Kemin lumilinna rakennetaan tänä talvenakin – mutta täysin erilaisena kuin koskaan ennen

Kemissä on jouduttu tänä vuonna tekemään raskaita päätöksiä kaupungin talvisten matkailuvalttien suhteen.

Kemin Matkailu Oy:n omistama jäänmurtaja Sampo on perunut koko talven risteilyt. Niitä on tehty vuodesta 1988 alkaen.

Matkailuyhtiön toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertoo, että päätös pohjautuu epidemiatilanteeseen ja matkustuslinjauksiin. 98 prosenttia jäänmurtajan asiakkaista kun tulee ulkomailta.

– Tulevana talvena Sampon risteilylle korvaavana ohjelmana matkailuyhtiö järjestää opastettuja kierroksia jäänmurtajalla ja jääkelluntaa lumilinna-alueella.

Toissa talvena Kemin lumilinnan teema löytyi kauhun ja kummitusten maailmasta.
Toissa talvena Kemin lumilinnan teema löytyi kauhun ja kummitusten maailmasta.

Toissa talvena Kemin lumilinnan teema löytyi kauhun ja kummitusten maailmasta. KEMIN MATKAILU/TIMO LAAPOTTI

Pienin linna koskaan

Kemin toista pitkää matkailuperinnettä ei sen sijaan katkaista. Kaupunkiin on vuodesta 1996 asti rakennettu lumilinna, ja sellainen pystytetään tänäkin vuonna – tosin miniatyyrikokoisena.

– Ensimmäinen Lumilinna 1100 metriä pitkine muureineen pääsi Guinnessin ennätystenkirjaan maailman suurimpana, ja nyt kahdeskymmeneskuudes Lumilinna tulee olemaan historian pienin.

Miniatyyrilinna laitetaan esille ympärivuotisesti auki olevaan elämystilaan. Koutonen haastaa myös kaikki muut halukkaat rakentamaan kotona omia pienoislinnojaan ja tuomaan ne yleisön nähtäviksi.

Lumilinnanäyttelyn suunniteltu avajaispäivä on 18.1.2021.

– Mielenkiinnolla odotamme, kuinka taiteellisia ja persoonallisia miniatyyrilinnoja syntyy ja saammeko suurenkin kylän aikaiseksi.

Oman linnan luomisella voi hyvällä tuurilla myös vaikuttaa siihen, millainen linna Kemiin vuoden päästä rakennetaan. Yleisö saa nimittäin valita suosikkinsa minilinnoista, ja äänestyksen voittaja pääse osallistumaan seuraavan lumilinnan suunnitteluun sekä halutessaan myös rakentamiseen.

Tarkemmat rakentamis- ja osallistumisohjeet julkaistaan joulukuussa.

Miniatyyrilinnat laitetaan näytteille tähän ympärivuotisesti auki olevaan elämystilaan.
Miniatyyrilinnat laitetaan näytteille tähän ympärivuotisesti auki olevaan elämystilaan.

Miniatyyrilinnat laitetaan näytteille tähän ympärivuotisesti auki olevaan elämystilaan. KEMIN MATKAILU/TIMO LAAPOTTI

Vaihtelevia teemoja

Kemin lumilinnalla on vuosien varrella ollut erilaisia teemoja ja muotoja. Täältä voit lukea lisää siitä, kuinka vaativaa työtä suuren lumilinnan pystyttäminen on.

Olosuhteet ovat ennenkin vaikuttaneet hankkeeseen, sillä esimerkiksi viime talvena linna jouduttiin avaamaan keskeneräisenä lauhan ja vähälumisen talven vuoksi. Toissa talvena linna rakennettiin aavemaisella teemalla, kummituslinnana.

Lumilinna on vuosien varrella kasvanut ympärivuotiseksi matkailukohteeksi. Talvisin pystytettävän linnan lisäksi alueella toimii kautta vuoden esimerkiksi majoitusta, ravintola- ja kokoustiloja sekä ohjelmapalveluja.

Lumilinnalla on Kemissä jo pitkät perinteet. Kuva vuodelta 2010,
Lumilinnalla on Kemissä jo pitkät perinteet. Kuva vuodelta 2010,

Lumilinnalla on Kemissä jo pitkät perinteet. Kuva vuodelta 2010, AOP

Lähde: Iltalehti