Kylmä talvisää voi aiheuttaa ajoittain ikävän riesan suomalaisille asunnonomistajille jäädyttämällä kodin putket.
Toimialajärjestö LVI-Tekniset Urakoitsijat ry:n erityisasiantuntija Juha-Ville Mäkinen kertoo Talouselämälle, että ongelma on nykyään harvinaisempi kuin ennen, mutta voi koetella vieläkin erityisesti vanhempia taloja.
Ongelma voi syntyä esimerkiksi, jos rakennuksen rossipohjassa pääsee muodostumaan kylmäsilta, eli kohta, josta lämpö karkaa ulos.
”Rintamamiestaloissa ovat myös voineet päästä eristykset valahtamaan tai remontissa on purettu eristäviä maakerroksia.”
Vaikka tyypillinen asunto, jossa putket jäätyvät, on vanhempi omakotitalo, on ongelma ilmennyt joskus pitkinä ja ankarina pakkaskausina myös rivitaloissa.
”Uudiskohteissa näihin asioihin kiinnitetään jo paljon paremmin huomiota.”
Mäkisen mukaan putkien jäätymistä ei lähtökohtaisesti ilmene vielä 15 pakkasasteen tienoilla, ellei niihin liity jotain virhettä.
Omakotitalon jäätyneistä putkista tuleva lasku on Mäkisen mukaan tyypillisesti satasista joihinkin tuhansiin euroihin. Myös pahemmat ongelmat ovat kuitenkin mahdollisia, koska putkien jäätymiseen liittyy vakava vesivahingon vaara.
”Veden jäätyminen on aika monimutkainen fysikaalinen ilmiö, johon liittyy tilavuuden muutoksia, jotka aiheuttavat putken liitoksen repeämän. Vaurioita voi tulla, kun jäätulppa sulaa ja vettä alkaa tulla paljon repeämiskohdasta.”
Talon rakenteisiin pääsevä vesi voi johtaa pahoihin vaurioihin.
”Joskus vuoto voi jäädä huomaamatta, jos se on pieni tai valuu esimerkiksi alapohjaan. Silloin voi tulla iso ongelma, kun vesi pääsee hissun kissun ajan myötä lahottamaan ja pehmentämään rakenteissa sekä aiheuttamaan sienikasvustoja ja hometta.”
Mäkisen mukaan kannattaa ehdottomasti kutsua paikalle alan ammattilainen sulatustöihin, jos kodin putki jäätyy.
Putken uusiminen ei ole yleensä Mäkisen mukaan kovin suuri asia.
”Usein ongelma ratkeaa, kun putken kulkureittiä muutetaan hieman tai putkea eristetään lisää.”
Lähde:Te