VR hankkii 300 miljoonalla uutta kalustoa Lapin-yöjuniin ja etelän lähiliikenteeseen – ”Tavoitteena aito vaihtoehto henkilöautolle”

VR aikoo hankkia lisäkalustoa yöjunaliikenteeseen Lappiin sekä uusia lähijunia etelän reiteille.

VR ilmoitti keskiviikkona, että tavoitteena on toteuttaa molemmat kilpailutukset mahdollisimman nopeasti.

Uusi yöjunakalusto tulisi käyttöön nykyisillä reiteillä eli Helsingistä ja Turusta Kolariin, Kemijärvelle ja Rovaniemelle.

Lähijunilla ajetaan esimerkiksi D-, G- ja M-junia pääkaupunkiseudulla ja Tampereella.

– Tavoitteenamme on tarjota aito vaihtoehto henkilöautolle ja nostaa junan kulkumuoto-osuus jopa kymmeneen prosenttiin kaikesta liikenteestä vuonna 2030, kertoi VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson tiedotteessa.

Alustavan suunnitelman mukaan VR:n on tarkoitus hankkia lähiliikenteeseen 25 SmX-junaa, joilla korvataan 36 vanhaa ja elinkaarensa päässä olevaa Sm2-lähijunaa ja lähiliikennevaunuja. Hankinta on arvoltaan noin 250 miljoonaa euroa.

 

Yöjunaliikenteeseen on tarkoitus hankkia 9 uutta makuuvaunua ja 8 autovaunua. Hankinnan alustava hinta-arvio on 35–39 miljoonaa euroa.

 

VR:n aiemmat uudet yöjunakaluston tilaukset on toimittanut Kajaanissa toimiva Skoda Transtechin tehdas. Sdp:n kajaanilainen kansanedustaja Raimo Piirainen kertoo tiedotteessa olevansa hyvillään uuden, lähes 300 miljoonan euron hankinnan etenemisestä kilpailutukseen mahdollisimman pikaisesti.

– Tämä on ehdoton hyvä uutinen. Tämä tietää, että Itä-Suomen yöjunayhteys on askeleen lähempänä ja hankinnan olettaisi antavan hyvät lähtökohdat tarjota myös Otamäen Skoda Transtechille, Piirainen toteaa.

 

Lähde: Iltasanomat