Maisemakuva jäätyneestä järvestä voitti lontoolaismuseon luontokuvakilvan yleisöäänestyksen – ihmiset pitivät myös lempeistä leijonista

Italialaisen valokuvaaja Cristiano Vendraminin hiljaista talvea henkivä kuva keräsi yli 31 000 ääntä yleisöäänestyksessä.

Valokuvaaja Cristiano Vendramin kertoo Santa Croce -järveltä ottamastaan kuvasta, että talvella 2019 vesi oli epätavallisen korkealla. Pajut olivat osaksi veden alla ja loivat varjojaan järven pinnalle. Kun järvi jäätyi Vendaminin onnistui vangita kylmä hiljaisuus kuvaansa.

Kuvan ottamisen jälkeen hän muisteli edesmennyttä ystäväänsä, joka oli rakastanut kyseistä paikkaa. Cristiano Vendramin kertoo, että hän haluaa ajatella ystänsä antaneen tuon kuvan unohtumattoman hetken. Siksi Cristiano omisti kuvan kuolleelle ystävälleen.

– Toivon kuvani rohkaisevan ihmisiä ymmärtämään, että luonnon kauneutta voi löytää joka paikasta aivan kotiemme läheltä tutuista maisemista. Uskon päivittäisen luonnosta nauttimisen olevan entistä tärkeämpää seesteisen ja terveellisen elämän saavuttamiseksi, Vendramin toteaa.

Valokuvat muistuttavat ihmisiä tästä tärkeästä luontoyhteydestä.

Lontoon Luonnonhistoriallisen Museon (Natural History Museum) valokuvakilpailuun lähetettiin 50 000 kuvaa 95 maasta. Niistä valittiin 25 lopulliseen yleisöäänestykseen.

Luontokuvia ympäri maailmaa

Lontoon Luonnonhistoriallisen museon kilpailun yleisöäänestyksessä toiseksi eniten ääniä keräsi yhdysvaltalaisen Ashleigh McCordin Keniassa Masai Maran alueella kuvaamat kaksi urosleijonaa.

Sateen yltyessä nämä leijonat antoivat lempeästi suojaa toisilleen ja kuivasivat toistensa turkkia.

Shelter from the rain by Ashleigh McCord, USA. Wildlife Photographer of the Year Kuva: Ashleigh McCord

Australian pensaspalojen tuhoalueita Uuden Etelä-Walesin ja Victorian osavaltioissa kuvasi kanadalainen Jo-Anne McArthur. Hän tallensi liekeiltä säästyneen harmaakenguruemon ja poikasen lähellä Victorian Mallacootaa.

Kenguru pysähtyi vain hetkeksi, katsoi kameraan, kunnes loikki piiloon kärventyneen eukalyptusplantaasin uumeniin.

Hope in a burned plantation by Jo-Anne McArthur, Canada. Wildlife Photographer of the Year Kuva: Jo-Anne McArthur

Hollantilainen Jeroen Hoekendijk oli liikkeellä Ananin sademetsissä Alaskassa, kun tapasi mustakarhun pennun päiväuniltaan. Karhunpennut kiipeävät usein puuhun turvaan odottamaan emoaan ruoanhakumatkoilta.

Puuhun kiivenneen pennun unta vartioi nuori valkopäämerikotka. Hoekendijkin mukaan kotka oli istunut puussa tuntikausia. Hänen onnistui päästä hieman yläviistoon harjanteelle, josta saattoi tallentaa tämän uinuvan karhun ja kotkan erikoisen kohtaamisen.

The eagle and the bear by Jeroen Hoekendijk, The Netherlands. Wildlife Photographer of the Year Kuva: Jeroen Hoekendi

Kultafasaanit ovat hyvin värikkäitä lintuja ja niiden liikehdintää lumisateen keskellä seurasi myös kiinalainen Qiang Guo Lishan luonnonsuojelualueella Shanxin provinssissa. Linnut näyttivät tanssahtelevan koko ajan vaihtaessaan paikkaa oksilla.

Värikkyydestään huolimatta kultafasaanit ovat arkoja eikä niiden kuvaaminen ole helppoa. Ne elävät Kiinan vuoristoseutujen tiheissä metsissä.

Dancing in the snow by Qiang Guo, China. Wildlife Photographer of the Year Kuva: Qiang Guo

Lontoon Luonnohistoriallisen museon(siirryt toiseen palveluun) kehittämä ja tuottama Vuoden luontokuvaaja -kilpailu tarjoaa maailmanlaajuisen mahdollisuuden niin harrastajille kuin ammattivalokuvaajille. Samalla se kertoo vaikuttavien valokuvien voimalla maailman luonnon tilasta.

Varsinaisen kilpailun tulokset julkistettiin jo viime lokakuussa. Voiton vei ranskalainen valokuvaaja Laurent Ballesta. Kilpailun voittajakuvat ovat esillä museon näyttelyssä Lontoossa. Niihin voi tutustua myös museon verkkosivuilla.

Lähde:yle