Suomen paras hostelli on entinen ruotsinlaiva – tältä sen nostalgisissa tiloissa näyttää

Suomen paras hostelli löytyy nyt Turusta. Sen vanhanajan tunnelma ihastuttaa.

Suomen Hotellijärjestö on valinnut turkulaisen laivahostelli S/S Boren Suomen parhaaksi hostelliksi vuonna 2020. Vuotuisen valinnan teki järjestön hallitus hostelliasiakkaille suunnatun äänestyksen perusteella. Valinnassa painotettiin hostellin ainutlaatuisuutta ja elämyksellisyyttä.

Molempia Boresta myös löytyy. Se on vuonna 1960 valmistunut laiva, joka on historiansa aikana palvellut esimerkiksi Siljan ruotsinlaivana. Laiva oli välillä myös nimeltään Kristina Regina, ja toimi silloin suomalaisia eri puolille maailmaa kuljettaneena risteilyaluksena. Alus täyttää tänä vuonna 60 vuotta.

Laivahostellissa on hyttejä 1-4 hengelle.Laivahostellissa on hyttejä 1-4 hengelle.
Laivahostellissa on hyttejä 1-4 hengelle. LAIVAHOSTEL S/S BORE

Opintoja aidossa ympäristössä

Turun kaupunki aloitti hostellitoiminnan S/S Borella vuonna 2011. Vuoden 2018 alussa sen toiminta siirtyi Turun ammatti-instituutille, ja eri alojen opiskelijat pääsevät edistämään laivassa opintojaan aidossa työympäristössä.

Hostellivieraiden yhteinen oleskelutila on nimeltään Taxfree.Hostellivieraiden yhteinen oleskelutila on nimeltään Taxfree.
Hostellivieraiden yhteinen oleskelutila on nimeltään Taxfree. LAIVAHOSTEL S/S BORE

Boren valintaa Suomen Parhaaksi Hostelliksi 2020 perusteltiin yleisöäänestyksessä muun muassa seuraavasti:

– Kokemuksen erityisyydestä ei voi väitellä! Laivan historia on kiinnostava ja tuotu hyvin esille. Vanhan ajan tunnelma on säilytetty. Kuin olisi aidolla matkalla höyrylaiva-aikana!

– Laivahostelli oli elämys. Hieno miljöö, ystävällinen palvelu ja ihana tunnelma.

– Kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen ja omaleimainen. Mahtava aamupala, hyvät palvelut. Hienoa, että oppilaitosvoimin osataan pyörittää näin hienoa bisnestä!

Alus on tunnettu myös nimellä Kristiina Regina.Alus on tunnettu myös nimellä Kristiina Regina.
Alus on tunnettu myös nimellä Kristiina Regina. LAIVAHOSTEL S/S BORE

60-luvun tunnelmaa

Laivahostel S/S Boren tilat henkivät 60-luvun risteilytunnelmaa. Hostellissa on 120 hyttiä ja 250 vuodepaikkaa. Suurimmassa osassa hyteistä on oma suihku ja wc.

Bore-laiva kuuluu Forum Marinumin museolaivastoon. Sen komentosillalla ja ylimmillä kansilla on nähtävissä museon tuottama näyttely laivan historiasta.

Hostellijärjestön tunnustus on jaettu vuodesta 2004 alkaen. Viime vuonna Suomen parhaana hostellina palkittiin Kalajoella sijaitseva Tapion Tupa, joka tarjoaa asiakkailleen poikkeuksellisen monipuolisia palveluja. Hostellin alueelta löytyy jopa oma vesipuisto.

Laivahostellissa voi tutustua myös sen menneisyyteen.Laivahostellissa voi tutustua myös sen menneisyyteen.
Laivahostellissa voi tutustua myös sen menneisyyteen. LAIVAHOSTEL S/S BORE
Kahden hengen hytti kannella kolme.Kahden hengen hytti kannella kolme.
Kahden hengen hytti kannella kolme. LAIVAHOSTE S/S BORE
Neljän hengen keulahytti.Neljän hengen keulahytti.
Neljän hengen keulahytti. LAIVAHOSTEL S/S BORE
Kahden hengen reilaajahytti.Kahden hengen reilaajahytti.
Kahden hengen reilaajahytti. LAIVAHOSTEL S/S BORE
Lähde:IL