Passin uusiminen ennen hiihtolomaa voi vaatia ylimääräistä vaivannäköä. Korona-aikana meni vanhaksi noin puoli miljoonaa passia, mikä loi suman poliisin palveluluukulle.
Hiihtolomaviikot häämöttävät helmikuun lopulla, mutta passi on mennyt vanhaksi. Uuden hankkiminen voi olla työn takana, sillä korona-aika synnytti jo kesällä poliisin passi- ja henkilökorttipalveluihin ruuhkan, jota viranomaiset eivät toistaiseksi ole saaneet purettua.
Jos edellisestä reissusta poliisiasemalle sormenjälkiä antamaan on vierähtänyt yli kuusi vuotta, passin uusinen ei onnistu kokonaan etänä niin sanotulla kevennetyllä menettelyllä. Alaikäisen passin uusiminen vaatii lähes aina käyntiä paikan päällä, sillä alle 12-vuotiailta ei oteta sormenjälkiä.
Ajanvarausten pullokaula näkyy etenkin suurissa kaupungeissa.
Esimerkiksi Espoon, Vantaan, Tampereen ja Turun pääpoliisiasemille ei ole tarjolla yhtäkään vapaata aikaa seuraavalle kahdelle kuukaudelle. Helsingin ja Tampereen pääpoliisiasemilla on tarjolla pari irtoaikaa kuluvalle viikolle, jonka jälkeen vapaita aikoja ei ajanvarausjärjestelmässä ole.
”Noin puoli miljoonaa passia meni korona-aikana vanhaksi. Samalla moni passinsa uusimista lykännyt putosi kevennetyn menettelyn piiristä”, sanoo Poliisihallituksen ylitarkastaja Juhani Ruutu.
Elokuusta lähtien ruuhkaa on lisännyt henkilökorttilain päivitys, jonka vuoksi sormenjäljet otetaan myös henkilökortin hakijalta.
Ehtiikö talvilomamatkasta haaveileva sitten saada passin ajoissa? Ehtii, painottaa Ruutu. Asia saattaa kuitenkin vaatia hieman vaivannäköä.
”Aikoja lähipäiville avataan jatkuvasti lisää, joten vapaita aikoja kannattaa käydä vilkaisemassa ajanvarausjärjestelmässä säännöllisesti. Poliisilaitokset avaavat asiointiaikoja, kun tietävät, mikä on töissä olevan henkilökunnan kapasiteetti.”
Lisäksi pienten paikkakuntien palvelupisteillä on tyypillisesti vähemmän ruuhkaa, joten aika saattaa löytyä niiltä helpommin. Tätä kirjoittaessa tosin esimerkiksi Helsingin seudun kehyskuntien palvelupisteet ovat ruuhkautuneet, eikä niille ole vapaita aikoja.
Jos passin saamisen kanssa uhkaa tulla kiire, poliisiasemalle voi mennä paikan päälle jonottamaan ilman ajanvarausta.
”Meille on tärkeää, ettei kenenkään asioiden hoitaminen jää tästä kiinni”, Ruutu sanoo.
Vaikka ajanvarausjärjestelmä on ruuhkautunut, passien valmistus pyörii ilman viivästyksiä. Passin normaalitoimitus kestää 5–8 arkipäivää, mutta nopeimmillaan passin saa express-toimituksella saman tai viimeistään seuraavan päivän aikana.
Lähde;TE