Monni etsi itseään maailmalta ja paloi loppuun – onni löytyikin läheltä

Pohjoisen luonto ja omavaraisuuden opettelu auttoivat ulos burn outista.

Kokkikurssi Thaimaassa, ruokakarnevaalit Italiassa, mutatulivuoria Kaukasuksella. Kuvankauniita maisemia ja erikoisia nähtävyyksiä eri puolilta maailmaa.

Tätä Monni Himarin elämä oli monen vuoden ajan, kuten kaikki huippusuosittua Kaukokaipuu-matkablogia seuranneet tietävät.

Helsinkiläisessä digitoimistossa hakukoneoptimoinnin parissa työskennellyt Himari toimi myös valokuvaajana ja kirjoitti matkoistaan bloginsa lisäksi eri julkaisuihin.

 Gisløyan luonto on karua, mutta kaunista.  Gisløyan luonto on karua, mutta kaunista.
Gisløyan luonto on karua, mutta kaunista. MONNI HIMARI

Unelma olikin ontto

Tällainen liikkuva elämäntapa on monen unelma. Himarille se kuitenkin osoittautui lopulta ontoksi.

– En oikeastaan tiennyt, kuka minä olen. Etsin itseäni maailmalta, sanoo Himari.

Levoton paikasta toiseen kulkeminen ei kuitenkaan tuonut elämään sitä kaivattua sisältöä ja merkitystä. Matkustamisesta tuli suorittamista, eikä se enää ollutkaan nautinnollista.

Bloginkin aiheet alkoivat pikku hiljaa muuttua ja keskittyä kotimaahan. Himari alkoi myös pohtia ilmastonmuutoskysymystä ja kyseenalaistaa pitkiä lentomatkoja.

Maailman metropoleissa reissaaminen vaihtui hitaaseen elämään pohjoisessa.Maailman metropoleissa reissaaminen vaihtui hitaaseen elämään pohjoisessa.
Maailman metropoleissa reissaaminen vaihtui hitaaseen elämään pohjoisessa. MONNI HIMARI

Pettymys Nepalissa

Viimeisen pitkän ulkomaanmatkansa hän teki vuonna 2018 Nepaliin.

– Olin ajatellut, että kokisin siellä jonkinlaisen valaistumisen, kertoo Himari.

Totuus oli kuitenkin aivan päinvastainen. Henkistymisen ja puhdistumisen sijasta Nepal löikin päin kasvoja. Paikallisten köyhyyttä ja kurjuutta oli vaikea kestää.

– Minulle tuli siellä suorastaan ällöttävä olo. Tässä minä rikas valkoinen ihminen vain matkustelen, hän muistelee.

Reissun jälkeen Himari koki olevansa vain entistä pahemmin hukassa.

Myös asuminen Helsingissä alkoi ahdistaa. Himari kaipasi tiiviimpää yhteyttä luontoon, ja hän huomasi väsyneensä niin työelämässä kilvoitteluun kuin muihin ihmisiinkin. Koko elämäänsä.

Lopulta hän koki olevansa vain tyhjä ihmiskuori, joka eli aivan vierasta elämää. Jonkun toisen elämää.

Luonnossa liikkuminen ja kalastus ovat tärkeitä asioita niin Himarille kuin hänen puolisolleenkin.Luonnossa liikkuminen ja kalastus ovat tärkeitä asioita niin Himarille kuin hänen puolisolleenkin.
Luonnossa liikkuminen ja kalastus ovat tärkeitä asioita niin Himarille kuin hänen puolisolleenkin. MONNI HIMARI

Pohjois-Norja valloitti heti

Missä Himari sitten tunsi olonsa kotoisaksi? Yksi paikka oli ainakin sellainen. Ensimmäisellä kerralla Pohjois-Norjassa vieraillessaan hän koki olevansa kuin kotonaan. Luonto teki heti vaikutuksen.

Itse asiassa maailmallakin juuri luontokohteet olivat niitä paikkoja, jotka Himaria parhaiten puhuttelivat.

Havainto siitä, että läheltäkin löytyy upeita paikkoja, alkoi pyöriä yhä enemmin mielessä. Entä jos hän liikkuisikin vain Suomessa ja muissa Pohjoismaissa? Ja entä jos hylkäisi kuluttavan kaupunkielämän kokonaan?

Kaipuu luontoon kävi niin ylivoimaiseksi, että Himari sanoutui irti niin asunnostaan kuin työpaikastaankin, myi suurimman osan omaisuuttaan ja pakkasi vähäiset tavaransa maastoautoon.

Luonnon antimien säilöminen on tärkeä keino selvityä karuissa oloissa ja pienellä rahalla. Sienet poimitaan siis talteen.Luonnon antimien säilöminen on tärkeä keino selvityä karuissa oloissa ja pienellä rahalla. Sienet poimitaan siis talteen.
Luonnon antimien säilöminen on tärkeä keino selvityä karuissa oloissa ja pienellä rahalla. Sienet poimitaan siis talteen. MONNI HIMARI

Kiertolaiselämää Lapissa

Useamman kuukauden ajan se sai toimia Himarin kotina, kun hän kierteli Lappia kalastaen, vaellellen, valokuvaten ja keräten materiaalia kirjoitustöihinsä.

