Mirkku-koira vietti paljon aikaa Riitta Sopasen kanssa tämän asuessa kotona. Koiran rooli etsinnöissä oli ratkaiseva, kun Sopanen viime huhtikuussa tippui metsässä kalliolta ja loukkasi itsensä.
Viime vuoden huhtikuussa puumalalaisella maitotilalla elettiin kauhunsekaista aamua.
”Sisko soitti ja kysyi, onko äiti tullut meille. Hänen piti hakea äiti aamulla, mutta häntä ei löytynytkään mistään”, Helena Karjalainen kertaa tapahtumia. Ei äiti, eli Riitta Sopanen, ollut heillekään tullut.¨
Tyttärensä lähinaapurissa asuvan Sopasen muisti oli viime aikoina heikentynyt, mutta hän pärjäsi vielä hyvin kotihoitajan päivittäisten käyntien ja lähellä asuvien läheisten avulla.
Perhe lähti etsimään. Osa suuntasi jalan oikopolulle, jota kadonnut tapasi kulkea. Karjalaisen mies Esa lähti ajelemaan kylätietä. Erään autiotalon pihasta peruuttaessaan hän päätti nousta ulos autosta katsomaan, näkyykö tiessä jalanjälkiä.
Silloin metsästä juoksi perheen suomenlapinkoira Mirkku, joka vietti suurimman osan ajasta ”mummilassa” Sopasen luona.
”Mirkku tuli metsästä ja haukkui, ja lähti sitten metsään takaisin. Arvasin, että mummi on nyt lähellä”, Esa Karjalainen kertoo.
Kadonnut löytyikin noin 70 metrin päästä tiestä notkelmasta pahoin kylmettyneenä. Hän oli tippunut kalliolta, ja selkäranka oli murtunut.
”Ilman Mirkkua löytämiseen olisi varmasti mennyt kauemmin, ehkä liian pitkään. Notkelma ei näy tielle. Mirkku näytti meille reitin ja jäi mummin viereen odottamaan, että apu tuli.”
Mirkun ansiosta Riitta Sopanen sai ajoissa apua ja toipui melko hyvin. Hän ei muista tapahtuneesta mitään, eikä ole osannut kertoa, miksi oli lähtenyt aamuvarhain metsään. ”Joku ajatuskatkos siinä on tullut”, Helena Karjalainen toteaa.
Murtuma selässä vaivaa Sopasta edelleen silloin tällöin, ja muistin tila vaihtelee. Hän asuu nykyisin palveluasunnossa. Mirkku palasi katoamispäivän jälkeen asumaan alkuperäiseen kotiinsa Helena ja Esa Karjalaisen luo, mutta kävi päivittäin tarkistamassa, onko mummi palannut kotiin.
Mummin kotona käyminen rauhoittui, kun Karjalainen käytti koiran tervehtimässä Sopasta palvelutalossa.
”Aikanaan Mirkku vietti paljon aikaa edesmenneen isäni kanssa, kulki metsässä mukana, ja lopulta jäi kolmevuotiaana oikeastaan kokonaan asumaan mummilaan”, Karjalainen kertaa. Kun isä nukkui pois, Mirkusta tuli mummin koira, joka seurasi tätä lähes joka askeleella.
”Mirkku tiesi äidin vaatteista, oliko tämä lähdössä kauppa-asioille, vai muuten ulos. Jos oli paremmat päällä, Mirkku asettui omaan pesäänsä lepäämään jo ennen äidin lähtöä. Jos oli työvaatteet päällä, häntä heilui, koska Mirkku tiesi pääsevänsä mukaan.”
Mirkku sai Kennelliitolta Sankarikoiran arvonimen ja siitä kertovan palkintokyltin joulukuussa. Sankarikoirille järjestetty palkitsemisjuhla valitettavasti peruttiin koronatilanteen vuoksi.
”Muutama tuttu meille sanoi, että Mirkku sen arvonimen ansaitsee. Ja niin sitten haimme”, Karjalainen kertoo.
Hänen arvostuksensa koiria kohtaan nousi tapahtuneen myötä entisestään.
”En olisi ikinä uskonut, että tällaista sattuu omalle kohdalle, että joku läheinen katoaa, ja koiran ansiosta sitten löytyy. Koirat ovat paljon enemmän kuin lemmikkejä. Ne ovat sydämellään perheen elämässä mukana. Koirille voi kertoa ilot ja surut. Ne kuuntelevat silmiin katsoen ja kuuntelevat joka sanan.”
Palkinnon myöntämisen jälkeen Mirkku ehti säikäyttää Karjalaiset syksyllä pahanpäiväisesti katoamalla viikoksi omille teilleen. Perhe kyseli sankarin perään Facebookissa ja kolusi metsiä sekä suo-ojia. Etsijäkoiratkin kävivät Mirkkua etsimässä. Ne tuntuivat saavankin vainun, mutta etsintä päättyi tyhjin käsin.
Samana iltana perheen tytär kävi vielä samalla suunnalla omien koirien kanssa ja palasi hänkin pettyneenä.
”Seuraavan päivän iltana Mirkku istui pihassa”, Helena Karjalainen hämmästelee. ”Ehkä se oli eksynyt ja osasi sitten kotiin, kun lähelle oli tullut tuttuja hajuja.”
Pari vuotta aiemmin Mirkku oli jo selvinnyt jonkin pedon hyökkäyksestä ja palannut kotiin puremajäljet niskassa. Sen jälkeen se ei ennen viime syksyn retkeä halunnut olla öitä ulkona.
Mirkku on aina ollut oman tiensä kulkija, joka ei juuri talouden nuoremmista koirista piittaa. Nivelrikko ja Cushingin tauti vaivaavat jo yli 11-vuotiasta sankaria, mutta ne pysyvät onneksi aisoissa lääkityksellä ja koira voi hyvin. Välillä se vierailee Sopasen luona palvelutalossa ja käyttäytyy siellä mallikelpoisesti.
Haastattelun aikana Mirkku tulee monta kertaa rapsutettavaksi ja saattelee toimittajan ovelle.
”Ihan kuin se tajuaisi, mitä puhutaan”, Karjalainen pohtii. Siitä ei ole epäilystäkään.
