Miljonäärisijoittaja Pekka Viljakainen rakentaa Joroisiin viiden tähden luksushotellin, jossa vieraiden yksityisyys hoidetaan turvajärjestelyin: ”Kuulostaa pähkähullulta ja sitä se ehkä onkin”

Pekka Viljakaisen Forest Suites -hotelliin rakentuu kymmenen villaa, jotka on suunnattu niille ulkomaalaisille matkailijoille, jotka yleensä viihtyvät eteläeurooppalaisissa luksushuviloissa.

Miljonäärisijoittaja ja bisnesenkeli Pekka Viljakainen – tai ”aktiivinen eläkeläinen”, kuten hän itse itseään kutsuu – on ryhtynyt hankkeeseen, jota voisi kuvailla kohteliaasti kunnianhimoiseksi. Tosin Viljakainen sanoo suoraan, miten hanketta myös voisi nimittää:

”Kuulostaa pähkähullulta ja sitä se ehkä onkin, mutta kysyntää tällaiselle on paljon”, Viljakainen kertoo.

Pekka Viljakainen aikoo rakentaa savolaiseen Kaitaisten kylään Joroisiin Forest Suites -nimisen luksushotellin: kymmenen huvilaa, joiden majoituskapasiteetti liikkuu 30 hengen paikkeilla. Rakennusprojekti alkaa tämän kevään aikana lumien lopullisesti sulettua maanrakennus- ja infratöillä ja aktiivinen rakennusaika kestää puolitoista vuotta. Vieraille kohde olisi tarkoitus avata vaiheittain loppuvuodesta 2022 ja kokonaan keväällä 2023.

Perheille. Hotellin kymmenestä huvilasta viisi on niin sanottuja viherkattotaloja, joissa on kaksi erillistä makuuhuonetta, kaksi vessaa, iso keittiö-olohuone ja sauna. Ne ovat 77-neliöisiä.KUVA: FOREST SUITES

Tontti on 10,5 hehtaarin kokoinen ja se on Viljakaisen oman kartanotontin vieressä.

”Kun hotellin tontti ostettiin, se oli täydellinen risukko. Ei siitä pystynyt kulkemaan edes läpi.”

Nyt risukko on raivattu ja huviloita tulee ympäröimään upea puutarha. Tai kuten Viljakainen sanoo: ”Rakennamme keskelle savolaista metsää uuden Espan puiston.”

Tietyn profiilin vieraille

Pekka Viljakainen teki omaisuutensa, kun hän myi Visual Systems -yrityksensä Tiedolle – silloiselle TietoEnatorille – vuonna 1998. Ottamalla puolet 400 miljoonan markan myyntisummansa Tiedon osakkeina Viljakaisesta tuli yhtiön suurin yksityinen omistaja ja sen strategisista suhteista vastaava johtaja. Vuonna 2010 Viljakainen jäi pestistä pois, ja nykyään hän sijoittaa startup-yrityksiin. Hän on mukana muun muassa suljettuun vedenkiertoon perustuvassa ekologisessa kalankasvattamossa Finnforel Oy:ssä.

Ekologisuus toistuu Viljakaisen puheissa, ja siksi Forest Suites -hankkeessakin energiatehokkuus ja ympäristöystävällisyys on huomioitu. Rakennustapa, -materiaalit ja suunnitteluratkaisut ovat mahdollisimman hiilineutraaleja, ja hotellin lämpöenergia tuotetaan maa- ja ilmalämpöpumpuilla. Sähköntuotannossa hotelli on touko-syyskuukaudella aurinkopaneelien ja energian talteenoton ansiosta 40-prosenttisesti omavarainen ja hotellivieraiden yhteiskäytössä on Tesloja.

Pariskunnille. Hotellin alueella on myös viisi 33-neliöistä laaksomajoiksi nimettyä mökkiä. Niissä on kussakin oma keittiö ja sauna.KUVA: FOREST SUITES

Viljakainen sanoo, että Forest Suites tarjoaa korkealaatuista majoitustilaa kotimaanmatkailijoille mutta ennen kaikkea vieraille ulkomailta: Italiasta, Saksasta, Isosta-Britanniasta, Japanista ja Venäjältä.

