Suomalaiset haluavat mökkinsä nyt talviasuttavaksi, isommaksi ja kaikilla herkuilla – mökkirakentaminen kääntyi nousuun pitkästä aikaa!

Korona herätti mökkikaupan ruususen unestaan viime vuonna. Vilkastuneen kesämökkikaupan vanavedessä myös uusien vapaa-ajan asuntojen rakentaminen kääntyi kasvuun vuosien matalalennon jälkeen.

Tonttikauppa lähes kaksinkertaistui viime vuonna ja tänä vuonna se alkaa näkyä huviloiden vilkkaana rakentamisena maamme rannoilla ja jatkuu myös 2022, koska tonttikaupasta vierähtää melkoinen tovi ennen lapion iskemistä maahan.

– Odotamme ensi vuodesta vielä vähän vilkkaampaa, koska mökin suunnittelussa saattaa mennä vuosikin ennen kuin rakennustöihin päästään, sanoo Ollikaisen hirsirakenteen toimitusjohtaja Tero Ollikainen.

Rakennustutkimus RTS:n toimitusjohtaja Aarne Jussila arvioi, että 5-10 prosentin kasvutahtia mennään useampi vuosi tästä eteenpäin.

– Ollaan pienellä kasvun tiellä. Laskun tiellä ollaankin oltu tosi pitkään, sanoo Jussila.

Kasvavat rakennusmäärät jäävät kuitenkin kauas takavuosien huippuluvuista. Mökkimäärä kasvoi nopeimmin 1980-luvulla. Vuosikymmenessä rakentui 116 000 uutta mökkiä, siis yli 11 000 huvilaa joka vuosi. Vauhtia riitti vielä 1990-luvulle 8 000 mökin vuosivauhdilla.

– Mökkirakentamisen kulta-ajat olivat 1980-luvulla, kun suuret ikäluokat tekivät mökkejä, Ollikainen kertoo.

Silloisiin lukumääriin ei päästä lähellekään tänä päivänä. Ollikaisen mukaan mökkien taso, koko ja varustelutaso ovat kuitenkin muuttuneet niin paljon, että euromääräisesti päästään jo lähelle silloisia summia.

Etätyöpiste lisää tilatarvetta

Mutta enää ei tehdä pientä saunamökkiä ja ulkohuussia vaan nyt huvilat ovat sadan neliön kahtapuolta kaikilla mukavuuksilla.

– Isompaan ollaan menty, että päästään tekemään etätyöpistettä. Parvi tai ylimääräinen huone varataan etätyöpisteelle, Ollikainen sanoo.

Ollikaisen mukaan myös valoa halutaan ja siksi isot lasipinnat kasvavat mökeissä.

– Samaa modernia rakentamista mitä pientaloissa on ollut jo vuosia, Ollikainen kuvaa.

Jussilan mukaan nykyään pääosa eli noin 60 prosenttia mökeistä rakennetaan suoraan talviasuttaviksi. Ne ovat energiatehokkaita ja käytännössä muutenkin kuin pieniä omakotiasuntoja.

– Mökintekijät ovat tyypillisesti 50-60-vuotiaita. He rakentavat mökin, jossa voi asua. Korona-aika vain korostaa sitä, että täytyy voida muutakin kuin vain kesämökkeillä. Täytyy voida kunnolla asua ja viihtyä.

Yli 200 000 euroa

Entä minkä verran kesämökin rakentaminen kokonaisuudessaan maksaa? Jussilan mukaan kesäkäyttöön tarkoitettu mökki maksaa noin 1 500 euroa neliöltä ja tonttikulut päälle.

– Talviasuttava mökki maksaa noin 2 000 euroa neliöltä. 80 neliöinen maksaa silloin noin 160 000 euroa ja tontti noin 80000 euroa keskimäärin. Kaikkiaan noin 240 000-250 000 euroa, mutta sitten siinä voi jo asuakin.

Entä jos mökkikärpänen iskee nyt , niin vieläkö ehtii ensi kesäksi saada huvilapaketin tontileen?

– Aika kiire tulee. Meillä on joitakin rakoja vielä ensi kesälle, mutta puolen vuoden toimitusaikaan täytyy varautua. Toki lupaprosessit, maatyöt, pohjatyöt ja muut vaativat nekin aikansa ennen kuin mökkipakettia edes tarvitaan. Sama puoli vuotta niihinkin menee., Ollikainen sanoo.

Hirsitalobuumi

Kesämökit rakennetaan perinteisesti puusta, mutta sen suosio on ollut muutenkin kasvussa.

– Hirsitalobuumi on tällä hetkellä suurta. On julkisia kohteita (kuten kouluja), joka neljäs omakotitalo on hirsitalo tänä päivänä ja nyt loma-asuntobuumikin nostaa päätään, Ollikainen kuvaa.

– On kasvettu ja työntekijöitä on palkattu koko ajan lisää. Tekijöistä on aina pulaa ainakin rakennustyömailla, Ollikainen kertoo.

 

Lähde: Yle