Euroopan suurin lentoyhtiö Ryanair ennakoi Euroopan lentojen palautuvan nopeasti – Suomen lennot jatkuvat kesällä!

Euroopan suurin lentoyhtiö Ryanair arvioi Euroopan sisäisen lentoliikenteen alkavan elpyä nopeasti kesällä.

– Olemme toiveikkaita, että pystymme palauttamaan 60 tai 70 prosenttia kapasiteetistamme kesän matkustussesongin aikana kesäkuun ja syyskuun välillä, sanoo Ryanair-konsernin toimitusjohtaja Michael O´Leary.

Iso-Britannian parlamentin liikennevaliokunnassa puhunut O´Leary arvioi yhtiön lentävän loppuvuodesta jo 80-90 prosenttia niistä lennoista, joita se operoi ennen koronapandemiaa vuonna 2019. Lentojen palautuminen tapahtuisi tähän asti arvioitua nopeammin.

Mutta kevään ajan lentomatkustaminen on vielä vähäistä Euroopassa. Helmikuussa yhtiö lensi vain kuusi prosenttia lennoista, ja kuljetti puoli miljoonaa matkustajaa. Vuotta aiemmin sen matkustajamäärä oli vastaavana aikana hieman yli kymmenen miljoonaa.

Maaliskuun lopussa päättyvän tilikauden matkustajamääräksi O´Leary arvioi 27 miljoonaa, kun vuotta aiemmin matkustajamäärä oli yli 153 miljoonaa.

Konserniin kuuluvien lentoyhtiöiden tappioiksi hän arvioi 850 miljoonaa euroa. Kannattavaksi lentoyhtiöksi Ryanair palaa O´Learyn arvion mukaan ensi vuoden aikana. Konserniin kuuluvat emoyhtiön Ryanairin lisäksi EU:n alueella toimivat Buzz, Lauda ja Malta Air.

Suomen lennot palaavat kesällä

Suomessa Ryanair operoi Lappeenrannan kentälle. Yhtiö palauttaa kesäkaudella reittejä Itävaltaan, Italiaan ja Saksaan. Talvikaudella alkavat myös lennot Unkariin.

Tänä vuonna Ryanairin Suomen reiteillä on myynnissä 50 000 paikkaa, ja ennakkotiedon mukaan ensi vuonna Lappeenrannan reiteillä tarjonta nelinkertaistuu noin 200 000 paikkaan.

Yhtiö käy neuvotteluja myös Tampereen lentojen palauttamisesta tulevana syksynä.

 

Lähde:Yle