, että jotain rakennetaan. Yhtiö haastaa kaikki halukkaat rakentamaan oman miniatyyrilinnan.

– Tässä on koronaturvallista tekemistä esimerkiksi kouluille ja myös vaikka ammattilaisille, Koutonen vinkkaa.

Osallistujien työt laitetaan nähtäville ympärivuotisen linnan elämystilaan, jossa on viisi astetta pakkasta.

Tuoreimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä artikkelista.

Lähde: Yle