Puun polton hiukkaspäästöjä voi vähentää sähkön avulla.
DI Heikki Suhonen väitteli lokakuussa Itä-Suomen yliopistossa sähköisistä suodatusmenetelmistä puun pienpoltossa. Väitöstutkimuksen tuloksena syntyi kaksi menetelmää, joita voidaan soveltaa puun pienpolton hiukkaspäästöjen vähentämiseen.
”Toisessa varataan ensin hiukkaset koronavaraajalla ja kerätään ne sitten pois, toisessa käytetään hyväksi palamisessa syntyvää luonnollista sähkövarausta hiukkasten suodattamiseen”, Suhonen kertoo.
Toinen menetelmä on niin lupaava, että Suhonen on päättänyt lopettaa tutkijanuransa ja ryhtynyt yrittäjäksi. Tarkoitus on jatkokehittää takkoihin tarkoitettua hiukkaskerääjää kaupalliseksi tuotteeksi.
Suhonen on oikeaan aikaan liikkeellä, sillä puun pienpolttoon tulee ensi vuoden alussa voimaan uudet päästörajoitukset, joissa määritellään raja-arvot myös hiukkaspäästöille.
Suhosen tutkimuksesta on uutisoitu myös maailmalla. Siitä ovat kertoneet esimerkiksi New Atlas, Sciencedaily ja Eurekalert.
Lähde:TT