”Tällä alueella ei ole viiden tähden korkealaatuista majoitustilaa, ja tietyn profiilin vieraiden saamiseksi tänne tämä on ongelma.”

Vierasprofiili, josta Viljakainen puhuu, on varakasta ja arvostaa omaa rauhaa ja turvallisuutta. Siksi Forest Suites toimii kuin suljettu klubi: alueella on kunnolliset turvajärjestelmät ja kulunseuranta ja tietoturva ja -suoja-asiat on mietitty tarkasti.

Alueelle tulee oma liikuntahalli, jossa voi pelata sulkapalloa, koripalloa ja sählyä ja järjestää ohjattua ryhmäliikuntaa, sekä yhteissauna (Joroisten versio näyttelijä Jasper Pääkkösen Helsinkiin rakentamasta Löylystä, Viljakainen sanoo). Lisäksi hotelli saa ravintolan: Viljakainen on rakentanut omalle tontilleen vuonna 2012 ortodoksinen kirkon, jonka yhteydessä toimii kahvila, ja nyt se laajenee ravintolaksi.

Forest Suitesiin tullessaan vieraan tarvitsee ottaa mukaansa vain vaatteet, kaikki muut mahdolliset tarvikkeet löytyvät paikan päältä – näitä vieraita palvelee butler. Henkilöstö myös koulutetaan niin, että he ymmärtävät, miten tärkeää on varjella vieraiden intimiteettisuojaa.

Juuri sopivan henkilökunnan haaliminen tulee olemaan Viljakaisen mukaan hankkeen isoimpia haasteita. Täyspäiväisesti Forest Suites tulee työllistämään 6–7 ihmistä.

”Joudumme palkkaamaan ihmisiä ulkomailta”, Viljakainen sanoo. ”On erittäin surullista, että työntekijöiden löytäminen Savossa on niin vaikeaa.”

”Hanke on vähän kuin Rolls-Royce”

Forest Suitesin omistavat Viljakainen, hänen vaimonsa Anastasia Injushina ja pariskunnan kaksi lasta. Taustalla on Viljakaisen perheyhtiö TMI Ahopelto Service, ja hankkeeseen liittyvät myös perheen kaksi sijoitusyhtiötä, Aii-Corporation Oy ja Ahopelto Capital Oy. Kaikkien kolmen yhtiön määräysvallasta yli 90 prosenttia on perheellä.

Paljonko tämä kaikki tulee perheelle maksamaan? Viljakainen vaikenee summista, osin siksi, että tarjouskilpailu alihankkijoille on yhä päällä.

”Useita miljoonia tähän menee, mutta hanke on vähän kuin Rolls-Royce: emme kerro tarkkaa hintaa.”

Joka tapauksessa kyseessä on Joroisten kunnan historian suurin matkailuhanke, joka on saanut yritystukea Etelä-Savon ely-keskukselta yli miljoona euroa.

Myös majoituksen hinta vieraille on vielä salaisuus. Se tarkentuu rakentamisen edetessä.

”Eteläeurooppalaisiin luksushuviloihin verrattuna hinnat tulevat olemaan kilpailukykyisiä kohdeyleisöllemme, Suomessa olemme kalliimmasta päästä”, Viljakainen sanoo.

Terveydenhoitaja seniorivieraille

Forest Suites tulee toimimaan kausiluontoisesti, vähintään seitsemän kuukautta vuodessa. Pääkausi on kesällä, ja syys-marraskuussa tilat suunnataan eläkeläisten ja metsästysmatkailijoiden teemalomille. Tällöin paikalla on myös sairaan- tai terveydenhoitaja erityisesti hotellin seniorivieraita varten.

”Tämä ei ole mikään vanhainkoti, mutta syksyllä tietyt kuukaudet tullaan omistamaan ihmisille, jotka kaipaavat terveydenhuollon palveluita.”

Viljakainen on hankkeesta silminnähden innoissaan.

”Kaikki on tekemistä vaille valmista.”

Lähde:KL