Matkailun tutkija Soile Veijola: Lapinkin matkailun on muututtava koronasta huolimatta – vastuu ilmastosta ja luontokadosta kuuluu kaikille toimialoille!

Vähemmän koneita, enemmän lihasvoimaa ja eläimiä: lapinlehmiä, poroja ja suomenhevosia. Perinnerakentamista ja paikallisesta kulttuurista ammentamista. Tässä lääkkeitä koronan runtelemalle Lapin matkailulle, joka on kriisin jälkeen uuden edessä.

Lapin matkailussa ulkomaalaisten turistien määrän voimakas kasvu on merkittävimpiä piirteitä 2000-luvulla. Koronapandemia pysäytti viime keväänä kansainvälisen matkailun ja muutoksen seurauksena Lappiin tuli kesästä lähtien ennätysmäärä kotimaisia matkailijoita.

Yhteiskunta on tukenut matkailuyrityksiä rahallisesti ja yritykset ovat vaatineet tukirahaa ja matkustusrajoitusten poistamista testausten ja turvamatkailun perusteella. Koronan aiheuttama poikkeuksellinen aikakausi jatkuu ja arviot paluusta normaaliin vaihtelevat.

Lapin yliopistossa Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa työskentelevän matkailun kulttuurintutkimuksen professorin, sosiologi Soile Veijolan mielestä matkailualankin on syytä tunnustaa koko maailmaa koskeva ongelma, jossa kriisit ja ilmaston lämpeneminen voivat pysäyttää matkailun milloin tahansa.

Veijolan mukaan nyt tulisi panostaa globaalisti ja paikallisesti kestävään kehitykseen, jossa huomioitaisiin sekä työpaikkojen että luonnon säilyvyys.

Professori Soile Veijola, mitä pidät tähän asti tapahtuneessa muutoksessa keskeisenä Lapin matkailualan kannalta?

On ollut pakko kohdata se tosiasia, että ensisijaisesti ulkomaalaisille suunnattujen ja paikallisen arjen ulkopuolelle jäävien eksoottisten matkailupalveluiden varaan nojaava matkailu on altis globaaleille häiriötiloille kuten pandemioille.

Hitaasti etenevät kriisit, ilmaston lämpeneminen ja luontokato seurauksineen eivät nekään edesauta häiriötöntä matkailutoimintaa.

Lomamatkailu ja matkustaminen voivat pysähtyä globaalien pandemiakriisien, poliittisten levottomuuksien ja luonnonkatastrofien takia milloin tahansa.

Kyse ei siis ole puhtaista sattumista, vaan planetaaristen reunaehtojen ylittymisestä, kun ihmiskunta asettaa talouskasvun itseisarvoksi eikä välineeksi.

Kriisi on siis koronapandemiaa laajempi, hitaampi, ja todellisempi. Se on syytä hahmottaa oikeassa mittakaavassa, ei pelkkänä hallinnollis-teknisenä häiriönä matkailualan sisäisessä toiminnassa.

Mikä merkitys kotimaan matkailijoilla on Lapin kannalta koronan jälkeen?

Kotimaan matkailijat ovat auttaneet Lapin matkailua niiden palveluiden osalta, jotka kiinnostavat myös suomalaisia.

Oletettavasti kotimaan matkailijoiden painoarvo on noussut pysyvästi, ja matkailua kehitetään suuntiin, joissa paikallinen suomalainen kulttuuri, hyvinvointi ja luontosuhde korostuvat.

Ulkomaalaisia matkailijoita varten tuotteistetut elämykset eivät yleensä lisää paikallisten asukkaiden vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, ellei kyse ole hiihtokeskuksista, kulttuuritapahtumista, vaellus- ja luontoliikuntareiteistä, ratsastusleireistä, leirintäalueista, mökkivuokrauksesta ja hiljaisuusretriiteistä. Nämä kiinnostavat myös suomalaisia matkailijoita.

