Ulkomaan pakettimatkoille myydään ei oota, mutta risteilyillä tilaa riittää – syyslomat alkavat, katso viisi vaihtoehtoa lomalle lasten kanssa

Kylpylälomat ovat suosittuja syyslomien aikaan ympäri Suomea. Kotimaan hotellilomaa miettivälle hotelliketjuista vinkataan valitsemaan kohde, jossa ei ole aiemmin käynyt. Loma kannattaa sijoittaa viikon alkuun, jolloin huoneita on paremmin tarjolla.

Ensimmäiset koululaiset viettävät syyslomaansa ensi viikolla. Näin on ainakin Turussa, jossa lasten syyslomat alkavat maanantaina. Muualla Suomessa syyslomia vietetään tulevina viikkoina.

Mihin kannattaa lähteä, jos haluaa vaihtaa kotimaisemat johonkin toisaalle? Selvitimme, mikä on esimerkiksi risteilyiden, vuokramökkien ja ulkomaanmatkojen varaustilanne.

Lomamökin voi vielä saada, vaikka suosio on huimaa

Syysloma on uusi kysyntäpiikki mökkien vuokraamisessa, kerrotaan Lomarenkaasta. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Syyslomaviikoille on vielä mahdollista löytää vuokramökki, vaikka suosio on huimaa. Vuokramökkejä on varattu ennätyksellisen paljon lokakuulle, kertoo Lomarenkaan liiketoimintajohtaja Juha Purhonen. Suosio on viime vuottakin suurempaa, vaikka jo silloin rikottiin ennätyksiä. Lomarengas on maan suurin mökkivälittäjä.

– Tällä hetkellä vapaita kohteita löytyy laajalta skaalalta pohjoisesta etelään. Syysloma-ajat ovat uusi kysyntäpiikki johtuen koronaepidemiasta, sanoo Purhonen.

Purhosen mukaan vuokramökit vesistöjen äärellä ja matkailukeskuksissa kiinnostavat. Myös erilaiset luontokohteet, vaellusreitistöt ja retkeilykohteet ovat olleet suosittuja, ja sieltä halutaan varata myös majoitusta.

Hänen mukaansa muutaman päivän mökkiloman löytänee näin lähellä lomakautta helpommin kuin viikon loman. Kalleimmissa vuokramökeissä viikosta saa pulittaa yli tuhat euroa. Muutaman päivän mökkivuokran hinnat liikkuvat Purhosen mukaan 200 eurosta ylöspäin.

– Toki kermat on kuorittu päältä, eli tietyt suosikkikohteet on varattu jo ajoissa.

Risteilyvaraukset piristymään päin, mutta tilaa on vielä

Tallink Siljalla ja Viking Linella risteilyt maksavat halvimmillaan muutaman kympin. Kuva: Jorma Vihtonen / Yle

Jos syyslomalla haluaa lähteä risteilylle, tilaa vielä on, varustamoista kerrotaan. Tallink Siljan viestinnän asiantuntijan Armi Kailion mukaan kiinnostus risteilyjä kohtaan on kasvamassa, mutta syyslomaviikkojen lähdöt eivät ole vielä täynnä.

– Monet varaavat näin korona-aikaan matkansa viime tingassa, hän sanoo.

Hänen mukaansa halvimmillaan matkan saa muutamalla kympillä riippuen reitistä ja siitä, minkälaisen hytin haluaa.

Tallink Siljalla matkustajia otetaan 75 prosenttia maksimikapasiteetista. Maskisuositus on varustamon laivoilla edelleen voimassa tilanteissa, joissa turvaväliä ei pysty pitämään.

Viking Linella varaustilanne on selvästi parempi kuin viime vuonna. Useimmilla lähdöillä on vielä hyvin tilaa, mutta luultavasti erityisesti autopaikat tulevat täyttymään suosituimmilla lähdöillä, yhtiön viestinnästä kerrotaan.

Vuorokauden ristelyt tai päiväristelyt Tallinnaan maksavat nelihenkiseltä perheeltä muutamasta kympistä lähemmäksi sataa euroa. Hinnat vaihtelevat laivan paikkatilanteen mukaan.

Myös Viking Linella on edelleen maskisuositus, eikä laivoille oteta täyttä määrää matkustajia, viestinnästä kerrotaan.

Matkanjärjestäjillä ulkomaanreissuille vain hajapaikkoja jäljellä

Kissat odottelivat turisteilta putoavia murusia Lesboksen saarella Kreikassa. Kuva: Patrick Holmström

Kiinnostus ulkomaanmatkailuun on kasvanut ja syyslomaviikoilla matkapaketit on myyty lähes loppuun, kerrotaan Aurinkomatkoilta, Tjäreborgilta ja TUI Finlandilta.

Matkanjärjestäjien mukaan syyslomaviikkojen lomakohteisiin on enää hajapaikkoja jäljellä.

