Aiemmista vuosista poiketen jatkossa apukinokset pyritään tekemään samalla kertaa, kun niiden tarvetta käydään kartoittamassa mahdollisilla pesintäpaikoilla. Toimilla halutaan rauhoittaa pesintäaika.
Norppien pesintää helpottavien apukinosten tekeminen on aloitettu jo nyt.
Yleensä tähän aikaan vuodesta vasta kartoitetaan apukinosten tarvetta.
Jatkossa kinokset kolataan samalla kertaa kartoituskäyntien yhteydessä.
– Mitä aikaisemmin kinokset tehdään, sitä vähemmän norpan pesintä häiriintyy, Metsähallituksen erikoissuunnittelija Miina Auttila muotoilee.
Saimaannorpat aloittavat pesien teon heti tammikuussa, kun lunta on kinostunut rannoille. Pesiä ne käyttävät niin pitkään kunnes pesien lumikatot sortuvat kevään lämmössä huhtikuussa.
– Olemme vuosien varrella oppineet, että tammikuun puolivälin tienoilla ei pystytä vielä arvioimaan millainen lumitilanne tulee olemaan helmi- ja maaliskuussa.
Toimintatapojen muutoksella halutaan toisin sanoen tehdä kaikki voitava pesinnän turvaamiseksi etukäteen ja rauhoittaa norppien varsinainen pesintä ylimääräisiltä häiriöiltä.
Toistaiseksi hyvät olosuhteet pesinnälle
Auttila kertoo, että apukinoksia on ehditty tehdä ainakin Haukivedellä Linnansaaren kansallispuiston alueella kuin myös Puumalan sekä Savonlinnan seuduilla.
Apukinoksia luodaan tarveharkinaisesti esimerkiksi varjoisille rannoille, missä kinokset säilyvät mahdollisimman pitkään.
Apukinoksia tekee tänäkin vuonna Metsähallituksen työntekijät ja vapaaehtoisverkosto Metsähallituksen johdolla ja ohjauksessa.
Tällä hetkellä olosuhteet suosivat norppien pesintää.
– Jos pakkaset pysyy, lunta tulee ja tuulet jatkuu, niin näyttää varsin lupaavalta.
Pahinta olisi, jos lämpötila heilahtaisi plussan puolelle ja sataisi paljon vettä.
– Silloin lumet lähtee jäältä pois nopeasti.
Keinopesistä apu huonojen talvien varalle
Apukinosten lisäksi norppien pesintää tuetaan asentamalla luontoon keinopesiä.
Metsähallitus ja Itä-Suomen yliopisto on vuodesta 2016 ollut mukana hankkeessa, jossa pohditaan keinoja tukea norppien pesintää hankalina talvina.
Tavoitteena on kehittää keinopesä, jota voisi valmistaa edullisesti sarjatuotantona.
– Keinopesän tulisi olla helppo asentaa ja siirtää. Niiden on oltava rakenteellisesti kestäviä. Valmistuksessa pitää käyttää norpalle turvallisia materiaaleja. Pesän on myös oltava sellainen, että norppa hyväksyy sen lopulta pesäpaikakseen, Auttila listaa keinopesältä vaadittavia ominaisuuksia.
Tuloksia on jo saatu. Auttilan mukaan muutama kuutti on syntynyt aiempina vuosina keinopesiin.
Nyt keinopesiä halutaan kehittää myös talvia ajatellen, jolloin jääolosuhteet ovat kaikin puolin heikot.
– Muutamia keinopesiä asennettiin jo syksyllä avoveteen. Nyt neljästä-viiteen keinopesistä asennetaan avoveteen ja loput jäille.
Lähde:yle