Toki jokainen kulttuuri rikastuu, kun se on vuorovaikutuksessa muiden kulttuurien kanssa. Puhutaan kulttuurisista lainoista, mutta myös kulttuurisesta omimisesta. Iglut ja huskyt ovat ehkä jossain kysymättä otetun lainan ja omimisen välimaastossa.

Ne ovat joka tapauksessa vieneet huomiota muista mahdollisista tavoista kokea luontoa eläinten, esimerkiksi suomenhevosen, kanssa tai rakentaa matkailijoiden asumuksia, kuten peräpohjalaisia hirsitaloja. Koska edellisiä on, jälkimmäisiä ei ole. Kotimaan matkailijoita viimemainitut voisivat eksoottisessa nostalgisuudessaan kiinnostaakin. Ne edustavat kulttuuriperinnematkailua.

Jos matkailupalveluista tehdään myös suomalaisten matkailijoiden silmissä uskottavia ja mielekkäitä, haastavia ja kiinnostavia, se luo samalla pitkäjänteisemmin työpaikkoja suomalaisille osaajille kansanperinne-, kulttuuri-, taide-, liikunta-, matkailu- ja luontoaloilla. Suomalaisia osaajia ja asiakkaita tarvitaan, jotta matkailusta tulee muuntautumiskykyisempää, joustavampaa ja kriisinkestävämpää.

Kalliisiin pikapyrähdyksiin puhtaan eksotiikan parissa huippusesonkien aikana liittyy runsas tilapäisen ja osin myös vähemmän koulutetun työvoiman tarve, mutta ilman mahdollisuutta asettua pysyvämmin paikkakunnalle asumaan. Sesonkityöntekijät eivät ole välttämättä parhaita oppaita paikalliseen kulttuuriin.

Voidaanko ulkomailta tulevaa matkailua kasvattaa koronan jälkeen entiseen tapaan?

Vastaus riippuu siitä, millaista arvopolitiikkaa Suomen valtio harjoittaa matkailun kohdalla.

Tuetaanko ensisijaisesti matkailun määrällistä kasvua viennin ja kilpailukyvyn välineenä? Vai tavoitellaanko kestävää hyvinvointia, jossa matkailulla on tärkeä rooli osana paikallisten yhdyskuntien ja ekosysteemien hyvinvointia?

On hankala perustella, miksi juuri Lapin matkailu saisi vapaamatkustaa ja kasvaa loputtomiin tilanteessa, jossa koko maailman on väistämättä siirryttävä kasvunjälkeiseen aikaan ja kohtuutalouteen, eli inhimilliseen ja ekologiseen hyvinvointiin perustuvaan talouteen.

Nämä edustavat toisenlaista arvopohjaa kuin se kulttuuri, joka johti meidät planetaariseen kriisiin ja johon olemme tottuneet ikään kuin se olisi “normaali” ja kaikki muu epänormaalia.

Ovatko yhteiskunta ja matkailuala reagoineet koronan aiheuttamaan muutokseen järkevällä tavalla?

On ymmärrettävää, että äkkipysähdys ja taloudellinen ahdinko saavat aikaan pyrkimyksiä ja jopa vaatimuksia voida palata ns. normaaliin mahdollisimman pian.

Siitä voi kuitenkin syntyä kuva, että matkailuala pitää kriisiä pelkkänä teknis-hallinnollisena ongelmana, jonka voi ratkaista sellaisena pitämällä huolta turvaväleistä. Vaikka sillä aikaa ympärillä ilmaston lämpeneminen ja luontokato ja niitä seuraavat erilaiset katastrofit pandemioista pakolaisvirtoihin tekevät maailmasta täysin ennakoimattoman.

Matkailu oli suurennuslasin alla jo syksyllä 2018 ilmastoraportin ilmestymisen aikana. Koronan jälkeinen matkailu ei voi jatkaa niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei mikään muukaan voi jatkua niin. Maailma muuttui äkisti vuonna 2020.

