Japanilainen kylpylä ja järven päälle rakennettuja lomamökkejä – Kivijärvelle suunnitteilla uusi loma-asuntoalue, pilottimökki on nyt valmis

Niliaitaksi nimetty loma-asunto Kivijärvellä on valmis vastaanottamaan yöpyjiä.

Kolmen metrin korkeudessa, yhden pylvään varassa lepäävä mökki on ensimmäinen askel kohti alueelle kaavailtua uutta matkailun vetonaulaa.

Mökki sijaitsee Holiday Club Hannunkiven lomakylän vieressä, mutta sen omistaja ja rakennuttaja on Kivijärven kunta.

Kunta on jo vuosia suunnitellut alueelle uutta loma-asumista sekä erilaisia palveluja. Matkailupäällikkö Tarja Pasanen kehittämisyhtiö Witaksesta kertoo, että alueelle on mahdollista rakentaa 48 uutta loma-asuntoa, joista osa maan tasossa ja osa pylväsmökkejä.

– Osa pylväsmökeistä tulisi järven päälle, Pasanen kertoo.

Loma-asuntojen lisäksi alueelle on kaavailtu hyvinvointikeskusta, jossa olisi esimerkiksi kahvila ja ravintola sekä erilaisia hyvinvointipalveluja.

– Suunnitelmissa on japanilaistyylinen onsen-kylpylä. Pienimuotoinen ja rauhallinen kylpylä sopisi alueen henkeen hyvin, Pasanen kuvailee.

Pasasen mukaan seuraavana tavoitteena on löytää rahoittajia ja muita alueen kehittämisestä kiinnostuneita yhteistyökumppaneita. Aivan tyhjästä työ ei ala, sillä suunnitelmia on viety eteenpäin askel kerrallaan jo vuodesta 2012 alkaen.

Niliaitan kustannuksiin kunta sai tukea työ- ja elinkeinoministeriötä 200 000 euroa. Omaa rahaa kunta on käyttänyt 66 000 euroa.

Loma-asunto on herättänyt kiinnostusta, ja ensimmäiset varaukset on Pasasen mukaan jo tehty. Yö niliaitassa ei ole edullinen, mutta siihen on Pasasen mukaan syynsä.

– Ajattelemme, että tämä on mahdollisuus kokea ainutlaatuinen, lintukotomainen elämys.

Kivijärven kunnan tekninen johtaja Jukka Hertteli on tyytyväinen lopputulokseen.

– Erikoisuutta lähdettiin hakemaan ja sitä saatiin. Mökki istuu maisemaan hyvin, aivan kuin olisi aina ollut tässä.

Niliaitan ensimmäinen virallinen yöpyjä on kivijärveläinen keskustan kansanedustaja Anne Kalmari.

Lähde: Yle