Moni eksyy metsään juuri nyt – pakkaa aina retkelle mukaan ainakin nämä

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) mukaan koronapandemia on lisännyt luonnossa liikkumista ja myös sinne eksymistä.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) mukaan viime vuonna luontoon kadonneita etsittiin tavallista useammin, varsinkin kesällä marjastusaikaan.

Vapaaehtoisen pelastuspalvelun etsijät hälytettiin apuun 265 kertaa.

Vapepan valmiuskoordinaattori Arsi Veikkolainen kertoo, että tänä vuonna liikutaan suunnilleen samoissa luvuissa.

– Ihmisten liikkuminen luonnossa on lisääntynyt koronan takia, ja nyt ihmiset ovat löytäneet luonnon. Luonnossa ehkä liikutaan myös vähän huonommalla kokemuksella. Toinen syy Vapepan tehtävien lisääntymiselle on ollut se, että viranomaiset ovat huomanneet meidän hyödyllisyyden, Veikkolainen kertoo.

Kaikkiaan Vapepa hälytettiin viranomaisten avuksi viime vuonna noin 550 kertaa, mikä on kymmeniä kertoja enemmän kuin edellisvuosina. Apua Vapepalta sai noin 2 500 ihmistä. Tehtäviin lukeutui myös esimerkiksi tulipalo- ja tulvatilanteissa auttamista ja henkisen tuen tarjoamista.

Varustaudu kunnolla

Vapepan tehtävissä voi kohteina olla kaikenikäisiä, mutta muistisairaat iäkkäät ihmiset ovat myös varsin iso joukko tehtävissä.

– Maastoetsinnöissä etsitään kuitenkin kaikenikäisiä. Maastoetsinnät painottuvat kesälle ja marjastusaikaan. Marjaan lähtenyt voi erehtyä menemään liian pitkälle eikä välttämättä ole varustautunut tarpeeksi, Veikkolainen toteaa.

Maastoon lähtevän on hyvä varustautua kunnolla, vaikkei suunnittelisikaan retkestä kovinkaan pitkää.

– Eihän polkupyöräkypärääkään pidetä päässä sen takia, että ajaa kolarin vaan sen takia, että jotain yllättävää sattuu, Veikkolainen toteaa.

Juttu jatkuu faktalaatikon jälkeen.

FAKTAT

Vapepan etsijöiden vinkit

• Kerro jollekin, minne olet menossa ja kauanko aiot maastossa viipyä.

• Lataa maastokarttasovellus ja 112-sovellus älypuhelimeen ja ota puhelin mukaan. Tutustu sovellusten käyttöön ennen retkeä.

• Hanki virtapankki puhelimeesi, lataa se täyteen ja ota mukaan sopiva johto.

• Kevyet eväät auttavat jaksamaan, jos harhaudut tutuilta poluilta.

• Pitkähihainen vaate on järkevä lisävaruste myös kesällä. Retken pitkittyessä yöllä voi tulla kylmä.

• Avaruuspeitto on kevyt kantaa. Se lämmittää illan kylmyydessä, suojaa sateelta ja toimii istuinalustana.

• Vesipullo ja päähine. Juomalla ja suojautumalla auringolta ehkäiset kehon ylikuumenemista.

• Pakkaa myös hyttysmyrkky, aurinkovoide tai talvella pakkasvoide.

• Ota mukaan pilli herättääksesi huomion, jos eksyt vieraaseen maastoon.

• Tulentekovälineistä voi olla eksyneelle hyötyä, jos hallitsee tulenteon.

Lähde: Vapepa

Myös tuttuihin paikkoihin voi ihminen eksyä, varsinkin jos kokemusta luonnossa liikkumisesta ei ole.

– Jos ei ole tottunut metsässä liikkumaan, kilometri voi olla jo todella pitkä matka esimerkiksi väsyneenä, nälkäisenä tai hieman loukkaantuneena. Voi onnistua kävelemään ympyrää moneen kertaa, Veikkolainen muistuttaa.

Eksyminen voi tapahtua monestakin syystä, mutta tärkeintä on pysyä tilanteessa rauhallisena.

– Jos ajattelee eksyneensä, on hyvä ensin pysähtyä, istua alas ja ottaa jotain syötävää ja juotavaa. Jos tuumailun jälkeen vielä tuntuu, että on eksyksissä, on hyvä ilmoittaa esimerkiksi 112-sovelluksen kautta asiasta. Sovelluksen kautta näkyy myös sijainti viranomaiselle. Myös puhelimen karttasovelluksen kautta voi löytää esimerkiksi lähimmän tien. Jos näyttää siltä, ettei omin voimin löydä takaisin, on hyvä mennä näkyvälle paikalle, Veikkolainen kertaa.


Lähde: Iltalehti