Matkailun on oltava osa kulttuurista, sosiaalista, teknologista ja poliittista muutosta, jossa innovaatiopolitiikkaa johdetaan ja elämystuotteita rakennetaan kestävä kehitys edellä ja korjaamalla kestämättömän kehityksen vahinkoja.

Se tulee tarkoittamaan matkailunkin osalta sitä, että vähemmän on enemmän. Kohtuustalous tarkoittaa myös kohtuullista matkailua. Pitää ottaa ja kantaa vastuuta paikallisesti ja maapallon mittakaavassa yhtä aikaa.

Isot matkailuyritykset ovat pitäneet lentämistä välttämättömänä tapana saada Lappiin matkailijoita myös tulevaisuudessa (saavutettavuus)?

Miten kohtuutalous ja kiertotalous toteutuisivat matkailussa, sitä kannattaa miettiä matkailualallakin tällä hetkellä.

Lentoyhteyksien kytkeminen huippusesonkien majoituskapasiteetin maksimitäyttöasteeseen ja kaukolentoihin jättäisi kestävän kehityksen juhlapuheiden tasolle. Olisi kestävämpää kehittää junamatkailua elämyksellisempään ja rentouttavampaan suuntaan. Junamatkailusta massamittainen matkailu aikoinaan alkoi.

Olisi moneltakin kantilta viisasta palata junamatkailun tarjoamiin hitaampiin ja syvempiin elämyksiin. Myös työmatkailussa junaliikenteen hitaus ja helppous edistävät työtehoa. Omiin silmiini ei ole vielä osunut näyttäviä uutisia junamatkailun kehittämisestä, mitä harmittelen.

Ovatko kestävän kasvun näkymät moottorikelkka, mönkijä, vesiskootteri, sähkömopo ynnä muut koneintensiiviset aktiviteetit vai jotain muuta?

Koneintensiiviset aktiviteetit vetoavat osaan ihmisistä, etenkin nuoriin miehiin, suuresti.

Teknologinen kehitys edennee kohti vähäpäästöisiä ratkaisuja. Niiden tuottama melusaaste saattaa myös vähentyä, joskaan se puolestaan ei luultavasti miellytä nuorukaisia, jotka haluavat osoittaa olemassaolonsa näyttävillä ja kuuluvilla vauhtiesityksillä.

Muita lomalaisia ja naapureita ympäristömelu yleensä häiritsee.

Massamittainen moottorikelkkamatkailu ei ole miltään kantilta paras tapa liikkua huvikseen luonnossa. Aloittelijalle se on riskejä täynnä ja nykymuodossaan häiritsee sekä ihmisiä että eläimiä.

Suomenhevonen tai poro vetojuhtana, tai omin lihasvoimin liikkuminen, tukisi paikallista ja suomalaista kulttuuria sekä väestönterveyttä paljon paremmin.

Voidaanko matkailua maapallon kannalta kasvattaa vai olisiko koronan jälkeenkin “stay home” paras vaihtoehto?

Vastuullista matkailua voi aina kasvattaa integroimalla sitä matkakohteissa tapahtuvaan elämään vastavuoroisen kunnioituksen ilmapiirissä ja pitämällä huolen siitä, että liikamatkailu ehkäistään ennalta toimivalla sääntelyjärjestelmällä.

Myös lähimatkailu on nykyisin arvossaan, ja kertoo samalla siitä, että ihmiset havahtuvat nyt hakemaan virkistystä myös loma-aikojensa ulkopuolella osana arkeaan.

Olisi suuri menetys ihmisten avarakatseisuudelle, muiden kulttuurien ymmärtämiselle ja oman kulttuurin ymmärtämiselle, jos matkailu loppuisi tykkänään pandemioiden ja niitä isompien kriisien takia.

Matkailua kannattaa puolustaa, mutta vain sillä ehdolla, että sekin puolustaa maapallon elinkelpoisuutta meille ja muille lajeille. Maapallo kyllä pysyy, mutta pysymmekö me?