Kulkurikuukausien jälkeen Himari sitten tarttui ystävänsä Lauri Pietikäisen tarjoukseen. Hän asui pienellä Gisløyan saarella Pohjois-Norjassa, ja tarjosi pihapiirinsä mökkiä Himarille talviasunnoksi.

Saapuminen saarelle oli rakkautta ensisilmäyksellä.

”Sydämeni oli räjähtää rinnasta. Ja vaikka minun teki hetkellisesti mieli antaa ylen, ei se johtunut pahasta olosta vaan helpotuksen tunteesta.”

Näin Himari kirjoittaa tuoreessa kirjassaan Vaella, kalasta, rakasta: Omaa polkua etsimässä (SKS 2021).

Luonto auttoi parantumaan

Kirjassaan Himari kuvaa saarella asumaansa vuotta, jonka aikana maailmalla kertynyt uupumus kaikkosi ja nainen löysi itsensä.

Pohjoisen luonnolla oli tärkeä osuus paranemisprosessissa. Sen ymmärtääkin hyvin, kun lukee Himarin tekstiä ja katsoo hänen valokuviaan Norjan syrjäseuduilta.

Hän kertoo revontulien maalaamasta taivaasta, aaltoilevan meren mahdista ja vuononpohjan vaihtelevasta säästä. Kirja maalaa kuvia kaamoksesta ja keväisestä jäidenlähdöstä sekä kesän huumaavasta valoisuudesta.

Luonto tarjosi paljon, mutta muuten elämä saarella oli verkkaista. Rauhoittuminen ja pysähtyminen teki levottomien vuosien jälkeen hyvää.

Esimerkiksi unen laatu parani kummasti, eikä kelloa tarvittu mihinkään. Simppeleistä raaka-aineista tehty ruoka hiveli makuhermoja. Meren äärellä eläminen sai Himarin tuntemaan itsensä pieneksi, mutta onnelliseksi.

Uusia taitoja

Saari siis teki taikojaan. Himari joutui myös opettelemaan siellä uusia taitoja. Luonnon keskellä asuvan on nähtävä eri tavalla vaivaa kuin kaupungin asukin. Omavaraistalouden opetteleminen olikin olennainen osa vuotta Gisløyalla.

Sienten kerääminen, perunoiden kasvatus, leivän leipominen ja kalan säilöminen ovat kaikki tehtäviä, jotka kuuluivat saaren arkeen. Suuri osa ruoasta kun kasvatettiin, kerättiin tai pyydystettiin itse – tai sitten vaihdettiin naapureilta.

– Se on hieno kokemus: vaihdat vaikka villasukat kirjaan tai lampaanlihaa perunoihin, kertoo Himari.

– Siinä on yhteisöllisyyttä, joka puuttuu kaupungista. Pidetään toisesta huolta.

Samalla syntyy aitoja kohtaamisia ihmisten välillä. Himarille ne ovat tärkeitä, koska niitä hän halusi kokea maailmalla kiertäessään. Vuorovaikutuksen perään ei tarvinnutkaan lähteä kauas.

Himari ehti seurata kaikkien vuodenaikojen vaihtumisen Gisløyalla.Himari ehti seurata kaikkien vuodenaikojen vaihtumisen Gisløyalla.
Himari ehti seurata kaikkien vuodenaikojen vaihtumisen Gisløyalla. MONNI HIMARI

Loppuelämän koti

Saarella viettämänsä vuoden aikana Himari kirjoitti esikoiskirjaansa, ja nautti yksinkertaisesta sekä luonnonläheisestä elämästä.

Himari löysi Norjasta myös rinnalleen puolison. Vieläpä kalastusta rakastavan miehen, joka oli valmis muuttamaan hänen kanssaan syrjäiselle saarelle.

Sieltä pariskunta on tosin nyt muuttanut niin ikään Pohjois-Norjassa sijaitsevaan Lakselviin, mainioiden lohivesien partaalle.

Blogissaan Himari kuvailee Lakselviä loppuelämänsä kodiksi. Noin kahdentuhannen asukkaan pikkukylä on aivan toista kuin maailman metropolit tai edes Helsinki, jossa Himari asui vuosia.

Erämaa alkaa takapihalta

Trendikkäät mekot ovat vaihtuneet villapaitoihin ja reisitaskuhousuihin, ja take away -latten sijasta nautitaan nokipannukahveista.

Cityihmistä ajatus ehkä puistattaa, mutta Himari itse elää unelmaansa.

– Parasta täällä on se, että erämaa alkaa heti takapihalta, hän kertoo.

Luontoon ei siis tarvitse lähteä erikseen, vaan se on läsnä koko ajan.

Toki työntekokin onnistuu. Läppärityöläisenä Himari hoitaa toimii yhä hakukoneoptimoinnin asiantuntijana, mutta palvelee nykyään tarkasti valittuja asiakkaita. Sellaisia, jotka toimivat hänen arvojensa mukaisesti.

– Minulle on tärkeää elää arvojeni mukaista elämää, hän toteaa.

Ymmärrettävää, varsinkin nyt kun naiselle on kirkastunut kuka hän oikein on, ja mitä elämältään haluaa. Ja se, että hänen sydämensä paikka on pohjoisessa.

Lähde IL