Aurinkomatkojen viestinnän asiantuntijan Mari Kanervan mukaan kiinnostus ulkomaanmatkailua kohtaan on kasvanut selvästi, kun rokotuskattavuus on noussut. Perheiden osuus lomalle lähtevistä on noin 40 prosenttia. Hän kuvailee hintoja normaalitasoisiksi.

– Syyslomille ei välttämättä tule pääsemään äkkilähtöhinnoin, Kanerva sanoo.

Myös Tjäreborgilta kerrotaan, että ulkomaanmatkat kiinnostavat taas suomalaisia. Syyslomalaisten perinteisiä kohteita ovat Kreikka ja Kanariansaaret.

– Jos vielä haluaa varata matkapaketin, niin Kanarian saarille on viimeisellä syyslomaviikolla muutamia hajapaikkoja jäljellä, sanoo Tjäreborgin maajohtaja Jessica Virtanen.

Hänen mukaansa matkanjärjestäjällä ei ole tänä vuonna yhtä paljon tarjontaa syyslomaviikoille kuin aiemmin. Syynä on koronapandemia ja sen tuomat rajoitukset.

– Normaalina vuotena tarjolla olisi myös kaukokohteita. Matkoja on nyt tarjolla 20-30 prosenttia tavallista vähemmän, arvioi Virtanen.

Kylpylälomat suosittuja, suuntaa katseesi pohjoiseen

Kylpylähotelliketju Holiday Clubissa vapaita huoneita ja loma-asuntoja löytää parhaiten Keski- ja Pohjois-Suomesta. Hinnoittelu- ja kehitysjohtaja Niko Hollenderin mukaan kylpylät ovat perinteisesti olleet lähes täyteen varattuja loma-aikoina. Holiday Clubilla on Suomessa 7 kylpylähotellia ja sen lisäksi yli 2 000 loma-asuntoa. Tänä syksynä varaustilanne on parempi kuin viime ja toissa vuonna.

Perhehuoneet ovat kylpylähotelleissa varattu syysloma-aikaan lähes loppuun ympäri Suomea. Pohjois-Suomen kohteissa on paremmin tilaa, Hollender sanoo.

– Yksittäisiä huoneita voi löytyä suosituista eteläisemmistä kohteista. Pohjoisessa on varaa, mistä valita ja hintakin edullinen. Esimerkiksi majoittuminen kahden hengeen huoneessa maksaa alkaen noin sata euroa yöltä.

Kotimaan hotelliloma kannattaa sijoittaa viikon alkuun

Ihmisiä Helsingin Senaatintorilla 16. elokuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle

Jos suunnitelmissa on hotelliloma kotimaassa perheen kesken, kannattaa huone varata alkuviikolle, vinkkaa SOK:n Sokos hotellien kaupallinen johtaja Nina Nieminen.

Hänen mukaansa hotellivaraukset painottuvat syyslomaviikoilla tyypillisesti viikon loppupuolelle ja sama trendi on nähtävissä tänäkin syksynä. Vapaita huoneita löytyy lomaviikoille ympäri Suomea. Suurimmista kaupungeista tyypillisesti Tampere, Turku ja Helsinki houkuttelevat lomalaisia. Niemisen mukaan sen sijaan suosituksi matkailukohteeksi muodostuneella Kolilla kaikki huoneet on lomaviikoille jo myyty.

– Hotelleissamme on tilaa suurimmissa kaupungeissa ja erilaisia huonevaihtoehtojakin on. Parhaiten valinnanvaraa löytää, jos hotelliloma ei ole kovin tarkkaan sidottu tiettyyn paikkakuntaan. Nyt voisi olla hyvä hetki kokeilla esimerkiksi sellaista kaupunkia, jossa ei ole aikaisemmin käynyt, Nieminen sanoo.

Myös Scandic-hotelleissa on syyslomaviikoille vielä mahdollista saada huone. Yhtiön viestintäpäällikön Johanna Uimosen mukaan etenkin ketjun kylpylähotellit ovat lomaviikoilla suosittuja. Kaupunkikohteissa eniten kiinnostusta ovat herättäneet Tampere ja Helsinki. Kahden hengen huoneiden hinnat pyörivät 100-200 eurossa yöltä.

– Perhehuoneet ovat suosittuja ja hyvin varattuja, mutta muuten hotelleissa on tilaa ympäri maata.

Uimosen mukaan kaupungit ovat panostaneet tarjontaansa ja asiakkaat ovat siitä olleet kiinnostuneita.

– Alkuviikosta huoneita on enemmän vapaana ja hinnatkin ehkä halvempia. Vielä hotellilomaa miettivälle sanoisin, että jos on lasten kanssa liikenteessä niin kannattaa valita kohde, jossa on kaikille jotakin tekemistä. Monesti lapsille pelkästään yöpyminen hotellissa on jo mahtava elämys, Uimonen sanoo.

Lähde:yle