Thursday, 3 December 2020
Facebook
Twitter

Näin elämä suomalaisessa ja espanjalaisessa pikkukaupungissa eroaa toisistaan – yksi sama mentaliteetti niitä kuitenkin yhdistää

Pääpiirteissään elämä suomalaisessa ja espanjalaisessa pikkukaupungissa on monella tapaa samankaltaista. Mennään töihin, kouluun ja harrastuksiin. Ruokakaupassa käydään tämän tästä ja kummassakin tapauksessa kohteena saattaa olla Lidl.

Molemmista löytyvät pienet piirit. Kaikki tuntevat tai tietävät toisensa, mistä seuraa sekä kyttäämistä, juoruilua että toisista välittämistä.

Salaisuuksia ei ole.

Espanjalaiset pikkukaupungit on rakennettu ahtaasti. Puille ja muille kasveille on usein niukasti tilaa.

Espanjalaiset pikkukaupungit on rakennettu ahtaasti. Puille ja muille kasveille on usein niukasti tilaa.­KUVA: PEPPE MANCUSO

Myös ”mikään ei saisi muuttua” -mentaliteetti yhdistää, joskin uudistuksia vastustetaan espanjalaisella pikkupaikkakunnalla kenties vieläkin hanakammin kuin Suomessa. Esimerkiksi tähän tapaan:

– Jos ostoskatu muutettaisiin kävelykaduksi, se tuhoaisi koko keskustan! Kaikki asiakkaat kaikkoavat, elleivät pääse autolla kellokaupan oven viereen.

– Koulurakennus näytti niin paljon paremmalta ennen remonttia – uudessa maalissahan se on kuin mikäkin vankila!

Mutta sitten on myös joukko eroja, joiden vuoksi elämä espanjalaisessa pikkukaupungissa poikkeaa suomalaisesta. Niitä on muun muassa tällaisia:

1. Suomessa nautitaan omasta tilasta ja luonnosta, Espanjassa eloisasta keskustasta ja baareista

Suomalaisesta pikkukaupungista löytyy rutkasti tilaa ja luontoa. Lähin metsikkö voi sijaita takapihalla, ja jostakin pilkistää aina järvi, meri tai joki. Elämä on väljyydestä nauttimista sekä hyvien ja monipuolisten ulkoilu- ja urheilumahdollisuuksien hyödyntämistä. Lapset saavat juosta ja touhuta vapaasti.

Pienessä ahtaasti rakennetussa espanjalaiskaupungissa tila on kortilla. Luonto vihertää vain kukkaruukuissa, pääkatuja reunustavissa lehtipuissa ja pienissä puistikoissa – joissa lapset leikkivät valvotusti. Lenkkipolkujen ja pyöräteiden sijaan panostetaan viihtyisään ja eloisaan keskustaan sekä etenkin kahvila-baarien runsaaseen lukumäärään.

Torit ja markkinat tuovat eloisuutta sekä suomalaiseen että espanjalaiseen pikkukaupunkiin.

Torit ja markkinat tuovat eloisuutta sekä suomalaiseen että espanjalaiseen pikkukaupunkiin.­KUVA: PEPPE MANCUSO

Espanjalaisissa pikkukaupungeissa on paljon pieniä erikoisliikkeitä ja vanhanaikaisia puoteja sekä lukuisia kirkkoja. Suomessa on kunnon kirjastot ja matonpesupaikat.

Espanjalaisen kaupungin sydän on terassikahviloiden reunustama aukio, Suomessa nykyaikainen kauppakeskus.

Espanjalaisen pikkupaikkakunnan kaunein anti löytyy sen ytimestä, jossa on tunnelmallinen vanhakaupunki mutkittelevine kujineen. Suomessa kaupungin viehättävimmät puolet eivät useinkaan löydy keskustasta, vaan jostakin syrjempää, usein luonnon helmasta, ja ne täytyy erikseen tietää.

2. Suomessa puuhastellaan, Espanjassa istuskellaan

Väljästi rakennetun suomalaisen pikkupaikkakunnan sisällä on niin pitkiä välimatkoja, että ilman autoa on hyvin hankala tulla toimeen. Välimatkat myös eristävät. Vapaa-aikaa vietetään mieluusti omissa oloissaan, kotona ja pihapiirissä puuhastellen. Ystävät kutsutaan kotiin.

Espanjalainen pikkukaupunki on tiivis rypäs, jossa voi kävellä joka paikkaan. Monissa taloissa ei ole pihan pihaa eikä minkäänlaisia pihatöitä. Koska ilmasto on lempeä ja ympärivuotinen sää ulkona oleilua suosiva, notkutaan terassikuppiloissa, joihin ystävätkin kutsutaan. Yhtä mittaa on myös erilaisia tapahtumia ja perinteitä, toreja ja markkinoita, jotka houkuttelevat väen ulos kaduille ja keskustaan.

3. Suomessa lähdetään kävelylenkille, Espanjassa leppoisasti kuljeskelemaan

Rakkaus kävelyyn yhdistää – mutta kävelyn motiivi ja toteutustapa ovat täysin erilaiset.

Suomalaisessa pikkukaupungissa suunnataan reippailemaan urheiluvaatteissa lenkkipolulle, liikunnan ja ulkoilun nimissä.

Espanjassa kyse on useimmiten silkasta seurustelusta ja sosialisoinnista, minkä vuoksi mennään astelemaan siisteissä kaupunkivaatteissa keskustaan, ilman kiireen häivää, eikä koskaan yksinään. Tämän tästä pysähdytään ja jutustellaan, kunnes istahdetaan kuppilaan. Kesällä ostetaan jäätelöt.

Espanjalaisia pikkupaikkakuntia elävöittävät lukuisat kahvilat ja ravintolat, puodit ja putiikit. Kauppakeskuksia ei niissä ole.

Espanjalaisia pikkupaikkakuntia elävöittävät lukuisat kahvilat ja ravintolat, puodit ja putiikit. Kauppakeskuksia ei niissä ole.­KUVA: PEPPE MANCUSO

Sunnuntaikävely on Espanjassa asia erikseen. Silloin voidaan lähteä pitemmälle ja liikunnallisemmalle luontokävelylle, jota kutsutaan retkeksi. Silloinkaan sitä ei tehdä varsinaisesti kuntoilumielessä, vaan kerätään porukka kokoon ja otetaan evästä mukaan.

Espanjassa, Brasiliassa ja nyt Malesiassa asuva, liki sadassa maassa käynyt Mira on matkatoimittaja ja copywriter. Lisää inspiraatiota reissuillesi löydät Miran Facebook-sivuilta.

Lähde: Ilta-Sanomat