Polanteet päihittävä tiekarhu on Suomessa paljon harvinaisempi kuin Ruotsissa – tiehöylässä on lisälaite, jota moni omakotiasukas kiittää

Tiekarhu on elementissään, kun lumi- ja jääpolanteet höylätään pois. Lumettomina vuodenaikoinakin karhut ovat täystyöllistettyjä. Ajettavat tiehöylät eli tuttavallisemmin tiekarhut ovat harvinaistuneet. Kokonaan ne eivät ole kadonneet: Suomessa on käytössä viitisenkymmentä tiehöylää. Esimerkiksi Vaasan kaupungilla on kaksi omaa tiekarhua. ”Ne ovat hyviä laitteita, vaikka ikä alkaa jo painaa. Uutta kalustoa ollaan hankkimassa, koska tiekarhukanta halutaan säilyttää ehdottomasti”, kertoo kunnossapidon työnjohtaja Tapio Antila. Hänen työpaikkansa on Vaasan kuntatekniikka. Hankinta-aikataulu on vielä avoin, Antila sanoo. ”Katsotaan nyt, koska se toteutuu. Uusi kone lisälaitteineen maksaa puolisen miljoonaa euroa.” Ruotsissa tiekarhukanta on paljon vahvempi kuin meillä. Länsinaapurimme kulkuväyliä hoitaa noin 600 tiehöylää kuljettajineen. Lumistoppari on tiekarhun lisälaite, jota kiittävät vuolaasti esimerkiksi kaikki liittymiään auki pitävät omakotiasukkaat. Stopparin ansiosta liittymiin ja liikenneympyröihin ei kasaannu valleja kulkemista estämään. ”Minä olen tottunut puhumaan lumistopparista, joku puhuu auran sivupellistä. Tampereella se on kuulemma morjenstusrauta”, Antila kertoo. Kaikki tarkoittavat samaa: kyse on tiekarhun auran vieressä olevasta rautalevystä. Kun levy sojottaa ylös, auran tiestä irrottama tavara pääsee esteettä purkautumaan penkalle. Liittymien kohdalla ja risteyksissä kuljettaja laskee raudan alas. Silloin lumi ja jää pysyvät aurassa eivätkä pursua väylien tukkeeksi. ”Tiekarhun lumistopparilla tämä onnistuu. Muitakin konsteja on yritetty, vaan eivätpä tahdo toimia. Tiehöylän matalan työnopeuden ansiosta stopparista saadaan täysi hyöty.” Polanteiden poistossa tiekarhu on Antilan mukaan aivan ylivoimainen. ”Lumisateen jälkeen väylät aurataan. Auraamisesta huolimatta autoteille syntyy nopeasti ajourat, ja urien väliin kasautuu lumesta ja jäästä polanteet.” Tiekarhun keskiterä nirhaa polanteet mataliksi. Tasaista jälkeä syntyy jopa kertahöyläyksellä. Etu- ja takapyörien välissä oleva keskiterä on tiehöylän vakiovaruste. Muitakin työkaluja karhussa on. ”Höylän etuosaan kiinnitetään puskulevy. Takalana voidaan lisätä varustukseen myös, mutta lana on ennen kaikkea kesäaikaisiin kunnostuksiin.” Karhun takapäähän pystytään asentamaan myös repijärauta. Sitä tarvitaan, kun loppuun palvellut kestopäällyste revitään kokoaan pois ja tie kunnostetaan perusteellisesti. Lumettomina vuodenaikoinakin tiekarhut ovat täystyöllistettyjä: niillä kunnostetaan sorateitä ja -katuja. ”Kaikki soraväylät sorastetaan useampaan kertaan. Pääsorastus on keväällä”, Antila kertoo. Tiehöylään turvaudutaan myös, kun routimisen jäljet tasataan sorapintaisilta kaduilta. ”Ensin pinta vedetään tasaiseksi monttujen pohjan tasolle. Sitten levitetään uusi sora, joka tasataan määrättyihin kallistuksiin. Kallistusten tekokin onnistuu tiekarhulla hyvin.” Tiehöylä tarvitsee taitavan kuljettajan, Antila sanoo. ”Esimerkiksi kesäajan kunnostuksissa pelkkä pinnan rikkominen ei riitä. Siinä on mentävä vähän syvemmälle tiehen.”